Kuulumisia

Oi ja voi, yksi pölvästi täällä kirjoittelee, joka ei oppinut järkyttävästä selän niksahduksesta muutama kuukausi sitten mitään, ei tehnyt asialle mitään ja on jälleen aivan selkävammainen. Kaikkien muiden vaivojen lisäksi sama tyyppi potee vielä pahanlaatuista imetysdementiaa, joka osaltaan johti siihen, että kameran laturi jäi joululomareissulle ja blogikuvat ovat täten laatua kännykkä. Plää. Olisi vaikka mitä kerrottavaa kantoreppuilusta, vaatekaappien järjestämisestä, syöttötuolista, omasta uudesta laukkupanostuksesta ja niin pois päin, mutten oikein malta kertoa mitään ilman kunnollisia kuvia. Ajatuksissa on pyytää sisko kamera-apuun lähipäivinä ja napata samalla kerralla kaikki puuttuvat kuvitukset.

Sain nyt fysioterapia-ajan ensi viikon perjantaiksi – pakko laittaa tämä selkähomma kuntoon. Pari viimeistä yötä on mennyt valvoessa, kun selkäkipu on säteillyt aina sääreen asti. Kipulääkkeistä ei oikein ole ollut apua. Onneksi äiti riensi jälleen apuun ja tekee esimerkiksi tässä blogatessani lumitöitä pihassa. Täytyy katsoa, onko fyssarista hyötyä vai käännynkö jälleen vanhan tutun kiropraktikon puoleen vai haenko helppiä teidän lukijoidenkin suosittelemalta osteopaatilta. Anyhow, selkävaivat suck.

Keräilin vähän kännykästä talteen kuvia, mitä viime päivinä ollaan puuhailtu:

kollaasimuok

Sipe sai ihan ihka ensimmäisen oman passinsa. Minusta on niin hupsua, että vauvoillakin on omat passit ja sitten viiden vuoden päästä, kun he ovat ihan erinäköisiä kuin passikuvassaan, he matkustavat kuitenkin sillä samalla passilla. Aw. Sipen passikuvaus meni aivan loistavasti. Siihen vain kököttämään iskän käsille, räps, räps ja kuva oli valmis. // Kumiankat ovat avain mukaviin kylpyhetkiin ja onnistuneisiin vauvauinteihin. Harmi että eräs epäonninen yksilö joutui koiran hampaisiin. // Tilasin Lekmeriltä tuon punaisen UV-suojalippiksen etelänreissua varten. Sipe näyttää ihan pikkupalomieheltä sen kanssa. // Vastoin kaikkia odotuksia vauvan sisäpäikkärit onnistuivat todella hyvin kovilla pakkasilla. Hän nukkui äänieristetyssä ylimääräisessä makkarissamme (eristyksen entisen omistajan musiikinkuuntelua varten (?)) pari tuntia parina päivänä. Ikkuna oli hiukan auki ja huoneessa vilpoista. Ihan noin lähellä ikkunaa en häntä nukuttanut kuin kuvassa näkyy.

kollaasimuok4

Olemme harjoitelleet kantoreppuilua kauppareissuilla ja mm Isossa Omenassa shoppailessa. Tuo Stokkelta saamani reppu on aivan kultaa, taas niitä tavaroita joita ilman elämä olisi aika paskea suoraan sanottuna. Suosittelen lämpimästi! Tästä tulossa vielä erillistä postausta (vihdoin!!). // Iso Omena -shoppailujen päätteeksi kävimme illallisella Chicosilla. Siinä on muuten ihan aliarvostettu rafla(ketju). Aivan loistosapuskaa kasvissyöjille ja vegaaneille. Kaikki hampparit saa (hyvällä) soijapihvillä, nam. // Kävimme ensimmäistä kertaa serkkulassa. Sipen serkkutytöt asuvat Tukholmassa, mutta olivat tulleet jouluksi ja vuodenvaihteeksi Helsingin-kotiinsa. Ja voi että, kuinka paljon ihmeellisiä leluja tytöt toivat Sipen ihmeteltäväksi. Pienet vauvalelut tuntuivat sen jälkeen ihan tylsistä. // Kävimme myös erään suloisen yksivuotiaan syntymäpäivillä. Nuo Lego-laatikot ovat aika kivoja lahjoja. Ovat itsessään käteviä säilytykseen ja niiden sisälle voi jemmata x-määrän muita lahjoja tarvittaessa. //

Vauva ui!

Olimme tänään ensimmäistä kertaa vauvauinnissa. Homma sujui yllättävän hyvin, vaikka Sipe ei olekaan paljon ammeessa vielä ehtinyt polskia. Olemme nimittäin hoitaneet pesujutut tähän asti lähinnä vain suihkussa. Vähäiset ammekerrat eivät oikein ole olleet tytön mieleen, mutta uumoilin jo etukäteen, että isän tai äidin sylissä uima-altaassa tyttö on kuin kala vedessä. Ja niinhän se sitten menikin. Ei hän ollut millänsäkään, kun pulahdimme kaikki lämpöiseen altaaseen. Muut ihmiset ja lelut kiinnostivat kovin ja lopuksi jopa pärskyteltiin ja pölöteltiin kovaan ääneen. Ihana tyttöni.

