Kos-vinkit: mitä tehdä ja missä syödä

Meriretki – saarihyppely

Olimme Erikan kanssa samaa mieltä siitä, että kolmen saaren meriretkemme oli viimeviikkoisen Kosin reissumme parasta antia. Meriretkiä myydään ainakin Kosin satamassa vähän joka kadunkulmassa ja sellaisia tarjoavia veneitä on lukuisia. En tiedä, kuinka täynnä nuo reissut ovat kuumimpaan sesonkiaikaan heinä-elokuussa, mutta ainakin toukokuussa kävelimme vain valitsemamme veneen luo aamulla ja aloitimme retkemme.

Laiva lähti ensin kohti Kalymnosin saarta, joka vaikutti paikalle päästyämme todella sympaattiselta. Muu seurue lähti heti tutustumaan pesusienitehtaaseen, Kalymnos kun on maailman suurimpia orgaanisten pesusienten hankkijoita. Me päätimme kuitenkin vain fiilistellä ihanalla rantakadulla.

Kalymnosilta lähdimme kohti Platin saarta, jossa ankkuroimme rantaan ja osa porukasta meni uimaan ja osa tutustumaan rannassa olevaan kappeliin. Olimme valinneet veneen siksi, että siinä oli hieno vesiliukumäki kyljessä ja sujahdimmekin kaikki mereen tuota liukumäkeä pitkin. Toukokuinen meri on vielä minun makuuni turhan kylmään, mutta hauskan liukumäen avulla minäkin uskaltauduin pulikoimaan turkoosiin meriveteen.

Platilta lähdimme kohti Pserimoksen saarta. Pieni rantapoukama teki heti vaikutuksen. Todella simppeli paikka muutamine ravintoloineen ja hienoine hiekkarantoineen vaikutti täydelliseltä paikalta rentoon lomanviettoon. Täällä lapsikin pääsi meriveteen pulikoimaan eikä olisi malttanut millään lähteä. Veneeseen oli kuitenkin ehdittävä, sillä millään muulla ei tuolta pikkusaarelta olisi pois päässyt.

     

                           

Therma Beach

Hotellimme Dimitra Beach Resort sijaitsi vähän syrjässä Agios Fokasissa, joka on noin vartin ajomatkan päässä Kosin kaupungista. Aika lähellä hotelliamme on Therma Beach ja sen kuuma lähde, joka oli pakko päästä kokemaan. Mikään kovin hehkeä paikka ei ole kyseessä, mutta minusta ehdottomasti kokemisen arvoinen. Rannalla on pieni luonnonallas, jonka erottaa merestä kivimuuri. Tuossa altaassa vesi on niin kuumaa, etten itse voinut sinne edes pulahtaa. Jaakko kuitenkin oli altaassa pitkään ja sanoi, että jokainen kolotus kropasta lähti. Lämmin vesi sekoittui ihanasti kylmempään meriveteen altaan vierellä ja siinä minäkin uin.

Rannalla on myös todella symppis rantabaari, josta sai muun muassa superhyvää tuorepuristettua appelsiinimehua. Lisäksi kuuman lähteen liepeillä liikuskeli kesy vuohi, jonka turistien ahdistelua nauroimme. Yksikin nainen istui rannalla pyyhkeensä päällä ja pelästyi kuollakseen olan yli kurottavaa vuohta. Tämä vuohi kävi läpi meidänkin retkipussukat ruoan toivossa.

Jos ajat Kosin matkallasi Therma Beachille, kannattaa käydä lounaalla uudessa Agios Fokas Beach Club -ravintolassa. Kyseessä on kunnon rantabaari rennolla tunnelmalla ja hyvällä palvelulla. Isojen kreikkalaisten salaattien jälkeen me otimme Erikan kanssa kuvia viereisellä mustalla rannalla ja pojat heittivät tikkaa.

Zian auringonlasku

Sain kaveriltani neuvon käydä kokemassa auringonlasku Zian vuoristokylässä ja onneksi menimme! Kylä on todella viehättävä kapeine kujineen, vehreine ympäristöineen ja ihanine ravintoloineen. Lopulta päädyimme vierailemaan kaupungissa kaksi kertaa, tykästyimme siihen niin paljon. Ensimmäisellä vierailulla illastimme Oromedon Traditional Tastes -ravintolassa, joka oli saanut hyvät arvostelut Tripadvisorissa. Ravintolassa oli minusta vähän suppea ruokalista kala-kasvissyöjälle, mutta ruoka oli kyllä erinomaista. Tuossa ravintolassa taitaa myös olla kaikkein upein näköala auringonlaskuun. Ziasta kannattaa ostaa matkamuistoksi tomaattihilloa!

Vielä ylempää kylästä löytyy todella söpö kahvila The Watermill of Zia. Erika kävi tuolla kahvilla miehensä kanssa sillä aikaa, kun me shoppailimme tuliaisia. Kuvista näkyy kuinka ihanan värikäs paikka on kyseessä.

