Aviomiestunniste 2

Husband tagin ensimmäinen osa löytyy täältä.

14. Mitä hän voi syödä joka päivä kyllästymättä siihen? Sipsejä.

True. Samoin esimerkiksi lontoonraesuklaata ja sushia. Ja halloumisalaattia.

15. Minkälaisen synttärikakun tekisit hänelle? Vuodenaikaan sopivan, pyöreän teemakakun jossa valkoista.

Hehee, tämä liittyy Sipen ristiäiskakku-caseen. Minä stressasin ennen juhlia, että on liian paljon tekemistä. Mies lupasi ottaa kakun hoitaakseen. Minun toivomukseni oli valkoinen britakakku, mutta ristiäiskuvat nähneet tietävät, että lopputulos oli jotain ihan muuta. Jaakko oli itse suunnitellut klassiselle prinsessakakulle syysvärityksen ja ilmoitti harjavaltalaiselle Jauhopojat-leipomolle nämä speksit.

16. Jos menette ulos syömään ja juomaan, mitä hän tilaa? Punaviiniä ja kasvisruokaa (kasvishampurilaisen).

Todennäköisesti joo. Tykkäämme käydä aika maanläheisissä rafloissa, ei mitään liian fiiniä useinkaan siis. Aika usein menemme johonkin tosi rentoon hampurilaisravintolaan. Vuohenjuustopurilainen on vakkari. Hampparini kanssa otan tosin useimmiten oluen tai light-kokiksen, mutta punkku on muuten lempijuomani.

17. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi? Laukkuja.

Ihan liian kalliita laukkuja on tosiaan tullut keräiltyä vuosien varrella. Minusta on hauskaa, että Jaakkokin tunnistaa monia muotijuttuja, kun olen niistä hänelle kohkottanut. Hän bongaa esimerkiksi minuakin hanakammin ihmisiltä Louboutinin kenkiä. Juuri yhtenä päivänä hän sanoi lenkillä, että ohitsemme kävelleellä tytöllä oli Pistolit. Itse siis olen ehdottomasti enemmän laukkunaisia, mutta Jaakko kiinnittää selvästi huomiota kenkiin. Merkkilaukkuja hän tuskin tunnistaa, vaikka vaimolla on niitä kotona tusina.

18. Kuka on hänen paras ystävänsä? Sisko-Erika.

Olen ihan äärimmäisen onnekas voidessani kutsua monia upeita, ihania ja luotettavia naisia ystävikseni. Jopa parhaiksi ystäviksi! Naisia jotka ovat tarttuneet mukaan matkaan eri elämänvaiheissa. Iso joukko ihania naisia ovat olleet ystäviäni ala-asteelta lähtien. Ihan kaikista läheisin ystäväni on kuitenkin toden totta Erika-sisko.

19. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? Kirjaa lukien.

Hmm, yllättävä vastaus, sillä luen oikeastaan ainoastaan lomilla. Paljon useammin tuijotan esimerkiksi televisiota tuntikausia. Mutta joo, totta, nautin todella paljon, kun suuntaamme kerran, pari vuodessa rantalomalle ja asettaudun aurinkotuoliin huippudekkari kädessä!

20. Mitä hän osaa erityisen hyvin? Soijamakaroonilaatikon.

Toki totta, teen näin vaatimattomasti sanottuna maailman parasta makaronilaatikkoa, mutta en kyllä haluaisi, että minut muistetaan eritoten ruoanlaittotaidoistani 🙁 No, tie miehen sydämeen käy tunnetusti vatsan kautta, joten saavutus kai tämäkin.

21. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan? Ei mitään. Aina unohtuu jotain.

Totta tämäkin kai. Voitte ehkä kuvitella, kuinka vaikeaa minun on muistaa ottaa kaikki oleellinen hoitolaukkuun mukaan, kun unohdan ainakin yhden seuraavista kotiin: lompakon, kännykän tai avaimet.

