Törmäsin Julian blogissa kiinnostavaan postaukseen Typerimmät ennakkoluulot ammatistasi. Julia tekee samoja hommia kuin minäkin, joten niiden ennakkoluulot ovat tuttuja. Erityisen kiinnostavaa oli siis kahlata postauksen kommenttiboksia, jossa ihmiset kertoivat omiin ammatteihinsa liittyvistä ennakkoluuloista.

Listasin tähän ennakkoluuloja omista ammateistani. Te saatte kernaasti kertoa kommenttiboksissa omista duuneistanne ja niihin liittyvistä olettamuksista!

(Freelancer-)toimittaja

Kun irtisanouduin huhtikuussa yhden Suomen suurimman median vakkaripestistä, sain osakseni huolestuneita kysymyksiä siitä, olenko nyt varmasti varmistanut, että minulla on jatkossa tarpeeksi töitä. Ymmärrän huolen, mietinhän itsekin pitkään, onko mitään järkeä lähteä duunista, joka on kaikkea muuta kuin itsestään selvyys.

Toisaalta vapailla toimittajilla on aivan turhaan sellainen Juliankin kuvailema rassukan maine. Ajatellaan ehkä, että freelancer ei vain ole saanut vakkarityötä mistään mediasta ja joutuu haalimaan itselleen jotain kirjoitettavaa. Todellisuudessa monet tekevät nykyisin saman peliliikkeen kuin minä, samoista syistä. Halusin valita itse omat työaikani ja työni. Halusin olla itseni pomo.

Ja uskallan väittää, että (kirjoittajan) töitä kyllä riittää, kun on ahkera ja aktiivinen. Ensimmäisen free-kuukauden jälkeen naureskelin huolestuneita kommentteja muistellessani. Olin tienannut suurin piirtein kolminkertaisesti sen, mitä aiemmin toimittajan palkkatyössä tienasin kuussa. Sittemmin tulot eivät ole olleet aivan yhtä suuret, koska olen alkuinnostuksen jälkeen alkanut arvostaa vapaata aikaa, jota vapaa työ tuo tullessaan. Voisin tehdä paljon enemmän töitä kuin tällä hetkellä teen, mutta olen yksinkertaisesti päättänyt olla tekemättä.

Toimittajan työtä kohtaan kokemani ennakkoluulot ovat sitten asia erikseen. Iltapäivälehden toimittajana olen törmännyt ihan törkeäänkin käytökseen. On ollut vähän outoa olla osallisena irl-keskustelussa, jossa yksi haukkuu iltapäivälehdet maan rakoon ja tietää varmasti, että porukassa on  sellaisessa työskenteleviä ihmisiä. Minusta se on vain huonoa käytöstä. Muotitoimittajana sain usein palautetta jutuistani, että eikö nyt ollut mitään tärkeämpää uutista kerrottavana kuin jonkin julkkiksen asu. Kerroin aina ystävällisesti, että kaikilla on toimituksessa omat tehtävänsä ja vaikka kuinka olisi pressanvaalit meneillään, en voi alkaa kirjoittaa politiikanuutisia, jos tittelini on muotitoimittaja. Minusta on muutenkin aika turhanpäiväistä taivastella viihdeuutisia, niiden aiheita ja niiden tekijöitä. Niitä kevyempiäkin juttuja kaivataan ja luetaan, joten kannattaa käyttää aikansa ja energiansa johonkin muuhun kuin ylimieliseen kommentointiin.

Bloggaaja

Skumppaa lounaaksi, ilmaisia tavaroita ja matkoja, kultaa ja mirhamia (piti googlata mitä on mirhami). Tämä ennakkoluulo voi kyllä pitää paikkansakin (ilman tuota kultaa ja mirhamia -kohtaa). Jos kävisi aivan kaikissa tilaisuuksissa, joihin saa kutsun, voisi olla aika mukavissa skumppahuuruissa kaiket päivät. ”Ilmaisia” tavaroitakin saa, joskus niitä matkojakin.

Bloggaamiseen liittyvät ennakkoluulot liittyvät aika usein siitä saataviin palkkioihin. Tästä ovat jo niin monet kollegani avautuneet, etten itse ala nyt perustella sen kummemmin sitä, miksi tästä(kin) työstä pitää saada palkkaa. Enkä tällä tontilla koe sitä oikeastaan edes tarpeelliseksi, koska en ole urani aikana tainnut saada kertaakaan kritiikkiä blogini kaupallisuudesta.

Jos kuitenkin vielä mietit, miksi bloggaamisesta saa rahaa, lukaise vaikka OP Mediaan kirjoittamani juttu Vannisen Sarasta. Hän avasi aika hyvin ja kiertelemättä, miksi hänen toiminimensä liikevaihto on 142 000 euroa vuodessa. Aika harva hyvin tienaava bloggaaja tekee aivan puhtaasti pelkkää blogia. Sara esimerkiksi on myös sisällöntuottaja ja konsultti – näitä hommia tekevät monet muutkin bloggaajat. Jutun pointtina on kuitenkin se, että jos oman kanavan seuraajamäärä on yhtä kuin suuren maakuntalehden levikki, sisältöyhteistyö siinä kanavassa maksaa rahaa, ei rasvapurkkia.

