Toivottavasti en nyt jinxaa koko hommaa huutelemalla aiheesta liian aikaisin…tyttö siis aloitti perhepäivähoidon viikko sitten. Aloitimme hitaasti: alkuun tyttö oli pari tuntia hoitajallaan ja loppuviikosta sitten kuutisen tuntia. Kaikki on mennyt tosi hyvin tähän asti. Hän nukahti jo toisena päivänä hoitopaikallaan päiväunille, joten hoitoaika oli jo toisesta päivästä lähtien vähän pidempi: hain hänet kotiin kuitenkin heti kolmatta tuntia kestäneiden päikkäreiden jälkeen.
Hoidon aloitukseen toi omalla kohdallani helpotuksen se, että olin maanantaina vielä niin kipeänä, että mies joutui hoitamaan hoitoon viemisen ja sieltä hakemisen. Se oli varmasti kaikin puolin hyvä juttu, sillä tyttö olisi ehkä aistinut ahdistukseni ensimmäisenä päivänä. Toisena päivänä saatoin jo kevyemmin mielin jättää hänet hoitajalleen, kun tiesin, että he tulivat hyvin juttuun. Muut hoitolapset eivät olleet vielä palanneet lomilta, joten hoitaja ja Sipe saattoivat tutustua toisiinsa ihan rauhassa, mikä sekin oli tosi hyvä juttu.
Toisen päivän iltana se kuitenkin alkoi: ahdistus. Nimittäin äidin! En osaa oikein edes selittää, miksi hoidon aloitus ahdisti niin paljon. Olen ylipäätään kärsinyt tosi ristiriitaisista ajatuksista koko äitiyteni ajan. Toisaalta lapseni kanssa oleminen on parasta, mitä tiedän. Toisaalta olen jo pitkään palanut halusta päästä tekemään omia juttujani, kehittymään ammattillisesti, tehdä luovaa työtä.
Ristiriitaiset tunteet siitä omasta paikasta, siitä miten yhdistää äitiys ja se oma elämä tuovat toisinaan isonkin painon rinnan päälle. En voisi olla kotiäiti – en kertakaikkiaan voisi, tulisin hulluksi. Eikä se toisaalta taloudellisestikaan olisi mahdollista. Mutta silti mietin, jäänkö jostain paitsi, kun en näe tyttöäni joka hetki. Teenkö kaiken oikein? Miltä lapsestani tuntuu? Tämä on ainoa vaihtoehto ja vielä oikein mieluisa sellainen: en olisi halunnut tyttö päiväkotiin vaan nimenomaan perhepäivähoitoon. Hoitaja on niin lapsilähtöinen, lempeä ja kokenut, etten voisi edes kuvitella parempaa. Silti tämä ainoa ja paras vaihtoehto huolestutti ihan hirveästi.
On ollut huojentavaa huomata, etten ole yksin ajatusteni kanssa. Muutkin ovat murehtineet itsensä kipeiksi päivähoidon suhteen. Nämä huoliajatukset seuraavat meitä vanhempia koko elämän, niistä ei pääse mihinkään: teenkö kaiken oikein?
Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka
Et varmasti tee kaikkea oikein. Ei kukaan vanhempi tee. Lapsesi tulee silti selviämään ihan hyvin.
Näinhän se just menee, täytyy vain totutella ajatukseen 🙁
Olisi kamalaa, jos olisit erehtymätön, tai jos kuvittelisit olevasi.
Kumpikin pärjäätte ilman toisianne 8 tuntia päivässä ihan varmasti. Tsemppiä!
Itse en ole ikinä tuntenut hoitoonvientiahdistusta, enkä siis osaa kuvitella miltä se tuntuu. Toivottavasti se menee ajan mittaan ohi.
”Inhimillinen ja hyvä vanhempi on epätäydellinen ihminen, joka mokailee, tuntee, epäonnistuu ja luovuttaa – mutta nauraa hellästi omalle inhimillisyydelleen.”
Ja kuulemma tuo päivähoidon aloitus helpottaa piakkoin ajan kanssa (myös äideillä) kunhan arki on tovin rullailut. Tsemppiä <3
(Teri Niitti on kuollut! R.I.P)
Päivähoidon aloitus on usein vaikeinta juuri äidille <3 Ihanaa, että teillä on ollu mukava alku! Kyllä se äidinkin mieli siitä vähitellen tasaantuu 🙂
Odotan peloissani elokuuta, jolloin lapseni aloittaa päiväkodin. Tyttö on silloin reilun kahden vuoden ikäinen. Ahdistaa jo pelkkä ajatus, kun kohta pitäisi hakea paikkaa päiväkotiin. Minusta tuntuu,että hoidon aloitus on vaikeampaa minulle kuin lapselleni. Mutta eihän sitä kotonakaa voi loppuelämää olla..
Itse toimin perhepäivähoitajana (vielä tämän kuun loppuun) ja tuli mieleen että voit hoitajallekin kertoa päivähoitoahdistuksestasi. Hoitaja osaa ottaa paremmin huomioon myös sinun tarpeesi 🙂 Itse ainakin haluaisin olla äidinkin tukena, ymmärrän hyvin että on kova paikka jättää lapsi hoitoon ”vieraalle” vaikka tähän täysin luottaisikin. Ehkä omaa oloa helpottaa se että tiedostaa hoidon aloittamisen yleensä olevan paljon raskaampaa vanhemmalle kuin lapselle <3 Lapsesta näkee onko hänellä hyvä olo hoidossa vai ei 🙂 Tsemppiä <3
Kovasti tsemppiä hoidon aloitukseen! Toi kuulostaa tosi ihanalta, että Sipe sai tutustua noin rauhassa hoitotätiin, ihanan kevyt alku.
Meidän 1v3kk poika aloittaa maanantaina hoidon kunnallisessa päiväkodissa. Viime ja tällä viikolla ollaan yhteensä kuutena päivänä tutustumassa paikkaan, ihmisiin ja rutiineihin. On helpottavaa nähdä että lapsi viihtyy eikä muista kaivata vanhempiaan. Päiväunet ei onnistuneet kovin hyvin vielä, tai uni kyllä maistui kunhan sitä ensin tunnin houkutteli 🙂 Hoitoon vieminen ei minua ahdista, jonkinlaista kutkuttavaa tunnetta toki on, onhan tämä muutos koko perheelle. Tsemppiä sinulle ajatustesi kanssa, uskoisin että jälkikäteen olet tyytyväinen ratkaisuunne hoitoon viemisestä ja hoitopaikasta