Ensimmäiset synttärit ja foliopallofiasko

Nyt on typyn yksivuotissyntymäpäivät juhlittu! Päätimme juhlia oikeana päivänä torstaina, kun monet ovat kuitenkin lomalla eivätkä nämä nyt mitkään megabileet olleetkaan. Paikalla oli vain perhettä ja kummit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

eppa3

Juhlista oli tulla ihan fiasko, kun monta (pientä) asiaa alkoi mennä ihan mönkään jo pari päivää ennen juhlia. Ensinnäkin otin riskin ja jäin Harjavaltaan lomailemaan viime viikonlopun jälkeen, kun Jaakko palasi takaisin Helsinkiin. Hän kuitenkin vannoi, että saisi yksinkin kämpän juhlakuntoon, varsinkin kun siivooja oli tulossa keskiviikkoaamuna joka tapauksessa. Tulin itse äidin ja Erikan kanssa Helsinkiin vasta torstai-iltapäivänä ja vieraat saapuivat vain pari tuntia myöhemmin kuin me. Ajattelin ehtiä ottamaan hiukan kuvia jo ennen kuin vieraat saapuisivat, jotta ehtisin sitten ottaa rennommin. Mutta se siitä ideasta, kun huomasin että olin jättänyt kamerani Harjavaltaan ja myös Jaakko unohti ottaa töistä kameran mukaan. Erikakin oli tulossa vasta myöhemmin eikä hänenkään kameraa siis saatu ihan ensihätään paikalle. No, appiukon perusjärkkäri oli onneksi kilometrin päässä, mistä Jaakko sen kipaisi, mutta kyllähän se kirpaisi, ettei kädessä ollut se suunniteltu ammattilaiskamera. Varsinkin siis minua, pahanlaatuisesta ikuistamispakkomielteestä kärsivää äiti-ihmistä.

eppa2 copy

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

No entäs sitten ilmapallot! Voi hyvä jumala, mikä j ä ä t ä v ä kohellus niihin liittyi. Se alkoi jo monta päivää ennen juhlia. Ostin tyttöni etunimen sekä numeron yksi kirjoittavat foliopallot eBaysta jo hyvissä ajoin. Ajattelin, että näppärästi sitten ostamme heliumia ja täytämme ne, ei se kovin kallista voi olla. Kuinka väärässä olinkaan 😀 Tein Jaakolle ostoslistan juhlatarvikeliikkeeseen ja pyysin ostamaan vielä muutaman tavallisen kumi-ilmapallon, jotka sitten voisi myös täyttää heliumilla. Koska pullossahan täytyy olla niin paljon heliumia, että sillä voi täyttää vaikka sata isoa ilmapalloa ja sen lisäksi vielä koko porukka voi vetää sitä henkeen (ei kai, tätä ei saa oikeasti tehdä!). Jaakko sitten soitti ostosreissunsa jälkeen, että heliumpullon lisäksi piti ostaa jotain lisätarvikkeita pallojen täyttöä varten ja koko setin hinnaksi tuli aika iso summa. Jaakko ei hoksannut, että heliumilla täytettäisiin ensijaisesti ne aiemmin ostamani foliopallot eikä kumipalloja. Kun mainitsin tästä, hän sanoi että sitten olisi pitänyt ostaa ihan erilainen heliumpullo ja lisätarvikkeet. Kumipallot täytetään eri tavalla. Olin tietysti ihan maani myynyt, koska tokihan ne folioilmapallot ovat koko päivän tärkein juttu. Mutta niin hullu minäkään en ole, että olisin käskenyt ostamaan toisen, ziljardin maksaneen heliumsetin folioille. No, Jaakko sitten kuitenkin saikin kuin saikin täytettyä sekä kumipalloja että foliopalloja, mutta helium loppui kesken ja ilmassa oli tytön nimen kaksi ensimmäistä kirjainta sekä ykkönen. Kunhan on ensimmäinen kirjain, ajattelin, otetaan sen kanssa sitten kivoja kuvia. Kun Jaakko kävi palauttamassa heliumpullon synttäripäivän aamuna, hän osti vielä pari jo valmiiksi heliumilla täytettyä ilmapalloa ja ykkösfoliopallon. Näin olisi kannattanut tehdä heti aluksi: ostaa vaikka kirjain E ja ykkönen suoraan liikkeestä valmiiksi täytettynä, hintaa olisi tullut nelisen kymppiä.

