Ihanan mooseskorikehdon lisäksi valitsin Jollyroomin valikoimista meille testiin Babylonia Tricot-Slen -kantoliinan. Sipe on alusta asti selvästi nauttinut kannettavana olosta ja uumoilin, että hän saattaisi viihtyä kantoliinassa. Muutaman kokeilukerran jälkeen huomasin, että tyttö hermostuu hiukan, kun virittelen häntä vielä hiukan epävarmoin ottein kantoliinaan, mutta rauhoittuu heti kun pääsee pussukan suojiin ja äidin menoon mukaan. Sipe nukahtaakin päivätorkuilleen välittömästi liinan sisään päästyään! Kun liinan sitomiseen tottuu, se ei ole enää homma eikä mikään.
Syvässä unessa näissäkin kuvissa…
Vauvathan usein rauhoittuvat nimenomaan liikkeessä. Sipekin nukahtaa pitkille päiväunilleen vaunulenkillä ja yöunilleen kehdon keinutukseen. Automatkatkin hän lähes poikkeuksetta nukkuu kuin tukki. Iltatorkut tulee usein otettua sitterin vienossa hytkytyksessä. Siksi monet beibit tykkäävät tulla kuljetetuiksi kantoliinassa ja/tai kantorepussa. Meiltä löytyvät molemmat, kantoliina on meillä sisäkäytössä, kun taas kantoreppua olemme käyttäneet ulkona.
Kokeilin liinaa ensimmäistä kertaa, kun järjestelin maalla tytön ristäisiä. Puuhasteluun isossa talossa kantoliina oli ihan ehdoton. Kantelin kahvikuppeja pöytään Sipen vedellessä päikkäreitään liinan suojissa. Suosittelen kantoliinaa siis varauksetta etenkin niille äideille, jotka haluavat olla liikkeellä tai tehdä kotihommia vauvanhoidon ohella. Myös itkeskelevää vauvaa kannattaa kokeilla kantaa. Meidän tytöllä on joskus iltaitkuisuutta, johon ei auta mikään muu kuin kantaminen.
Mietiskelin alkuun, että kantoliina olisi ihan huippuhyvä myös imetykseen. Sen avulla saisi pidettyä kädet vapaana vaikkapa bloggaamiseen aka näppiksen hakkaamiseen. Imetysapuja en kuitenkaan enää ole kaivannut, sillä tyttö nukkuu päivisin 4-5 tunnin päikkärit, joten minulla on ruhtinaallisesti aikaa istua koneella aivan yksikseni. Aivan ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen kantoliinasta olisi ollut hyötyä imetyksessä, kun tyttö viihtyi rinnalla tuntikausia päivässä. Suorastaan harmi, että liina tuli käyttöön vasta nyt!
Liina voi aluksi tuntua todella hankalalta, mutta ei kannata antaa periksi. Jo toisella kerralla on helpompaa, lupaan! 🙂 Tämän ohjevideon avulla täällä on pärjätty aika pitkälle:
https://www.youtube.com/watch?v=JJnzQKnShAM