Lainasin nyt hävyttömästi muutamien muiden bloggaajien pitämää postausideaa jokaviikkoisesta, silottelemattomasta arkikuvasta. Tämä siitä syystä, että kaipaan blogiin säännöllistä konseptia, joka ei pakottaisi keksimään jatkuvasti uusia aiheita, mikä on välillä aika hankalaa. Toisaalta koska tiedän, että blogeilta kaivataan arkea ja todellisuutta eikä vain niitä viimeiseen asti hiottuja kiiltokuvia.
Ensimmäinen kuva on tältä päivältä, kun hain lapsen päivähoidosta ja nautimme vähän välipalaa kirppiksen kahvilassa.
Tämä meikäläisten päivähoitomatkaruljanssi onkin tarina itsessään. Lapsi kun on hoidossa aika kaukana kotoaan. Tämä systeemimme ei toimisi mitenkään, ellei meillä olisi autoa ja ellemme jakaisi vastuitamme niin, että Jaakko yleensä vie lapsen hoitoon ja minä haen. Eikä tämä totta puhuen olisi ollut mahdollista kahta vuotta, elleivät appivanhempamme asuisi hoitopaikan läheisyydessä. Aika usein kävelemme hoidosta mummolaan ja odotamme Jaakkoa töistä meitä hakemaan. Minulta menee julkisilla reilu tunti, kun lähden hakemaan lasta, joten olen päättänyt ottaa homman liikunnan kannalta. Kävelen junalle ensin reilut pari kilsaa ja kävelen pari-kolme kilsaa toisessa päässä. Tällä tavalla kävellen minulla kestää melkein puolitoista tuntia kotoa päivähoitopaikkaan.
Kun selitin terapeutillemme tätä systeemiämme, hän sanoi, että tuossa sen näkee, että jos jotakin oikein kovasti haluaa, niin kyllä sen saa toimimaan. Emme halunneet luopua perhepäivähoitopaikasta, joka osoittautui niin kultakimpaleeksi. Lapsi viihtyy hoidossa todella hyvin ja kyselee viikonloppuisin, että koska pääsee taas hoitoon (pitäisikö olla huolissaan?) Hoidossa oli pitkään vain kaksi lasta ja sain olla varma, että pieni saa tarvitsemansa hoidon ja huomion. En olisi vaihtanut sitä mihinkään!
Eikä matkani hoitopaikalle siis aina kestä puoltatoista tuntia. Toisinaan olen töissä keskustassa, jolloin hoitopaikka on siedettävämmän matkan päässä. Joskus taas on vähän raskaampaa, jos emme voi odottaa Jaakkoa hakemaan (jos hän on vaikka koko illan töissä). Silloin lapsellekin tulee sellainen reilun tunnin kotimatka. Näitä on onneksi harvoin ja toisaalta lapsikin tykkää vaihtelun vuoksi matkustaa bussilla ja junalla. Autollahan tuo ei ole matka eikä mikään, mutta julkisilla matka kyllä venähtää.
Ja kuva siis tosiaan on kirppikseltä, jonne menimme odottelemaan Jaakkoa. Yleensä hengailemme iltapäivisin anoppilassa, mutta tänään päätimme vähän vaihtaa totuttua kaavaa. Kiersin nopeasti kirpparin ja menimme sitten syömään vähän välipalaa kahvioon. Kahvilan telkkarista sattui tulemaan Pikku Kakkonen, joten viihtyminen oli taattu!
Kirjoittelen muuten lähipäivinä lisää päivähoitoasioista, sillä meilläkin on kesän jälkeen tiedossa vaihto päiväkotiin!