epensyndet12

Sitten. Aivan kuin minua ja kukkaroamme ei olisi koeteltu tässä foliofiaskossa jo tarpeeksi, niin…voitte ehkä jo arvata…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jep. Juuri kun olimme ottamassa niitä halvatun kuvia ja käänsin selkäni kahdeksi sekunniksi leikatakseni kakkua, that happened. E-kirjain karkasi taivaan tuuliin. Mitäpä tuossa voi muuta sanoa, kuin että Jumala ei nyt selvästi halua meidän nauttivan foliopalloistamme.

Ärsytti julmetusti. Jos kaikki olisi sujunut ylipäätään hyvin ja taivaalle karkaava pallo olisi juhlien ainut pikku miinus, olisi verenpaineeni pysynytkin normaalilukemissa, mutta tämä. Tämä oli viimeinen, jotenkin vielä niin helvetin kliseinen, niitti. Äiti sitten lohdutti ilmapallon perään itkevää 30-vuotiasta lastaan, ettei kukaan, edes minä itse, muistaisi juhlista mitään, ellei jotain tällaista ikimuistoista tapahtuisi. Oli se sitten negatiivista tai positiivista. Niin kai sitten. Saakeli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niinpä sitten kilisteltiin 1-vuotiaalle, kesälle ja E-kirjaimelle, joka toivottavasti sai ansaitsemaansa huomiota joltain muilta ihmisiltä leijaillessaan Helsingin yllä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi tietysti myös ykköspallolla sai kivoja kuvia ja juhliin sopivampiakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja onneksi ihanista ihanin Tiia oli leiponut maailman kauneimman raakasuklaavadelmamansikkakakun juhliimme. Olin salaa onnellinen, että kakkua jäi juhlista. Nyt saan herkutella sillä itse pari päivää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka

Nyt on hevosvoimia!

Yhteistyössä Rawmixin kanssa. Postaus sisältää alennuskoodin verkkokauppaan.

Kerroinkin jo raakakakkupostauksen yhteydessä, että meidän keittiössä tönöttää tätä nykyä tehosekoitin, joka on varmaan ainakin kaksi kertaa isompi kuin edellinen. Blenderipäivityksen yhteydessä myös tehot kertautuivat, en edes tiedä kuinka paljon, mutta paljon. Rawmixiltä saamassani punaisesta paholaisesta, eli uudesta blenderistäni löytyy jopa hevosvoimia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Innostus uuteen sekoittajaan tuli tosiaan raakaleipomisharrastuksen aloittamisen myötä. Kakkujen pähkinäpohjia ei oikein tavallisilla markettiblendereillä saa tehtyä. Vanha pikkublenderini teki juuri ja juuri smoothiet, jos lisäsi tarpeeksi nestettä, mutta pähkinätaikinat olisivat olleet sille kirjaimellisesti aivan liian kovia paloja purtavaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rawmixissä on kaksi hyvää puolta eikä muita oikeastaan tarvita. Se on tehokas ja edullinen. Edullinen tehoihinsa nähden siis, tokihan Prismasta halvempia löytyy. Raxmixissä on siis peräti 2,5 hevosvoiman ja 1800 watin moottori, joka pyörii 36 000 kierrosta minuutissa. Sekoittaja kelpaa siis myös ammattilaisille. 289 euron hinta on kuitenkin selvästi pienempi kuin mitä muista näin tehokkaista kojeista saa pulittaa. Esimerkiksi monien raakaleipurien suosima Vitamixin blenderi kustantaa 600-700 euroa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole testannut (ainakaan pidempiaikaisesti) juuri muita tehosekoittimia kuin piskuista vanhaa OBH Nordicaani ja Rawmixiä, joten en pysty vertailemaan laitetta esimerkiksi muihin supertehokkaisiin laitteisiin, mutta kuten sanoin, hinta tässä ainakin on kohdillaan. Vaikka nestemäiset smoothiet ja keitot saa pyöräytettyä pienempitehoisillakin vempeleillä, on aika mukavaa, kun sitä mössöä syntyy melkein mistä vain, oli nestettä sitten vähän tai paljon. Äsken rouhin paholaisellani kolme desiä kokonaisia manteleita ilman nestettä. Asia, jota ei olisi tapahtunut vanhalla tehosekoittimellani. Smoothieiden jäiset raaka-aineet taas vain ihanasti rusahtavat kannun pohjalla. Ai että, kyllä nyt kelpaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kunnon blenderi on innostanut kokkailemaan harva se päivä. Markettiblenderillä hermot menivät saman tien, mutta tällä olen surauttanut raakakakkupohjien ja -taikinoiden lisäksi jo monet smoothiet ja keitot. Seuraavaksi voisi muussata jotain ihanaa tytöllekin! Rawmixin kannu on muuten paljon isompi kuin vanhan sekoittajan, plussaa siitäkin, ainakin minun käytössäni. Voi tehdä yhdellä kerralla ison satsin vaikkapa juuri keittoa.

