Huomenna pärähtää mittariin 33 + 0. Viikko on sujahtanut ohi taas ihan supernopeasti.
Tällä viikolla olen miettinyt paljon kipujani ja niiden puuttumista. Kaikki kyselevät harjoitussupistusten perään ja kertovat omistaan, mutta minä en oikeastaan ole vielä ainakaan ihan selvästi tunnistanut sellaista. Sen kuulemma huomaa, kun supistus tulee: se on usein kivuton, mutta epämiellyttävä ja vatsa muuttuu kivikovaksi. No en ole huomannut. Olen muutaman kerran miettinyt, että no onkohan tämä nyt sellainen, mutta mitään selvää harkkasupistusta en ole havainnut. Eli todennäköisesti niitä ei ole?
Myös kivuliaat liitoskivut loistavat poissaolollaan. Varmaan jotkut krempat ja kolotukset menevät liitoskipujen piikkiin, mutten voi sanoa selvästi sellaisistakaan kärsineeni. Kävellessä vatsa usein painaa ja pistää niin, että pitää hidastaa vauhtia. Mistä lie moinen johtuu?
Sipe liikuskelee aika rauhallisesti masussa ja työntää edelleen hauskasti raajojaan niin, että vatsan ihoon tulee kova kohta. Tämä sai minut yhtenä yönä näkemään sellaista untakin, että sain otettua tyttöä kädestä kiinni vatsan ihon läpi. Mies pelkää, että vauva syntyy varpaat murtuneina, koska olemme kosketelleet sen jalkoja niin paljon 😀
Tällä viikolla oli myös neuvola. Verenpaine, hemoglobiini ja vauvan sydänäänet ok, Sipe (kohtu) kasvaa edelleen hiukan alakäyrällä. Meikäläinen sen sijaan oli saanut vähän liikaa painoa, mikä hiukan ahdistaa, mutta asialla voivat olla Kroatian-reissun pullamössöleivät ja valkoiset pizzat ja pastat. Neuvolan lisäksi kävimme terkkarin synnytysvalmennuksessa JA synnytyssairaalavierailulla, joten haipakkaa on ollut. Synnärivierailusta on tulossa vielä erikseen juttua, minunhan ei enää pitänyt sinne edes päästä!
Pientä pesänrakennusvimmaa on myös ollut havaittavissa. Kävin hiukan jo läpi tähän asti kertynyttä vauvakamaa ja tein Sipen tavaroille tilaa ylimääräiseen makkariin. Olen halunnut pitää kodin tapojeni vastaisesti suht siistinä ja vaihdellut hiukan huonekalujen järjestystä. Täysin tapojeni vastaisesti leivoin myös porkkanakakkua yhtenä päivänä. Ikeassakin käytiin hakemassa parit ihan uudet huonekalut ja päätimme jopa toteuttaa vielä ennen vauvan syntymää semimassiivisen kylppärirempan. En tiedä, mitä siitäkin tulee, mutta projekti saatettiin aluille pyytämällä putki- ja remppamies paikalle.
Keittiöön on pakko saada lisää säilytystilaa, joten Ikean vitriini tuli toimittamaan vähän fancympien astioiden kaapin virkaa eteiseen. Tai fancympien ja fancympien, viinilasithan ovat Lidlistä, 8,90 euroa per kuusi kappaletta. Gotta love Lidl.
Aloin tovi sitten harmitella, miksen ole raskauden alusta lähtien kirjannut fiiliksiäni, kropassa ja raskaudessa tapahtuneita muutoksia jne. ylös esimerkiksi viikottain. Toisaalta esimerkiksi ensimmäisellä kolmanneksella mitään muutoksia ei oikeastaan tapahtunut, samaa tuskaa koko ajan. Toinen kolmannes kului todella nopeasti eikä sekään tuonut juuri muutoksia esimerkiksi pahoinvointiin, joka oli aika vallitseva olotila jatkuvasti. Nyt, viimeisellä kolmanneksella erilaisia fiiliksiä on kuitenkin helpompi kuvailla. Siksi voisinkin kertoilla täällä blogissa viikottain kuluneen raskausviikon tuntemuksista, aina h-hetkeen asti. Palaan ajassa hiukan taakse päin, jotta voin aloittaa tasaluvusta, eli viikosta 30.