Olen ulkoistanut Sipen (liikunta)harrastukset (joita tähän mennessä toki on vain yksi, vauvauinti) iskän harteille. Olen kieltämättä ollut vähän helisemässä tämän vauva-arjen (meta)työtaakan alla, joten on aika huojentavaa, kun joku juttu on miehen vastuulla. Jaakko siis kävi uinti-infossa etukäteen ja ottaa tytön myös miesten pukkariin. Olin siinä hölmössä uskossa, että vauvauinneissa kävisi suurimmaksi osaksi vain äitejä vauvoineen, mutta meidän ryhmässä kaikilla oli myös isät mukana. Ymmärrettävää sinänsä, koska oli sunnuntai ja vuosi 2016, jolloin isätkin ovat enemmän mukana vauvatouhuissa. Ajattelin siis, että naisten pukuhuone on täynnä vauvoja ja tilaa esimerkiksi vauvan uintivermeiden, vaatteiden ja vaippojen vaihdoille vähän. Näin olivat ajatelleet melkein kaikki muutkin ja suurin osa vauvoista olikin siellä miesten puolella. Heh. Toisaalta taidan tuupata Sipen Jaakon kanssa pukkariin vastedeskin, kun kerran nämä uintipuuhat hänen vastuullaan muutenkin ovat. Saavat sitten pojat siellä pukkarissa taistella hoitotasoista keskenään.

vauvauintihelsinki

Tyttö on aivan syötävän suloinen tässä iskän hankkimassa omppukuosisessa joululahjauikkarissa, mutta valitettavasti joudumme pukemaan tähän päälle vielä sinivihreät tähtiuimahousut, sillä meidän vauvauintifirmamme vaatii lahkeita uima-asuun. Varsinainen kuosien sekametelisoppa siis meillä uimassa yllä, mutta eipä tuosta niin väliä. Tuota toisen kuvan Madara Cocoa & Plum Creamy Oilia tilasin muuten pari putelia lisää, kun sain ensin yhden testiin. Ihan lempparivauvakosmetuotteeni! Estelle & Thildin vauvatuotteet olen myös saanut testiin.

Oletteko muut käyneet vauvauinnissa? Miten teillä on mennyt? Mitä (muuta) harrastatte vauvan kanssa?

Pakkashämmennys

No nyt ne inhat pakkaset sitten saapuivat. Onneksi taitavat kuitenkin häipyä viikonlopuksi.

Olen ollut entistä hämmentyneempi tytön ulkopäikkäreistä, varsinkin kun luin tämän Iltalehden jutun. Tuntuu oudolta, että jonkun mukaan ulkona nukkumisen rajana täytyisi pitää miinus viittä astetta! Eipä silloin vauvoja paljon ulkona nukutettaisikaan talvella. Ihmettelin myös tuota Marjo Tourulan (terveystieteiden tohtori) väitettä, jonka mukaan vauvan niskan tunnusteleminen ei kerro lämmöstä kuten käsien ja jalkojen kokeileminen. Olen ollut itse monien muiden mukaan aivan päinvastaisessa uskossa. Mikä nyt sitten on totuus? Monen monet suomalaisvauvat ovat nukkuneet pahimmillakin paukkupakkasilla ulkona vuosikymmeniä, mutta Tourula kyseenalaistaa tämän tavan.

vauvapakkasella

Sipe on nukkunut ihan koko lyhyen elämänsä ajan aina päiväunet ulkona. Kesällä pelkäsin, että vaunukopassa on liian kuuma ja nyt pelkään pakkasta. Mietin eilen illalla pääni puhki, pitäisikö ulkona nukuttamisen tapaa jatkaa nyt kovemmilla pakkasilla vai nukuttaa tyttö suosiolla sisällä. Olen ihan varma, ettei hän saisi sisällä nukuttua puolta tuntia kauempaa.

Tänään taisi muuten olla talven kylmin päivä ja päätin vain luottaa itseeni ja intuitiooni ja laittaa tapojemme mukaisesti tytön ulos nukkumaan. Mittari näytti viittätoista astetta tässä meillä. Ja tänään oli yksi niistä harvoista talven päivistä, kun tytön kädet olivat aivan lämpimät, kun nostin hänet sisälle. Voi sitä onnistumisen reimua 😀 Tosin ulkona olemista tuli täyteen vain puolisentoista tuntia. Joskus hän on saattanut vedellä sikeitä vaunuissaan neljäkin tuntia. Tourulan mukaan kymmenessä pakkasasteessa ei saisi antaa nukkua kolmea tuntia pidempään.

vauvanukkuuulkonapakkasella

Tytöllä oli yllä tänään merinovillainen haalari (ihoa vasten), jonka päällä vielä puuvillainen haalari, äitiyspakkauksen toppahaalari (jalkaosa pussina) ja koko helahoito oli sullottu Elodie Detailsin lämpöpussiin, jonka juuri tilasin. Käsissä ja jaloissa oli sitten sekalainen kerros villasukkia (villaa ihoa vasten) ja äitiyspakkauksen toppahanskoja ja -sukkia. Päässä kypäräpipo ja villafleecepipo (tilasin muuten juuri Ruskovillan kypäräpipon). Vaunujen pohjalla oli kevyt patka ja koko homman päälle virittelin vielä alpakkavillaisen ponchon. Vaunut olivat suojaisalla terassilla. Tämä setti näyttäisi toimivan lämmön osalta, mutta luulen, ettei Sipe viihdy kovin kauan näin kovasti topattuna: kun raajoja ei oikei pysty liikuttelemaan. Voi olla, että kokeilen huomenna nukuttaa tytön matkarattaisiinsa hyvin tuuletettuun työhuoneeseen.

Miten teillä nukutaan päikkäreitä näillä pakkasilla?

vauvanukkuupakkasella vauvanukkuuulkona