22. Mikä saa hänet ärsyyntymään? Jaakon harrastukset.

Harrastuksethan ovat tosi kivoja. Mitä olisi ihminen ilman harrastusta? Stressaantunut ihmisraunio todnäk. Mutta niitä harrastuksia voisi ehkä olla ihan muutama vähemmän kuin Mr. Mutsiella. Jaakkohan ihan ahdistuu, jos hän ei pääse harrastamaan kaikkia harrastuksiaan, joita on siis jääkiekko, jalkapallo, golf, sali ja x-box. Myöhemmin tässä postauksessa vähän lisää avautumista aiheesta…

23. Entäs piristymään? Sipen nauru.

Se on muuten sellainen asia, jota ei voi vastustaa! Mietin usein, tuleekohan koskaan sellaista hetkeä, etten hymyilisi takaisin vauvalleni. Vauvan hampaaton hymy on jotain todella lumoavaa. Sipe väläyttää leveimmän hymynsä usein aamulla enkä voi silloinkaan näyttää tympeää naamaa takaisin, vaikka olisin kuinka väsynyt.

irejakekollaasi2

24. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä? Pelaan jääkiekkoa.

Hmmh, Jaakko saa nyt meikäläisen vaikuttamaan ihan joltain karsealta pirttihirmulta, joka ei anna ukkonsa edes harrastaa. Mutta siis joo, myönnän että ärsyttää usein toisinaan, että meidän perheen aikataulut pyörivät aivan täysin jääkiekon ympärillä. Jos Jaakko ei ole treeneissä tai pelaamassa niin sitten se pelaa Änäriä tai katsoo kiekkoa telkkarista. Tai on salilla pitämässä kuntoaan yllä, jotta peli kulkisi. Aamulla ensimmäisenä tsekataan yön NHL-tulokset ja sitten koko päivä puidaan niitä kavereiden kanssa Whatsappissa. Jaakko tietysti myös valmentaa ja pitkät työmatkat ulkomaille liittyvät myös jääkiekkoon. Että juu, vähempikin riittäisi 😀

25. Mikä oli ensimmäinen yhteinen matkanne. Helsingistä Harjavaltaan.

Varmaankin! Ensimmäinen ulkomaanmatka oli päivä Tukholmassa -risteily ja ensimmäinen kunnon lomareissu oli Kuubaan. Se on edelleen yksi parhaita reissuja koskaan. Kaksi viikkoa lähes totaalisessa nettipimennossa yhdessä maailman mielenkiintoisimmista maista!

26. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee? Prinsessa Dianaa.

Aw, se on kiinnittänyt huomiota. Tykkään tosiaan seurata kuninkaallisia ja lempparikuninkaalliseni on ehdottomasti ihana prinsessa Diana. Hänestä tulee aina mieleen äitini. Muistan tarkalleen, missä olin, kun mummini kertoi minulle Dianan kuolleen. 

27. Milloin hän tapasi vanhempasi? Viimeksi perjantaina 16.10.

Hehee, Jaakon huumoria. Hän ei todellakaan muista, koska tapasin ensimmäistä kertaa hänen perheensä, enkä itsekään ole nyt ihan varma. Veikkaisin vuodenvaihdetta 2010-2011. 

28. Millainen hän on vaimona? Irene on rakastava, avoin, herkkä ja kärsimätön.    

Olemme aviopuolisoina toistemme vastakohdat. Jaakko on äärimmäisen kärsivällinen ja aika sulkeutunut. Joudun pusertamaan päivätolkulla hänestä ulos tietoja, jos huomaan, että häntä vaivaa joku. Minä taas olen sellainen ovien paiskoja, ettei todellakaan jää epäselväksi,

vaivaako joku ja mikä. Näin juuri sellaista untakin, että ajoimme autolla kolmisin ja Jaakko jätti minut tien varteen ja vauvan huoltoasemalle. Hän oli kuulemma niin uupunut. Moitin häntä siitä, ettei hän koskaan avaudu tunteistaan, jolloin ne patoutuvat ja sitten yhtäkkiä tilanne eskaloituu niin, että vauva dumpataan huoltoasemalle. Sitten heitin häntä saksilla selkään. Unien tulkitsijoita, anyone?