Sain Rawmixiltä teille 10 prossan ALEN laitteeseen KOODILLA mutsie. Jos siis olet vailla tehokasta blenderiä tai olet esimerkiksi kiinnostunut raakaleipomisesta, tämä ale kannattaa hyödyntää. Punaisen laitteen lisäksi valikoimissa on valkoinen ja musta blenderi. Laitteen voi maksaa myös osamaksulla ja siinä on 21 päivän tyytyväisyystakuu. Muovikannu on BPA-vapaa. Rawmixin saa tilattua täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Kuvissa valmistamme siskon kanssa suosikkiviher-smoothietani, johon voi oman maun mukaan sekoitella päärynää, (jäistä) pinaattia, limeä, inkivääriä, ananasta (purkistakin käy), hamppuproteiinia ja vihreää teetä (tai mehua) sekä etenkin tähän vuodenaikaan kuusenkerkkää! Kuusenkerkkiä kannattaa keräillä pakkaseen talteen syksyn ja talven varalle. Ihanaa, suomalaista superfoodia parhaimmillaan: ne sisältävät flavonoideja, kalsiumia, mangesiumia, C-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta ja kaliumia. Muista kuitenkin kysyä maanomistajalta lupa keräämiseen, sillä jokamiehenoikeus ei ulotu kerkkiin asti.

Kauniit ja ah, niin maukkaat raakakakut – sekä miten niitä tehdään

Olenko kertonut, että olen täysin hurahtanut raakaleivontaan? En ole koskaan ollut mikään kummoinen leipuri, mutta sitäkin kovempi sokerinsyöjä. Pienimuotoisen elämäntaparemontin vanavedessä päätin, että jos aion jatkaa herkuttelua, se on pakko tehdä terveellisemmin. Niinpä päätin opetella tekemään raakakakkuja. Raakasuklaata olen tehnyt silloin tällöin jo vuosia.

Ensimmäinen raakakakkukokeiluni onnistui ihan ok-hyvin, mutta huomasin, ettei raakaleipomisesta tule mitään ilman kunnollista blenderiä. Vanha ja raihnainen pikkublenderini ei jatkanut kunnolla pyörittää edes smoothieita, joten päätin laittaa leipomiset jäihin ennen järeämmän blenderin hankkimista. Uudesta tehosekoittimestani enemmän ensi viikolla, sitä ennen asiaa niistä leipomuksista…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raakakakut ovat ehtineet lyhyessä ajassa viedä sydämeni, ei vain terveellisen herkuttelun vaan myös upean ulkomuotonsa vuoksi. Olen seurannut vanhaa tuttavaani Räsäsen Tiiaa hänen blogissaan ja Instagramissaan jo pitkään. Ihastelin kerran Instagramissa yhtä hänen monista aivan megahienoista kakuistaan ja Tiia kysäisi, haluaisinko testata hänen raakakakkuverkkopajaansa. Ei tarvinnut edes miettiä!

