Viikonloppukuvia

Hiukan jäljessä julkaisen meidän viikonloppukuvia, mutta lainakamera vaati vähän sumplimista, kuinka saan raw-kuvat ulos kamerasta. On muuten aivan huikeaa kuvata raakakuvaa, vaikka oma Photarini ei niitä suostukaan avaamaan. Jälki on kuitenkin noin ziljardi kertaa parempaa kuin jpg:nä kuvatessa.

viikonloppu7

DSC_3586 copy

Asumme lähellä lentokenttää ja ohi lentävät koneet kiinnittävät kyllä edelleen katseen. Etenkin isot koneet näyttävät upeilta noustessaan automme yli kauppareissulla. Lentokoneet ovat aina kiehtoneet minua ja taaperokin näyttäisi olevan niistä aika innoissaan. Niinpä kävimme lauantaina yleisellä lentokonebongauspaikalla nappaamassa muutamia kuvia.

Illaksi lähdimme Pitäjänmäkeen vierailemaan trampoliinipuistoon, kuten IG Story -seuraajilleni varmasti kävi selväksi. Kyseessä oli illan k18-hohtohyppelyt ja oli kyllä sairaan hauskaa. Aluksi pelotti ihan älyttömästi, en uskaltanut edes hypätä trampoliinilta toiselle, mutta tunnissa uskallusta tuli selvästi lisää. Tramppapuistosta lähtikin neljä leveästi hymyilevää ja hiestä litimärkää tyyppiä!

viikonloppu5 copy Sunnuntaina suuntasimme Haltialaan lampaiden näkemisen toivossa, mutta lampola olikin harmiksemme kiinni vielä sunnuntaina. Leikkipuisto tarjosi onneksi riemua.

viikonloppu viikonloppu2

Jaakko bongasi muutama päivä sitten lähilyhtypylväästämme haukan ja huomasi, että se päivystää joka päivä samassa pylväässä. Saimme sitten lainakameran superzoomilla ihan lähikuvia tuosta hienosta linnusta.

viikonloppu3 viikonloppu4viikonloppu8 viikonloppu9 viikonloppu10

Kotimatkalla Haltialasta näimme vielä vantaalaispellolla peuroja. Kunnon luontokuvauspäivä siis 😀

viikonloppu11

Viikonloppuna laitoimme myös kotia kuntoon. Julkaisen tällä viikolla vielä enemmän kuvia ainakin tytön huoneesta!

viikonloppu6 copy

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.