Jaakko kyllä välittää, mutta osoittaa sen ihan eri tavalla kuin minä. Hän osoittaa rakkauttaan teoin ja minä sanoin. Vaikka olemme toistemme vastakohdat puolisoina, siitä pääsimme yhteisymmärrykseen, että tekisimme molemmat toistemme puolesta ihan mitä tahansa. Jaakko hakisi minulle kuun taivaalta, jos se tekisi minut onnelliseksi ja minä taas hyppäisin hetkeäkään epäröimättä luodin eteen. 

29. Mikä on hänen uusin villityksensä? Salainen uusi villitys on bikinifitnesstyttöjen seuranta.

Apua, totta. Minusta bikinifitness on lajina jotenkin todella sick. Siis kirjaimellisesti on varmasti monen kohdalla valitettava tosiasia, että laji on uusi hyväksytty syömishäiriö. En väitä, etteikö lajia voisi harrastaa myös terveellisesti. Esimerkiksi Eevi Teittinen vetää varmasti todella terveellistä elämäntapaa ja häntä ihailen! Luen paljon fitnessblogeja ja minusta on kauheaa, kun tuntuu, että joka toisen kisaajan on täytynyt lopettaa dieetti kesken ja/tai jättää kisat väliin sairastelun vuoksi. En ihan ymmärrä, mikseivät nuoret naiset ottaisi mieluummin mallia vaikka Sara Vannisesta tai Venla Savikujasta, jotka ovat ihan huippu-upeassa kunnossa ilman bikinifitnesstä. En siis tiedä, miksi seuraan lajia ja sen harrastajia niin tiiviisti, vaikka en yhtään pidä siitä, että laji kasvattaa suosiotaan.

30. Millainen on hänen kotilookinsa? Parempi etten sano.

Iren kotilook on yleinen vitsi. En tiedä, missä kohdin on menty vikaan. Kasvatuksestani tässä ei ainakaan ole kyse. Äitini on niin kauan kuin muistan yrittänyt saada minua pukeutumaan paremmin kotosallakin. Ja minä taas olen pukeutunut kotona niin kauan kuin muistan kuin mikäkin resupetteri. Myös isosiskoni on yrittänyt pukea minua vähän nätimmin ostamalla synttäri- ja joululahjaksi kauniita oloasuja. Kotona farkuissa on sellainen juttu, että se on minusta yhtä käsittämätöntä kuin ääretön avaruus. Nyt raskaana ollessani ja pikkuvauvaa hoitaessa kotipukeutumiseni on lähtenyt aivan lapasesta. Nyt jopa puuvillalenggingsit ovat liian epämukavat. Housut eivät saa kiristää mistään. Puhumattakaan paidasta. Sen täytyy olla mukava ja sellainen, jonka kanssa on helppo imettää. Voitte siis ehkä vain kuvitella, minkänäköisenä liikun kotini seinien sisällä. Mutta älkää kuvitelko älkääkä ainakaan pyytäkö kuvaa…

Aviomiestunniste

Blogeissa pyöri jo kesällä husband tag -haaste, mutta tuo meidän ukko ehti vastailla kysymyksiin vasta nyt. Ehkäpä nämä kiinnostavat vielä nytkin? Jaoin kysymykset, miehen vastaukset ja meikäläisen kommentit kahteen osaan. Tässäpä ensimmäinen satsi:

1.    Missä tapasitte ensikertaa? Töissä. Tai oikeastaan Messengerissä. Siellä puhuttiin työasioista.

Jep, työkavereita silloin, työkavereita edelleen. Monet ovat kyselleet, miltä tuntuu olla yhdessä lähestulkoon 24/7, töissä ja kotona. Minusta se on ihan normaalia, enpä juuri tiedä muusta, meidän kohdalla siis. Emme tosin varsinaisesti työskentele yhdessä, molemmat tekevät omia juttujaan ja minä teen vuorotyötä, mies ei. Työmatkat taittuvat kuitenkin usein yhdessä ja lounaillakin käymme yhdessä. On myös mukavaa, kun voi puida työasioita yhdessä, jos siltä tuntuu. Minusta on siis hauskaa olla työkavereita, mutta mies varmaan iloitsee näin äitiysloman aikaan ainakin siitä, että saa työmatkalla kuunnella lempiradiokanavaansa ja muutenkin radiota paljon kovemmalla kuin silloin, kun minä olen kyydissä. 