Viikon 30 vietin siis Kroatiassa lomamatkalla. Olo oli parempi kuin koskaan tämän raskauden aikana. Matkan ajankohta meni siis ihan nappiin. Monesti matkailua suositellaan tuleville äideille energisen ja muutoinkin ah niin auvoisan keskiraskauden aikaan, jos joskus, mutta minulla keskiraskaus oli yhtä karseaa oksentelua kuin alkuraskauskin. Eikä olo muutenkaan ollut millään tavoin energinen toisen kolmanneksen aikaan. Nyt pahoinvointi on melkein kokonaan väistynyt ja energiaa oli sen verran, että jaksoin pysyä matkaseurueen mukana ainakin kohtalaisen hyvin. Mitään turvotuksia en ole havainnut, edes lentokoneessa eikä pitkät automatkat vaikuttaneet mitenkään. Ainoastaan jalat vaivasivat pitkillä kävelymatkoilla, sillä jalkapohjani ja polveni eivät varmasti ole tottuneet plus kymmeneen lisäkiloon, joita joutuvat nyt yhtäkkiä kantamaan.
Yritettiin siskon kanssa ottaa tosi sensuelleja raskauskuvia…joiden onnistumisesta voi olla monta mieltä 😀
Ruokavalio aiheutti reissussa ärtymystä, jonka saivat tuta kanssamatkustajatkin. Ärsytti, kun muut herkuttelivat ihanilla juustoilla, jäätelöillä ja viineillä illallisilla ja minun piti karsia ruokavaliosta jopa raa’at kasvikset! Luojan kiitos raskausdiabetes ei ole osoittanut elonmerkkejä – en todellakaan tiedä, mitä olisin syönyt, jos esimerkiksi ranskalaisia perunoita ja vaaleita viljoja olisi pitänyt vältellä. Ruokavalioni reissussa oli täydellinen karppaajan painajainen, mutta vaihtoehtoja ei hirveästi ollut. Kaikkiin maailman ikäviin raskausvaivoihin saati isompiin suruihin nähden on aika hölmöä itkeä herkuttelun saati viinin litkimisen perään, mutta en voi silti väittää, ettenkö olisi tehnyt melkein mitä tahansa viinilasillisesta. Alkuraskauden pahoinvoinnit pitivät aika monet mieliteot täysin pois mielestä, mutta reissussa teki todellakin mieli viiniä. Eikä todellakaan mitään kännejä vain ihan vain punaviinilasillista ruoan kanssa.
Sirpa liikkuili matkalla paljon ja minusta on ollut jännittävää huomata, kuinka se on alkanut pusertaa jalkojaan oikeaan kylkeeni. Tunnen ihan selvästi, kun se siirtää jalkansa kylkeen enkä voi olla koskematta kovaa kohtaa, joka ihon pintaan silloin ilmestyy. Yleensä pyydän tällöin aina kaikkia muitakin paikalla olijoita koskemaan pikkukantapäätä. Vatsassa liikkuva vauva tuntuu edelleen, 30 viikon jälkeenkin, alienilta. On edelleen outoa, että vatsassani kasvaa ja liikkuu elävä olento. Viikolla 30 Sirpa keksi myös hikan. Se on kai aiemminkin nikotellut, ainakin äitiyspolin ultrassa se kuulemma hikkaili, mutten tuntenut sitä. Nyt hikka tuntuu ja se kestää pitkään. Eräänä päivänä laskin neljä hikkaa ja viimeinen on aina ennen nukkumaanmenoa. Kuulemma nikottelu aiheutuu, kun vauva harjoittelee hengittämään.
Tällä viikolla mietin myös paljon sitä, miten elämämme muuttuu, kun lapsi syntyy. Nukuin reissussa aivan älyttömän hyvin ja tulin ajatelleeksi sitä, että nämä pitkien ja rauhallisten unien yöt ovat ihan pian luetut pitkiksi ajoiksi. Olen muutenkin raskausaikana nukkunut ihan laittoman hyvin. Minä, jolla on aina ollut univaikeuksia. Melkein toivoisin, että olisin nukkunut huonommin, niin olisin ehkä paremmin valmistautunut katkonaisiin öihin.
