Meidän tyttö saa nukkuessaan pasmani ihan sekaisin. Vaikka hän olisi ollut aivan totaalikauhukakara koko päivän, sydämeni sulaa välittömästi, kun hän nukkuu. Aika usein hiippailen illalla ennen nukkumaan menoa hänen huoneeseensa, peittelen hänet, asetan lempipehmo Pikku-Ihaan hänen vierelleen paremmin ja katson hetken niin seesteisenä uinuvaa tyttöäni. Kun sitten menen itse nukkumaan, sydäntä puristaa, jos olen päivän aikana komentanut häntä yhtään liian kovalla äänensävyllä. Sellainen vaikutus nukkuvalla lapsella on minuun.
Nukkuvat lapset ovat muutenkin jotenkin todella mystisiä: mistä esimerkiksi johtuu, etteivät he herää, vaikka maailmanloppu tulisi? Alkuillasta, juuri kun hän on nukahtanut, meidän tyttö ei ainakaan edes kylkeään käännä, tapahtui mitä tahansa.
Innostuinkin höpisemään nukkuvista lapsista, vaikka alun perin piti tulla vain lisäämään tänne Zaran lastenmalliston editorial-kuvia, koska minusta ne ovat vain niin kauniita. Ja kuinka hyvä idea kamppiksessa onkaan!
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.