2.    Mikä oli ensivaikutelmasi hänestä? Rauhallinen ja elegantti. Tyylikäs.

No nyt kyllä muistaa väärin. Mies ei pitänyt tuolloin tyylistäni, sillä pukeuduin väljiin vaatteisiin. Eleganttiudesta ei ollut tietoakaan ainakaan ensimmäisillä treffeillä, joista lisää alla. 

3. Ensitreffit? Koleassa syysillassa. Hotelli Tornin alakerran pubissa.

No joo, tosin en haluaisi kutsua niitä ensimmäisiksi treffeiksi. Menivät nimittäin niin pieleen. Tekstailimme siis joku perjantai/lauantai ja selvisi, että olimme molemmat lähdössä ulos illalla omien kavereiden kanssa. Sovimme, että näemme porukalla. Olin niin hermona, että join ennen lähtöä Johannan kanssa hiukan liikaa viiniä ja olin todella nolosti humalassa jo siellä pubissa. Erittäin hyvä ensivaikutelma siis. Jostain kumman syystä Jaakko halusi lähteä vielä uudestaan treffeille ja sitten tähän inhokkilausahdukseni: loppu on historiaa.

4. Kuinka pitkään olette olleet yhdessä? Ainakin kolme vuotta.

En ole ihan varma, onko tuo nyt tosissaan vai ei. Tykkää aina vitsailla (?) että olemme tunteneet vasta pari kolme vuotta. Todellisuudessa siis aika tarkalleen viisi vuotta sitten aloimme deittailla. Jaakolla on uskomattoman huono aikakäsitys. Hän arveli hiljattain kaveripariskunnan lapsen iäksi puolitoista vuotta. Todellisuudessa poika täytti juuri neljä. 

5. Lempinimiäsi hänelle? Irkku, Ire, Irmeli.

Tajusin juuri, että mieheni kutsuu minua toooodella harvoin Ireneksi. Yleisin taitaa olla Ire. Minäkään en kutsu Jaakkoa lähes koskaan hänen etunimellään vaan sanon melkein aina kulta. Nyt miehen lienee vähän hankala tietää kenestä milloinkin on kysymys, sillä myös vauva ja koira ovat puheessani kultia. 

irejakekollaasi

6. Hänen parhaat piirteensä? Ulkonäkö, rauhallisuus (kun ei vihainen tai kiukkuinen) takalisto, pukeutuminen.

Takalisto!? Kolme neljästä liittyy ulkonäköön…? No sentään voin edes pukeutua hyvin vuosien päästä, kun ulkonäkö on mennyttä. Ja se ainut luonteeseen liittyväkin on vähän niin ja näin? Minusta on huvittavaa, että about kaikki, jopa oma aviomieheni, kuvailevat minua sanalla rauhallinen. Olen ihan kaikkea muuta kuin rauhallinen. Ehkä sitten yleensä se myllerys tapahtuu pääni sisällä ja ulospäin olen viilipytty?

7. Onko hänellä mitään omituisia juttuja? Ruokavalio. Liha korvataan herkuilla.

En sanoisi, että ruokavalioni on omituinen 😀 Aika moni lienee nykyisin kala-kasvissyöjä. Okei, nyt imetysaikana olen syönyt ihan liian paljon herkkuja. 

8. Missä hän on syntynyt? Porissa?

Jep, me harjavaltalaiset synnytään Porin sairaalassa.

