Nokkospestopasta

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: KEIJU JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Kerroinkin teille aiemmin, että meillä on ruoanlaitossa käytössä melkein pelkästään rypsiöljy. Tämä johtuu siitä, että se on öljyistä terveellisin ja tykkään sen neutraalista mausta enemmän kuin esimerkiksi oliiviöljystä. Noh, nyt Keijun kanssa aloittamani yhteistyön jälkeen meillä on ollut käytössä pelkästään makurypsiöljyt ja eniten on kulunut valkosipulirypsiöljyä. Valkosipuli ei maistu niin voimakkaasti, etteikö tätä voisi käyttää ruokaan kuin ruokaan. Tosin rakastan kyllä voimakastakin valkosipulin makua ja lappaan ruokiin aina kynsiä toisensa perään.

Keijun makuöljyjä löytyy kaupasta myös mauissa rosmariini ja sitruuna ja minun oli tarkoitus keksiä rosmariinirypsärin ympärille joku ihana leipäresepti. Mutta sitten muistin, etten ole kauhean kaksinen leipuri, joten päätin jättää leivontareseptit parempiin käsiin. Sen sijaan pastaruokani maistuvat yleensä kaikille, joten päätin pyöräyttää jonkin kesäisen pastan.

Jaakko kitki pihastamme juuri kauhean kasan nokkosia ja aloin miettiä, mitä kaikkea syötävää noista pistävistä rikkaruohoista voisikaan tehdä. Inhoan nokkosia siksi, että olen aika herkkä niiden osumille – niiden tielle osuessani pistokohdat polttavat ihoani ihan koko päivän. Ruoassa ne ovat kuitenkin kavereitani 😀 Itse asiassa vasta nyt tätä pastaa kokkaillessani tajusin, kuinka ravintorikas kasvi nokkonen on: siinä on ihan älyttömästi C-vitamiinia ja rautaa. Siinä on myös paljon kuitua, vitaamiineista myös A:ta, E:tä ja K:ta sekä magnesiumia ja kalsiumia.

Nokkosista on helppo tehdä esimerkiksi pestoa ja pesto taas sopii ihanasti pastaan.  Joten olkaa hyvät, tässä maukkaaksi todettu nokkospestopasta:

   

Nokkospestopasta

1 l nokkosenlehtiä

1,5 dl Keiju-valkosipulirypsiöljyä

1 dl manchego-juustoa

1 dl pinjansiemeniä

1-2 valkosipulinkynttä

1 rkl sitruunamehua

reilusti suolaa ja pippuria

+ spagettia neljälle

Tee näin: Kerää nokkosenlehdet (jostain muualta kuin tien varrelta, tunkion tai ulkohuussin viereltä). Huuhtele lehdet ja keitä (eli ryöppää) niitä muutama minuutti ja siivilöi. Heitä blenderiin nokkosten lisäksi raastettu juusto, pinjansiemenet, valkosipulinkynnet, sitruunamehu ja mausteet. Soseuta ja lisää lopuksi sekaan öljy ohuena nauhana. Sekoita pesto keitetyn pastan joukkoon ja nauti!

Jos öljyjen terveellisyys askarruttaa, käy tutustumassa Keijun Öljyakatemiaan. Sieltä saa kattavan tiedon öljyjen terveyshyödyistä ja käyttötarkoituksista. Siellä on myös mahtava reseptipankki ja kisoja, joista voi voittaa Keiju-tuotteita.

Meillä on käytössä myös Keijun rosmariinirypsiöljy, jonka ajattelen sopivan erityisen hyvin uunijuureksiin ja leivonnassa erilaisiin leipiin. Jotakin rosmariinista focacciaa voisi kokeilla joskus esimerkiksi tehdä. Tai sitten jos leipominen ei vieläkään sytytä, voisi kokeilla tosi ajankohtaista avokadoleipää, jollaiseen löytyy ohje Öljyakatemiasta.

 

Herkullinen kesäsalaatti – itämainen coleslaw

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: HELLMANN’S JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Järjestämme pian kesäjuhlat Suomen Blogimedian kollegoideni kanssa ja kokkailemme viiden ruokalajin kokonaisuuden Hellmann’s-majoneeseja käyttäen. Minun vastuulleni tuli salaatti ja hetken mietin, miten yhdistän salaatin ja majoneesin. Mieleen tuli How I Met Your Mother -sarjan Marshallin äiti, jonka salaateissa on oikeastaan pelkästään majoneesia 😀 mutta nopeasti hoksasin tietysti hyvin hienostuneitakin tapoja käyttää majoneesia salaateissa, kuten Waldorfin salaatti. Päätin kuitenkin lähteä coleslaw-linjalle, sillä kyseinen salaatti on aina ollut yksi suosikeistani ja olen tehnyt perinteistä sellaista usein nimenomaan kesällä grilliruoan kanssa.

Mietin, miten voisin yhdistää coleslaw-salaattiin itämaisia makuja ja puskan korianteria, jota voisin syödä joka päivä sellaisenaan. Syntyi siis itämainen coleslaw, jota olemme tehneet tänä kesänä jo useasti. Tästä on tykätty tosi paljon! Tätä voi syödä ihan sellaisenaan, mutta tämä on loistava myös esimerkiksi grilliruoan kyljessä.