Rantaelämää Masticharissa

Vietimme tosi vähän aikaa rannalla, sillä lapsen kanssa on aina helpompi olla oman hotellin altaalla. Kävimme kuitenkin yhtenä päivänä Tigakissa ja Masticharissa tsekkaamassa, millaisia niiden kehutut rannat ovat. Tigaki vaikutti jotenkin masentavalta makuumme ainakin toukokuun hiljaisuudessa, joten ajoimme siellä hetken pyörittyämme Mastichariin. Siellä ranta vaikutti ihanalta kauniine aurinkovarjoineen ja -katoksineen. Söimme lounasta Palatiano Restaurant Cafessa, joka oli tosi kiva! Siellä kannattaa syödä Palatiano-salaatti ja ottaa lisäksi halloumia, nam! Menimme uudestaankin syömään Palatianoon, sillä siitäkin näkyi kauniisti auringonlasku ja lapsi viihtyi hyvin rannan tuntumassa palloa potkimassa.

Jotenkin joissakin paikoissa vain on hyvä fiilis, eikä tuota tunnetta osaa paremmin selvittää. Tigakissa ei tätä tunnetta ollut, mutta Masticharissa kylläkin. Masticharista löytyi myös superihana matkamuistomyymälä, josta ostin ne aiemmin esittelemäni tissimukit.

Kosin kaupunki

Kosin (vanhaan) kaupunkiin kannattaa tietysti tutustua, sieltä löytyy niin Hippokrateen puuta (jonka alla itse Hippokrateen uskotaan opettaneen), vanhoja raunioita kuin hyviä ravintoloitakin. Me menimme jälleen Tripadvisorin suosituksesta Broadway-nimiseen ravintolaan, jonne en olisi ehkä sijaintinsa puolesta lähtenyt. Minä nimittäin suostun yleensä syömään vain meren äärellä reissuilla. Erika ja poikaystävänsä kuitenkin luottaa visusti Tripadvisoriin ja onneksi menimme heidän perässämme Broadwayhin. Ihania kreikkalaisia makuja ja todella, todella hyvää palvelua. Yksikin tarjoilija selvitti hyvää hyvyyttään Jaakolle, missä tämä näkisi Suomen lätkäpelin Kosilla.

Toinen superhyvä ravintolakokemus oli italialainen ravintola Degli Amici Trattoria. Täälläkin palvelu oli aivan omaa luokkaansa ja pizzat niin hyviä, että lapsikin söi kerrankin hyvin matkan aikana.

(Bodrum)

Bodrumin reissusta minulla on vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta hyvä, että menimme, sillä muuten olisi jäänyt harmittamaan, mutta en välttämättä suositteli reissua lapsien kanssa matkustavalle. Oli kyllä hauska käydä edes kääntymässä Turkin puolella, koska en ole ennen siellä käynyt ja nyt tarjoutui hyvä tilaisuus, sillä laivamatka Kosilta Bodrumiin kesti vain tunnin. Laivamatka tai lähinnä kaikki siihen liittyvä odottelu oli kuitenkin aivan hanurista. Jämpti suomalaisluonne kiehahtaa tuolla reissulla aivan saletisti. Missään ei oikein ollut mitään järkeä, satamaan pakkautui jonottamaan ziljardi ihmistä ja ihmisiä huudeltiin eri laivoihin epämääräisesti. Suuri osa reissusta meni ihan turhaan odotteluun ja jonotteluun. Molemmissa päissä oli passintarkastus, minkä toki ymmärrän, mutta koko prosessissa olisi todellakin tehostamisen varaa. Kosin päässä pari ukkelia istui yhdessä kopissa passeja tarkastamassa ja viimeiset joutuivat jonottamaan varmaan monta tuntia. Ei järjen hiventä.

Itse Bodrum vaikutti ihan kivalta ja ihmiset tosi ystävällisiltä! Joskin turkkilaiset ovat paljon hanakampia sisäänheittäjiä ja myyjiä kuin kreikkalaiset. Siinä missä Kreikan puolella kauppakatuja saa kävellä aika rauhassa, Bodrumissa joku on ihan jatkuvasti myymässä jotakin. Erehdyimme myös turkkilaiselle torille, sillä luulimme että sieltä saisi ihania paikallisia juttuja, mutta se olikin iso hallimainen rakennus TÄYNNÄ feikkikamaa. En pysty käsittämään, kuka haluaa ostaa feikkituotteita. Siellä oli Guccit ja Vuittonit samoissa laareissa – ketä ne oikein houkuttelevat?

Jälkiviisaana voin todellakin sanoa, että se tori olisi pitänyt kiertää kaukaa ja jäädä sen sijaan sataman lähelle rannalle loikoilemaan kirkkaan meriveden äärelle juomia siemailemaan. Jos olisin tiennyt, kuinka paljon reissulla menee aikaa hukkaan pelkkään jonottamiseen, olisin todennäköisesti käyttänyt päivän mieluummin Nissyroksen tulivuorisaarella vierailuun. Sinne emme lopulta päässeet ollenkaan ja se vähän jäi kaivelemaan.

 

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.