9. Silmien väri? Vihreä?

Sinivihreäharmaa. 

10. Kengännumero? 36

Kenen kengännumero ylipäätään on 36? Haluaisin nähdä sen 176-senttisen ihmisen, jonka kengän koko on 36. Pysyykö hän pystyssä? 😀 Kenkäni ovat pääsääntöisesti kokoa 39, jotkut 40. 

11. Jos hän katsoo TV:tä, mitä hän katsoo? Kardashianeja, Enskareita

No enkä katso Kardashianeita! Okei, katsoin raskauden loppupuolella Katsomosta sarjaa iltaisin kännykällä, sillä en saanut unta. Myös synnytyksen jälkeen katselin sarjaa imettäessä. Nyt se on jäänyt. Enskareita eli How I Met Your Motheria katson mielelläni juu. Tosin olen katsonut sarjan alusta loppuun jo kaksi kertaa, joten nyt en ehkä vähään aikaan sitä katsele. Jännä kuitenkin, että mies sanoi nämä kaksi sarjaa, sillä puhuimme juuri siitä, mikä on How I Met Your Motherin, Frendien ja Modernin perheen paremmuusjärjestys. Sanoin, että paras on ehdottomasti Moderni perhe. Sen jälkeen HIMYM ja sitten Frendit. Rakastan katsella Netflixistä ja Viaplaylta sarjoja ja muita lemppareita ovat esimerkiksi Homeland, Scandal, Nashville ja Greyn anatomia. Olen aina tykännyt myös poliisisarjoista (joita taas mieheni vihaa) ja lempparini on ehdottomasti Dexter. Sinkkuelämää on tietysti yksi all time favoriteista. Meillä on miehen kanssa harmittavan erilainen sarjamaku, sillä hän pitää eniten Game of Thronesista, Breaking Badista ja Sons of Anarchysta, jotka ovat kaikki turhan raakoja minun makuuni. Yritin kerran katsella hänen kanssaan Walking Deadia, mutta aloin nähdä karmivia painajaisia. Onneksi tykkäämme kuitenkin samoista komedioista. 

12. Minkätyyppistä musiikkia hän tykkää kuunnella? Ei kuuntele mitään. Mutta jazzia jos jotain.

Totta, en kuuntele musiikkia. Vaikutun kuitenkin todella paljon musiikista ja jotkut biisit jäävät todella mieleen. En kuitenkaan tiedä nykymusiikista juuri mitään. En tiedä useinkaan hittibiisien esittäjiä ja olen ihan todella fossiili musiikin suhteen. Isäni opetti minut pitämään jazzista ja jos tosiaan jotakin musiikkia kuuntelen joskus niin jazzia. Erityisesti pidän fuusiojazzista, vaikka isän kanssa kuunneltiin vain sellaista vanhan koulukunnan big band jazzia. 

13. Minkälaisia leffoja hän tykkää katsoa? Pelkästään romanttisia komedioita.

Jep, tästä tulee sanomista vähintään kerran viikossa. Emme iiiikinä löydä Netflixistä leffaa, jonka molemmat haluaisivat katsoa. Meillä on mieheni kanssa aivan tyystin erilainen leffamaku. Hän tykkäisi katsoa sellaisia synkkiä selvitymistarinoita, joita minä vihaan syvästi. Jos sellainen elokuva on olemassa, että joku mies joutuu lento-onnettomuuteen, joutuu vaeltamaan synkän erämaan poikki jalka katkenneena ja selviytymään pullon pohjalle jääneellä vesitipalla ja syömällä omaa pakaralihaansa, niin se on taatusti mieheni lempileffa! Minä taas todella tykkäisin katsella mieluiten romanttisia komedioita. Kaikkien aikojen lempielokuvani eivät ole tätä genreä, mutta yleensä haluan katsoa jotain hyvän mielen aivot narikkaan -kamaa. En ainakaan mitään ahdistavaa ja sellaista, joka jää pyörimään mieleeni moneksi päiväksi. 

Jatkuu seuraavassa numerossa…