Itämainen coleslaw neljälle

3 porkkanaa

1 (kiinan)kaali

tuoretta korianteria ja minttua

2 dl suolapähkinöitä

kevätsipulin varsia

1,5 dl Hellmann’s majoneesia

puolikas lime

(chiliä)

inkivääriä

2 tl (kookos)sokeria

mustapippuria

suolaa

 

Tee näin: kuori porkkanat ja raasta/vuole ne kulhoon. Silppua kaali, korianteri, minttu ja kevätsipulin varret. Sekoita joukkoon suolapähkinät. Tee sitten kastike. Voit käyttää Real-majoneesia ja lisätä joukkoon chiliä tai käyttää Hellman’sin chilimajoneesia. Sekoita majoneesin joukkoon puristettu puolikkaan limen mehu, hiukan raastettua inkivääriä ja mausteet. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa tovi (jos ehdit). Sekoita majoneesi  salaatin sekaan. Valmis!

Olen tehnyt salaattia tosiaan sekä Hellmann’sin Real-majoneesilla ja chilimajoneesilla ja kumpikin natsaa hyvin!

Hellmann’s Real ja Light -majoneesien valmistuksessa käytetään sataprosenttisesti vapaiden kanojen munia. Hellmann’sin tavoitteena on käyttää tuotteissaan vain sataprosenttisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti valmistettuja kasviöljyjä ja vapaiden kanojen munia vuoteen 2020 mennessä.

Tämä purkki taitaa muuten olla sellainen, jonka tunnistavat kaikki. Hellmann’s on perustettu vuonna 1913, mutta tarina sai alkunsa New Yorkissa jo vuonna 1905, kun Richard Hellmann alkoi myydä herkkupuodissaan vaimonsa kehittelemää majoneesia. Majoneesipurkeissa oli tuolloin sininen rusetti ympärillä (siitä rusettilogo). Majoneesista tuli hitti ja se on nyt maailman suosituin majoneesi.

 

Hyvän omatunnon ”jätski”

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: APETIT JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Taisinkin viime kesänä jo hehkuttaa uutta ”jätskiä”, joita kului perheessämme useita viikossa. Innostuin tuolloin kiinnostavasta uudesta tuotteesta, Vegepopsista, jonka kerrottiin tuovan kasvimaan jäätelöaltaaseen. Kyseessä on siis kasvis-marja-hedelmäjää, joka näyttää ihan mehujäältä, mutta ei sisällä lisättyä sokeria eikä väriaineita, vaan kaikki maut ja värit tulevat raaka-aineista. Tänä kesänä myyntiin on tullut uusi maku, siitä lisää vähän myöhemmin tässä postauksessa.

Tarjoilin terveellistä uutuutta heti lapsellekin ja hän ihastui niihin ihan peruuttamattomasti. Siis oikeasti niin, että hän pyytää kaupassa joka kerta punaista jäätelöä. Viitaten siis viime kesän punajuuri-mansikkamakuun. Punaista jäätelöä on nyt siis vaadittu kaupassa jo vuoden päivät ja sellainen on taidettu melkein joka kerta ostaa. Tavallista jätskiä tai sokerimehujäätä en tietenkään pienelle jatkuvasti ostaisi, mutta Vegepopsit ovatkin hyvän omatunnon ”jätskejä”. Näistä tuli viime kesänä meille niin must-tuote, että niitä oli ostettu pakastimeen Mikkeliinkin, kun olimme tulossa vierailulle 😀


Vegepopsit eivät tietenkään ole vain lapsille, tuli niitä itsekin popsittua puikko jos toinenkin etenkin kesäkuumalla. Meillä niitä on syöty eniten juuri hellepäivien viilennyksenä, mutta ne käyvät ihan välipaloiksikin. Ne kun eivät ole mitään sokeriherkkuja vaikka herkullisia ovatkin, jäätelöaltaan hyviksiä.

Vegepopseja voi ostaa hyvillä mielin paitsi sen vuoksi, että ne ovat terveellisiä, myös siksi, että niissä on käytetty kotimaisia, vastuuviljeltyjä juureksia sekä marjoja ja hedelmiä. Ja vastuuviljelty meinaa siis sitä, että Apetit tuottaa puhtaita ja kotimaisia avomaan vihanneksi luontoa kunnioittaen. Täältä löytyy paljon lisää infoa vastuuviljelystä. Puikot on valmistettu Suomessa Turengin tehtaalla. Ne ovat myös vegaanisia, maidottomia ja gluteenittomia. Hintaa näillä on noin 1,49–1,69 euroa.

Meidän viime kesän lemppariksi nousi tosiaan tuo punajuuri-mansikka, mutta nyt jäätelöaltaissa on uudet maut. Tämän vuoden punainen jäätelö onkin erimakuinen mutta yhtä hyvä, ellei jopa parempi porkkana-vadelma. Vadelma oli kuulemma kuluttajien eniten toivoma maku Vegepopseihin Apetitin kuluttajatestin mukaan, joten kivaa, että kuluttajia on tässä kuunneltu. Toinen myynnissä oleva maku on porkkana-mango, joka on sekin ihana! Se valittiin itse asiassa vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi tänä vuonna. Raadin mielestä oli hienoa, että niin hieno tuoteinnovaation on kehittänyt elintarviketieteiden opiskelija kesätyöprojektina.

Olemme aina syöneet Vegepopseja ihan sellaisenaan, mutta vasta nyt tajusin Vegepopsin sivuja ja reseptikuvia selatessani, että niistähän voi myös tuunata vaikka mitä ihanuuksia, kun kikkailee vähän esimerkiksi sulatetulla suklaalla!

Oletteko jo maistaneet Vegepopseja? Onko muita pieniä vegepuikkofaneja?