Olen miettinyt jälleen viime aikoina mom shamingia, äitihäpäisyä, äitien kokemaa tuomitsemista ja ihan puhdasta kiusaamista ja somessa lynkkaamista. Aiheen pinnalle toivat caset Rita Niemi-Manninen ja korvikemaito sekä myöhemmin Karoliina Pentikäinen hotellissa.
Niemi-Manninen lopetti Imetyksen tuki ry:n imetysvaikuttajana toimimisen saamansa rajun kritiikin vuoksi. Hän oli arvostelijoiden mukaan liian hyvinvoivan näköinen pestiinsä ja syyllistyi synneistä pahimpaan eli lapsensa ruokkimiseen äidinmaidonkorvikkeella.
Myös bloggaaja Karoliina Pentikäisen synti on äitisheimaajien asteikolla pahimmasta päästä eli hotelliyö miehen kanssa, vaikka parilla on pienet kaksosvauvat. Vauvat olivat isovanhempien hellässä huomassa omassa kodissaan. Hotelliyö oli kuitenkin arvostelijoiden mukaan heittellejättöä pahimmillaan: pyhistä pyhimmän kiintymyssuhteen vaarantuminen nostettiin esiin välittömästi kommenttiboksissa Karoliinan kerrottua rentouttavasta hotelliyöstä blogissaan.
Karoliinan saamien kommenttien silmäily vahvisti päätelmiäni äitilynkkausten taustalla olevista syistä. En usko nimittäin, että yksikään arvostelijoista on oikeasti huolissaan toisen ihmisen lapsista tai heidän kiintymystyylistään. Uskon, että osa muiden äitien valinnoista hermostuneista on kateellisia, kenties katkeriakin siitä, ettei heillä ole mahdollisuutta toimia toisin. He ovat uupuneita, ehkä masentuneitakin eikä valoisampia päiviä ole näköpiirissä. Hekin haluaisivat hotelliin nukkumaan, mutta eivät syystä tai toisesta pääse. Minäkin olen ollut kateellinen joillekin äideille siitä, kuinka helposti he pääsevät tekemään omia juttujaan ja kuinka ihanan kannatteleva on heidän tukiverkkonsa. Kateus on ihan inhimillinen ja ok tunne, mutta sen purkaminen muihin ei.
Toisenlainen lynkkaajatyyppi tuntee epävarmuutta omista valinnoistaan. Äitiydessä onnistuminen on monelle niin tärkeää, että toisten äitien toisenlaiset valinnat koetaan uhaksi. Sekin on inhimillistä. Oma lapsi on tärkein asia maailmassa. Tietysti haluaisimme olla varmoja, että teemme tämän äitiytemme oikein. Jos joku tekee toisin, se muistuttaa joskus pelottavallakin tavalla siitä, ettei varsinaisesti ole mitään vakuuksia siitä, että oma tapamme on oikea.
Minua itseäni ärsyttävät kaikenlaiset määreet, termit ja teoriat, joita vanhemmuuteen liittyy. Ne antavat äideille mittareita, joilla arvioida omaa ja muiden äitiyttä. Niihin saattaa myös helposti hurahtaa tai saada niitä kohtaan aivan pakkomielteen ja niillä voidaan täyttää tyhjiä kohtia elämässä.
Esimerkiksi täysimetys-termi saa savun nousemaan korvistani. Jotkut pitävät sitä täydellisen imetyksen mittarina. Jos et täytä täysimetyksen pilkuntarkkoja sääntöjä, olet epäonnistunut ja huono äiti? Onneksi et. Rakastin imettämistä joka solullani (kun se viimein sujui) mutta en todellakaan ollut täysimettäjä eikä minulla ollut pienintäkään kiinnostusta sellainen olla. Toisinaan pumppasin maitoa pullosyötöille, toisinaan en. Lapseni sai vatsaansa iloisen sekamelskan äidinmaitoa ja korviketta ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Myös kiintymyssuhdeasiat voivat selkeästi sekoittaa pään. Pahoittelut rönsyilystä, piti puhumani äitikiusaamisesta mutta muutama sana myös kiintymyssuhteesta. Ilta-Sanomissa oli nimittäin niin tärkeitä ja ihanan freesejä ajatuksia aiheesta. Ilta-Sanomat siis käsitteli Karoliinan casea muutenkin kuin vain esittelemällä typeriä sheimauskommentteja. Lehti oli haastatellut Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkolaa ja lastenpsykiatrian professori ja Tampereen yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Kaija Puuraa aiheesta, voiko pienen vauvan jättää isovanhempien luoksi hoitoon.
”Pienen vauvan voi jättää hoitoon tutulle ja turvalliselle aikuiselle vauvan omassa kodissa, eikä vauva vahingoitu tästä”, Jaakkola sanoi. Puura on täsmälleen samoilla linjoissa ja muistutti vielä, ettei kiintymyssuhdeteoriaan pitäisi suhtautua niin pelokkaasti, kuin moni nykyvanhempi suhtautuu. ”Kiintymyssuhde ei ole ihan niin hauras, että siihen yksi tai kaksi yötä vaikuttaa. Eroja voi tulla siitäkin syystä, että lapsi joutuu sairaalaan, eikä vanhempi voi olla siellä mukana. Luonto on varustanut ihmislapset tietynlaisella vastustuskyvyllä, emmekä mene niin helposti rikki.” Hän sanoi myös, että on lapsen etu, että tällä on elämässään monta luotettavaa ja hyvää aikuista, joihin hän voi kiintyä.
Voisimmeko siis kaikki ottaa oman äitiytemme ja muiden äitiydet hiukan rennommin? Luottaa siihen, että olemme riittävän hyviä. Lapsemme eivät mene rikki äidinmaidonkorvikkeesta eivätkä siitäkän, että äidit pitävät huolta itsestään ja parisuhteestaan. Lapsemme eivät vaarannu siitäkään, että toiset äidit toimivat toisin kuin me.