Mietin myös paljon tulevia matkojamme. Olen koko elämäni matkustanut paljon, vähintään kerran vuodessa – usein jopa kaksi. En suostu luopumaan tästä elämäntavasta mistään hinnasta. Tulemme siis todennäköisesti matkustamaan paljon myös lapsen kanssa. Itse asiassa mietin jo ensimmäistä matkaamme, koska se tapahtuisi ja minne. Norwegianin lennolla oli ainakin neljä pikkuvauvaa menomatkallamme ja mietin, kuinka paljon lento on mahtanut jännittää vanhempia. Minua ainakin jännittäisi. Lapsen itku on väistämättä kanssamatkustajien mielestä raivostuttavaa, vaikka he sitä yrittäisivätkin ymmärtää. Minä ainakin pyrin aina lentokoneessa katsomaan itkevän vauvan vanhempia kannustavasti, koska eihän itku heidän vikansa ole ja todennäköisesti kaikista lentokoneessa olevista ihmisistä juuri he ahdistuvat itkusta kaikista eniten. Enkä todellakaan ole sitä mieltä, ettei lasten kanssa pitäisi matkustaa ollenkaan! Jos lähimailleni sattuu pitkällä lennolla parkuva lapsi, todennäköisesti ärsyynnyn mutta asialla on vain huono tuuri. Lastenkin pitää voida matkustaa. Itse en tosin uskaltaisi lähteä vauvan ensimmäiselle matkalle minnekään kovin kauas. Luultavasti harjoittelemme jollakin vähän lyhyemmällä lennolla ensin. Alle kolmituntinen aamulento Kroatiaan on esimerkiksi aika kätevä. Kysymykseen voisi siis tulla jokin kevätreissu Eurooppaan ensi vuonna – kolmistaan!
Fiiliksiä viikolta 31-32 luvassa tulevana perjantaina, kun kolmekakkonen pyörähtää käyntiin!
Jos toivot olevasi raskaana ja päädyit lukemaan tätä postausta googlattuasi alkuraskauden oireet, LOPETA SE GOOGLETTAMINEN NYT HETI.
Olen luullut olevani raskaana ennen kuin olinkaan ja yhden pahimman luuloraskauden hetken koin kesällä. En ollut edes myöhässä, kun jo aloin tarkkailla kroppaani ja löysin mitä kummallisempia oireita, jotka liitin raskauteen, tyyliin elohiiri silmässä. Voin kertoa kokemuksesta, että sen viheliäisen googlettamisen avulla voi liittää aivan kaiken, siis aivan kaiken, mitä kropassa tapahtuu, raskauteen.
En todellakaan edes tiedä, miten päädyin Googleen, sillä olen selvästi hypokondriaan taipuvaisena ihmisenä tehnyt jo aika päiviä sitten sopimuksen itseni kanssa, etten googleta mitään oireita tai sairauksia koskaan ikinä. Ehkä ajattelin, että koska raskaus ei ole mikään sairaus, voin ihan hyvin vähäsen kurkata, mitä Google sanoo asiasta.
Ihmiskeho on myös perin erikoinen siinä mielessä, että kaikenlaisia oireita saa ihan oikeasti aikaan, kun tarpeeksi niihin uskoo. Tätähän on tutkittu paljon ja eräässä dokumentissa kerrottiin, kuinka mies lähes tappoi itsensä täysin vaarattomilla kalkkitableteilla, koska luuli ottaneensa yliannostuksen jotain oikeasti vaarallisia lääkkeitä. Monet ”raskauoireistani” olivat varmasti olemassa – en kuvitellut niitä vaan kehitin sellaisia.
Uskon, että nopeahkoon raskautumiseeni vaikutti hyvin paljon oma asenteeni ja zenmäisyyteni tuolloin. Aina sanotaan, ettei lasta saisi yrittää liikaa ja usein tärppää, kun onnistuu tässä. Monet ajattelevat, että helpommin sanottu kuin tehty. Siis tuo, ettei yritä liikaa. Mutta minä uskon siihen – sitä täytyy vain harjoitella. Minulla on usein tapana ajatella monia asioita vähän liikaa ja siksi olen aika murehtivainen ihminen. Minun on täytynyt ihan tietoisesti opetella olemaan murehtimatta ja ylianalysoimatta asioita. Siksi osasin tuolloinkin ottaa rennosti. Ajattelin yksinkertaisesti ihan muita asioita. Joogasin, kävin pilateksessa ja kahvakuulassa. Makoilin piikkimatolla iltaisin ja söin terveellisesti.
Ja mitä ne oikeat raskausoireet sitten lopulta olivat? Eivät yhtikäs mitään. Oloni oli täysin samanlainen kuin ennen kuukautisia aina alavatsakivuista lähtien. Tämäkin sieltä Googlesta selviää, kun lukee oikeita asioita. Raskaus ei yleensä noin aikaisessa vaiheessa ilmoita itsestään mitenkään ja ensimmäinen oire on monille yksinkertaisesti se, että kuukautiset jäävät pois. Totta kai minunkin oireeni sitten yltyivät, mutta viikolla kolme on usein täysin mahdotonta tietää mistään oireista, onko raskaana vai ei.
Vai oletteko eri mieltä? Oireilitteko jotenkin ennen kuukautisten pois jäämistä? Oletteko tekin kärsineet valeraskaudesta? 🙂