Raakaleipominen on sinänsä iisiä, mutta onhan tuo aivan eri maailmansa kuin sokerileipominen. Olen monesti miettinyt, että jokainen osaa leipoa sokerista, mutta paljon vaikeampaa on tehdä hyvä raakaleivonnainen. Sokerileipurit, älkää hermostuko. Tokihan siinäkin lajissa taitoa vaaditaan, mutta ihminen taitaa vain tykätä sokerista, oli tuo koukuttava pirulainen sitten missä muodossa tahansa. Raakaleipomisessa vaaditaan yleensä aika paljon enemmän erilaisia ainesosia ja aikaa, mutta vaiva todella palkitsee. Lopputulos vie kielen mennessään ja herkuttelusta ei tarvitse potea huonoa omatuntoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Periaatteessa raakaleipomisen voi aloittaa ihan tuosta noin vain, jotakin netistä löytyvää ohjetta seuraten, mutta oli todella kiinnostavaa kuunnella Tiian verkkopajassa teoriaa raakaleipomisesta ja esimerkiksi siitä, mitä eri raaka-aineet tekevät kakulle. Kun tietää, mitä virkaa esimerkiksi psyllium ja avokado leivonnaisessa toimittavat, on helpompi alkaa jossakin vaiheessa itsekin soveltaa ohjeita. Tiia kertoo myös esimerkiksi, millä leivonnaisia kannattaa makeuttaa ja millaista koostumusta mikäkin ainesosa kakkuun tekee. Reilun tunnin kestävällä opetusvideolla valmistetaan lisäksi kaksi erilaista raakakakkua ja pursotettavaa moussea sekä annetaan vinkkejä kakkujen koristeluun. Tiia kertoilee myös kakkujen ravinnerikkaista raaka-aineista ja vinkkailee liotus- ja jähmetysaikatauluista.

Olen itse jo tehnyt mansikkasitruunakakun opetusvideon opastamana ja kakusta tuli ihan täydellinen! Se on oikeastaan viidestä tekemästäni kakusta ainoa, johon olen ollut täysin tyytyväinen. Ilmankos, kun joku ohjeistaa melkeinpä kädestä pitäen. Hintaa pajalla on 37 euroa, mikä on pieni hinta jo yhdestä onnistuneesta kakusta. Ja varsinkin tästä suussasulavasta mansikkasitruunakakusta, ah! Tätä kannattaa kokeilla ja päättää sitten, onko raakaleipominen sun juttu. Tai no, ei sittenkään pelkästään sen perusteella. Itse tykkään raikkaammista kakuista, mutta sisko taas rakastui leipomaani suklaakakkuun. Ilman muuta kannattaa myös testata ainakin yksi raakasuklaakakku. Tiia opastaa verkkopajalla myös sen homman! Jos muuten olet ostanut kaupasta raakasuklaata etkä ole tykännyt, niin äläpä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Itse tehty raakasuklaa on minusta ihan eri maata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raakaleipuri Tiia on muuten ehkä sisukkain mimmi, jonka olen elämässäni tavannut. Hänellä on ollut elämässään vastoinkäymisiä, muttei ole koskaan lannistunut. Tämä likka oikeasti menee pienestä koostaan huolimatta vaikka läpi harmaan kiven ja siirtää siinä sivussa pari vuorta. Hän kertoilee Onnenrusina-blogissaan elämästään kera viisivuotiaan Luda-poikansa, jolla on fragile-x-oireyhtymä. Blogia kannattaa lukea, jos haluaa imeä itseensä Tiian ja Ludan positiivista elämänasennetta ja suomalaista sisua.

Verkkopajaan pääset tästä! Makoisia raakakakkuhetkiä 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Enpä olisi uskonut, että koskaan marmoroisin kakun pintaa, mutta niinpä vain löysin itseni siitäkin puuhasta. Ei ollut vaikeaa!