Kävimme perjantaina lapsen kanssa hiljan avautuneessa uudessa Amos Rexissä. Aika mahtavaa, kun jostain näyttelyistä ja muista mestoista tulee niin somehypetettyjä, että niihin on yksinkertaisesti ihan pakko päästä. Jotain hyötyä FOMO:stakin. Fear of missing out. Taide ja kulttuurielämykset kun tekevät kuitenkin vain hyvää. Myös lapsille!
Amos Rexissä on siis parhaillaan esillä taiteilijakollektiivi teamLabin Massless-näyttely, joka on ollut ainakin minun somekuplassani vahvasti esillä viime aikoina. Puheideni mukaan siellä ovat käyneet aivan kaikki. Kiinnostava näyttely on kerännyt museon oville ainakin viikonloppuisin valtavat jonot, mutta me säästyimme odottelulta, kun saavuimme paikalle perjantaina puolen päivän maissa. Sain huomata, että Massless on kaiken hypetyksen arvoinen.
teamLab on siis tokiolainen 500:n jäsenen monialainen taiteilijaryhmä. Ryhmään kuuluu muiden muassa koodareita, animaattoreita, graafikoita ja arkkitehtejä. Ryhmä luo näyttäviä digitaalisia installaatioita, joihin katsoja astuu sisään.
Tässä näyttelyssä oli erityisen hienoa käydä lapsen kanssa. Jo ensimmäinen teos Black Wave sai tytön hämmästymään ja viihtymään salissa pitkään hypnoottista aaltoa tuijottaen. Hän jopa halusi istua penkille katsomaan aaltoa.
Seuraavan huoneen Graffiti Nature saikin kolmevuotiaan sitten ihan hihkumaan innosta. Hän jahtasi lattialle heijastuvia krokotiileja ja ihmetteli seinille kosketuksesta rykelmäksi kasvavia kukkia. Varoituksen sanana: pieni lapsi saattaa kehittää melkoisen pakkomielteen näyttelytilaan heijastettavista piirustuksista. Museokävijät saavat siis itse osallistua taiteen luomiseen värittämällä vahaliiduilla eläinkuvia. Kuvat skannataan ja heijastetaan sitten näyttelytilaan. Kolmevuotias ei ihan ymmärtänyt, että hänen upea lintutaideteoksensa oli esillä vain lyhyen ajan ja kyseli sen perään aika pitkään. Museosta lähtiessämme kuulin, kun toinen lapsi oli ilmeisen pitkään surrut sitä, että krokotiili oli syönyt hänen värittämänsä liskon. Voi siis olla ehkä ihan hyvä puhua etukäteen kotona tästä teoksesta.
Graffiti Nature -tilassa on paljon peilejä ja tilaa on vaikea hahmottaa. Tämä on itse asiassa ihan tarkoituksenmukaista. Olimme kuin ihmemaassa ihmettelemässä, missä on ovi seuraavan tilaan. Pelkäsin koko ajan, että kävelen peiliä päin, kun luulen, että tila jatkuu.
Tällaisissa näyttelyissä lapsen loppumaton mielikuvitus pääsee oikeuksiinsa. Kun makasimme Fatboylla suuren kupolisalin lattialla, Vortex of Light Particles -teosta tuijotellen, lapsi näki kattoon heijastuvassa kuvassa vaikka mitä. Välillä valtava pyörre oli hänestä krokotiili, välillä mustekala.
Suurimman vaikutuksen minuun teki viimeisen huoneen Crows are Chased and the Chasing Crows are Destined to be Chased as well, Transcending Space. Sain todella pidätellä kyyneliä, kun korpit kieppuivat ympäri seiniä ja tunsin, kun Peltoreilla suojattu lapsi hätkähti vierelläni. Pieni piti tiukasti kiinni kädestäni ja katseli lumoutuneena teosta. Kun takanamme olevat naiset juttelivat näytöksen aikana, lapsi kääntyi heitä kohti, osoitti tiukasti sormella ja kysyi: äiti, miksi nuo puhuvat?
Lue myös
