Erilainen joulukuusi

Olenkin kertonut, että olen uuden kodin myötä innostunut aikaisempaa enemmän joulukoristamisesta. Päätin hankkia meille jopa kuusen! Halusin mahdollisimman hyvännäköisen muovikuusen, jotta ei tarvitsisi joulun jälkeen heittää ympäriinsä varistellutta kuusiparkaa roskikseen.

Ikeasta löytyikin todella aidon näköinen kuusi: sen salaisuus on hyvä, luonnollinen vihreä väri ja sopivan aidosti eri suuntiin sojottavat oksat, joita voi vielä muotoilla haluamallaan tavalla. Rumimmat muovikuuset ovat juuri sellaisia luonnottoman symmetrisiä, joista näkee kilometrin päähän, etteivät ne ole aitoja. En tykkää myöskään valkoisista kuusista tai lumiyksityiskohdilla koristelluista kuusista, koska eihän sisällä nyt muutenkaan olisi kuusen päällä lunta. Luonnollisuus on siis valttia tekokuusissakin. Siispä täytyy suositella tuota Ikean kuusta. Kaksimetrinen sellainen maksoi himpun alle satasen ja ainakin yksi meillä käynyt on jo erehtynyt luulemaan sitä aidoksi.

Ajattelin myös, että meidän kaikenkirjavaan kotiimme sopisi vähän tavanomaisesta poikkeava kuusenkoristelu. Bongasin Pinterestistä muutamia ihania pom-pom-kuusia ja niinpä aloin tehdä tupsupalleroita itse. Aikaahan siihen sai kulumaan ja väsytin kädetkin siinä väkertäessäni, mutta onpahan ainakin meidän kotiin sopivat kuusenkoristeet. Isommat pallerot tein Tigerista ostamillani pom-pom-muoteilla ja pienemmät ihan vain haarukan avulla. Ihastuin palavasti myös kaikenlaisiin muihin pom-pom-askareteluihin Pinterestissä ja haluaisin tehdä vielä ainakin kranssin ja pienen tuolin päälle heitettävän ryijyn tupsupalleroista.

Vaikein homma olikin sitten ottaa joulukuvia kuusesta ja kaksivuotiaasta. Juuri hiljattain ajattelin, että tuonikäisestä saa jo kivoja kuvia, kun hän ymmärtää poseeraamisen päälle. Mutta juuri joulukuvien ottamisen aikaan, lapsella sattui olemaan niin paljon energiaa, ettei hän suostunut olemaan paikoillaan edes niin kauan, että olisin saanut tarkennuksen kohdilleen. No näistä tuli nyt tällaisia…

 

Kuusen oksia voi siis väännellä eri suuntiin ja näissä kuvissa tuo yksi iso oksa alhaalla näyttää sojottavan ihan liian ylös. Täytyy siis käydä vääntelemässä paremmin 🙂

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.