Olen tässä kirjankirjoitusprosessin aikana tehnyt monia oivalluksia paitsi äitiydestä, myös parisuhteesta, mielenterveydestä ja itsestäni ylipäätään. En mitään rakettitieteellisiä, mutta sellaisia, että tekee mieli julistaa niitä muillekin. Esimerkiksi juuri nyt mietin: oman mielenterveyden vaalimiseen ei pitäisi kehottaa sillä verukkeella, ettei se ole merkki heikkoudesta. Ettei ole häpeä pyytää apua. Pitäiskö heikkoudesta ja häpeästä mainitseminen mielenterveyden heilahtelun yhteydessä lopettaa kokonaan? Ainakin lopulta toivottavasti. Sanoa sen sijaan, että on vain ja ainoastaan fiksua käydä terapiassa. Siellä nimittäin hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla paitsi itseään myös läheisiään ja lapsiaan!
Olen itse käynyt terapiassa enemmän ja vähemmän säännöllisesti jo kymmenisen vuotta. Vasta kesän lopulla ruuhkavuosien ja ahdistuksen painaessa toden teolla päälle hoksasin, että minun täytyy ehdottomasti hakeutua psykoterapiaan, jossa kaikki pääkuonani kaivetaan juurineen irti. Jossain vaiheessa nimittäin se tiedostamatonkin kuona alkaa kyteä ja alkaa vaikuttaa ihan liikaa paitsi omaan hyvinvointiin myös ihmissuhteisiin.
Lähdekirjallisuutta omaa kirjaani varten päntätessäni ja asiantuntijaa jututtaessani olen viimeistään tajunnut, kuinka paljon menneisyys, erityisesti lapsuus ihmiseen vaikuttaa. Lapsuuden painottaminen mielenterveyden (haasteiden) yhteydessä tuntuu välillä jopa kliseiseltä. Mutta aihetta lienee tutkittu niin pitkään ja perusteellisesti, että varhaisten hoivakokemusten vaikutus myöhempään elämään on kiistaton.
On inhimillistä tehdä virheitä, mutta tietysti sitä haluaisi tehdä vähän vähemmän virheitä, jos se on mahdollista. Ei tarvita kuin yksi self help -opus, kun jo tajuaa omia vahingollisia kaavojaan esimerkiksi parisuhteessa. Kuinka paljon voikaan kehittää itseään, tulla onnellisemmaksi ja olla parempi ihminen rakkaimmilleen, kun avaa ne kirotut tunnelukkonsa asiantuntijan kanssa!
Käsitän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta saada sellaista mielenterveydenhuollollista apua, kuin todella kaipaisi, mutta tiedän myös niitä, joiden mielestä terapiaan hakeutuminen on jollakin tavalla häpeällistä ja vaivalloista. Tämä viestini onkin erityisesti heille, jotka kokevat, että vain heikot sairastuvat mieleltään. Tai että terapiaan voivat hakeutua vain totaalisesti romahtaneet ihmiset. Ei tarvitse olla saanut edes mitään diagnoosia kokeakseen elämänsä toisinaan kohtuuttoman hankalaksi. Eikä elämän tarvitse olla jatkuvasti kohtuuttoman hankalaa. Uskon vahvasti, että omakin elämäni on astetta helpompaa, kun pääsen kaivelemaan pinttyneitä ajatusmallejani ja (tiedostamattomiakin) lapsuuden vastoinkäymisiä psykoterapeutin vastaanotolle.
En tunne (enää) häpeää siitä, että olen kärsinyt syvästä ahdistuksesta, sillä se kertoo vain, että olen herkkä, voimakkaasti tunteva, ajatteleva ja maailmankin tuskaa harteillani kantava. Uskon että useimmat ihmiset, elleivät kaikki, hyötyisivät suuresti omaan itseen, omiin urautuneisiin ajatusmalleihin sukeltamisesta ammatilaiset opastuksessa.
Mielenterveyden vaalimisen pitäisi olla yhtä arvostettua kuin fyysisen terveyden ylläpitämisenkin. Ihmisten pitäisi voida sanoa yhtä ylpeinä käyvänsä säännöllisesti terapiassa kuin käyvänsä säännöllisesti kuntosalilla tai juoksulenkillä.
Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus 👍 Itse olen työstänyt erinäisiä asioita ihan itse, mutta tuskin se ulkopuolinen apu pahitteeksi olisi 😊
Hyvä kirjoitus! Kannattaa kuitenkin tehdä henkivakuutus ja pyytää lainaturvaa ym.ennen kuin aloittaa minkäänlaisen terapian/keskusteluavun, nimittäin sen jälkeen niitä ei koskaan enää saa. Tämä tulee monelle todella, todella karuna yllätyksenä.
Ihanko totta? Sitten tämä tuli mulle todella karuna yllätyksenä. Koskeeko tämä todella aivan kaikkea psykologilla käymistä esim. jos on sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja ”hoidattaa” sitä keskustelemalla? Entä jos on syönyt psyykelääkkeitä, mutta ei ole aloittanut keskusteluapua?
Hei tämä ei kyllä pidä paikkaansa, olen käynyt tosiaan sen kymmenisen vuotta erilaisissa terapioissa ja sain kyllä henkivakuutuksen ja lainaturvan.