Harmittaa, että edelleen jotkut yritykset kuvittelevat, että on ihan ok tarjota yhteistyötä palkkioksi tavaraa, puhumattakaan alennuskoodeista! Jokainen voi miettiä, tekisikö omaa työtään tavarapalkalla. Tuskin. Miksi siis bloggaajan pitäisi? Sanoin juuri viime viikolla eräälle ulkomaiselle lelufirmalle, että ei, en valitettavasti tee yhteistyötä tuotepalkalla, sillä en voi maksaa asuntolainaani Legoilla (kyseinen firma ei ollut Lego). Ok, se oli ehkä turhaa kettuilua, mutta olin jo kerran sanonut samalle ihmiselle ystävällisesti, että olen yrittäjä ja veloitan työstäni aivan normaalisti rahaa.

Kirjailija

Voisin kuvitella, että kirjailija nähdään usein boheemina haahuilijana, joka kirjoittelee kirjojaan ja tienaa tästä aika hohdokkaasta työstä sievoisia summia. Todellisuudessa kirjan kirjoittamisesta ei tienaa paljon mitään! Satu Rämö on avannut kirjailijan tienestejä todella hyvin tässä postauksessaan. Kirjamyynti itsessään ei siis kartuta kirjailijan tilipussia juurikaan, sillä myyntimäärät ovat yleensä aika vaatimattomia Suomen kokoisessa maassa. Apurahojen avulla voi kuitenkin ylipäänsä jotenkin elää kirjoittamalla kirjoja. Toki jotkut ihan rikastuvatkin, mutta aika harvinaista se on.

Toisin sanoen en siis esimerkiksi itse kirjoittanut kirjaani rahan kiilto silmissä vaan puhtaasti siksi, että oli unelmani saada oma tarinani ihan oikeiden kansien väliin. En jaksanut hakea apurahoja (se on melko monmutkainen ja aikaa vievä prosessi) enkä välttämättä olisi niitä esikoiskirjailijana saanutkaan.

Mitä te muut teette työksenne ja millaisia ennakkoluuloja työhönne liittyy?

Hyvää yrittäjän päivää mulle ja kaikille muille yrittäjille! En voi vieläkään lakata ihmettelemästä, kuinka vielä muutama vuosi sitten olin sitä mieltä, etten kuuna kullan valkeana alkaisi yrittäjäksi. Ja nyt koen, että tämä oli elämäni paras urapäätös.

Pelkäsin aiemmin, että yrittäjän työ on jatkuvaa pelkoa seuraavasta palkkapussista, epätoivoista kontaktointia ja kaikenlaista hallinnollista kaaosta. Toistaiseksi en ole joutunut rukoilemaan töitä vaan olen saanut niitä pyytämättäkin niin paljon, että välillä työtä on ollut vähän liikaakin. Liiallinen työmääräkään ei kuitenkaan tunnu niin pahalta, kun on itse itsensä pomo. Toki olen tuntenut paineita siitä, että näyttäydyn luotettavana ja laadukkaana tekijänä asiakkailleni, mutta paineet ovat hyvin erilaisia kuin palkkatyössä.

No, sitä kaikenlaista yrityksen perustamiseen liittyvää säätöä on kyllä ollut ihan itkuksi asti. En olisi mitenkään selvinnyt ilman ihanaa yritysneuvojaani YritysVantaalla. Olenkin sanonut kaikille, jotka ovat kyselleet minulta apuja yrityksen perustamiseen, että kääntyvät välittömästi yritysneuvojan puoleen. Ihan mahtavaa palvelua ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Menin esimerkiksi perustamaan Osakeyhtiöni tutun yritysneuvojani luokse ja hän neuvoi puolessa tunnissa, miten homma hoituu. Myös liiketoimintasuunnitelman tein yhdessä yritysneuvojan kanssa. Kirjanpidonkin ulkoistan, joten luotan, ettei tässä tarvise ihan hirveästi enää itkeä 🙂

Yrityksenperustamisrumbassa olen itsekin oppinut yhtä ja toista enkä enää tunne itseäni yhtään niin uunoksi kuin alussa. Haluan siis kannustaa muitakin yrittäjämielisiä palkkatyöläisiä: kannattaa ainakin kokeilla! Yrittäjäksi ryhtyminen voi olla paras päätöksesi. Ja väittäisin, ettei haittaa vaikka olisit minun kaltaiseni en tajua mistään mitään -tyyppinen yrityksenperustaja. Joku osaa nimittäin aina auttaa.

Voin kertoa joskus enemmänkin yrittäjyydestä. Onko jotain mitä haluaisit tietää?