Lähdimme eilen illalla siskon kanssa (mies oli pois kotoa) viemään kiireen vilkkaan vauvaa Mehiläiseen limaisen yskän vuoksi, diagnoosi: akuutti laryngiitti. Eli ollaan taas vähän spesiaalitapauksia, äkilliseen kurkunpääntulehdukseen kun ilmeisesti sairastuvat paljon yleisemmin pojat kuin tytöt. Toistaiseksi ei olla tarvittu sairaalakeikkaa, kotikonstit (kylmä ilma, istuma-asento ja Panadol) ovat auttaneet.
Tyttö on ollut diagnoosinsa jälkeen välillä ihan hyvällä tuulellakin, toivotaan siis että inha virus lähtisi pian lipettiin. Olo on kuitenkin karsea niin vauvalla kuin äidilläkin: lapsen sairastaminen on paljon pahempaa kuin se, että olisi itse kipeänä. Tekisin mitä tahansa, että voisin sairastaa tytön puolesta. Olen itse sairastanut lapsuusiän astmaa ja huonot muistot tulvivat mieleen. Tiedän paremmin kuin hyvin, miltä tuntuu kun happi ei kulje ja henkeä ahdistaa. Olin kuitenkin sairasteluni aikaan vanhempi, joten pystyin puhumaan äidin kanssa, kun oli kurja olo. Oma vauvani pystyy vain itkemään ja se tekee olosta monin kerroin pahemman.
Vertaistukea otetaan siis vastaan! Ja ne teistä vanemmista, jotka eivät (vielä) lapsen laryngiitia ole kokeneet: kannattaa googlata tauti. Oireet voivat nimittäin olla tosi pelottavia, jos ei tiedä, mistä on kyse. Kun tauti iskee päälle, pitäisi kuitenkin pystyä pysymään rauhallisena, sillä lapsen hätä pahentaa hengenahdistusta ja aikuisen hätä taas tarttuu lapseen. Monesti taudista selviää tosiaan ihan kotikonsteilla, mutta joskus tarvitaan sairaalahoitoa eli hengitettävää adrenaliinihöyryä ja/tai suun kautta/lihakseen annettavaa kortisonia.
Kävi muuten ihmeellinen tuuri, kun Mehiläisen viikonloppuillan päivystystä hoiti neurofysiologian dosentti Sampsa Vanhatalo, joka on palkittu lastentautien alan tutkija. Kiitos tuhannesti hänelle avusta!
Kyselin viime viikolla postaustoiveita ja yksi toive oli kertomus meidän tyypillisestä päivästä. No, torstai ei ollut varsinaisesti ihan tyypillinen, sillä sisko sattui vierailulle ja päivästä tulikin aika vauhdikas kaikkineen. Ihan tällaisia päiviä emme siis kovin usein vietä. Mutta onpahan ainakin jotakin kerrottavaa.
Sipe heräsi syömään puoli kahdeksan aikoihin ja minä huokaisin helpotuksesta. Tyttöhän on aina nukkunut todella hyvin eikä ole pitkään aikaan kaivannut maitoa öisin. Hampaiden tulo (?) on kuitenkin tehnyt parista edellisestä yöstä hiukan rikkonaisen. Nyt hän kuitenkin posotti unta puolesta yöstä sinne puoli kahdeksaan. Mies ehti lähteä töihinkin jo aiemmin eikä vauva herännyt vielä silloin. Tyttö ruokaili antaumuksella tavallista pidempään ja minäkin olin aika pirteä. Tiesin, että univelka hiukan vaivaa ja päätin yrittää vielä nukkua. Yleensä tyttö haluaa rinnalle aika tiheästi sen jälkeen, kun on herännyt pitkiltä yöuniltaan. Seuraavaksi syötin häntä yhdeksän jälkeen ja mietin, että nyt alamme tästä pikkuhiljaa nousta sängystä. Vielä mitä, nukahdin ihan huomaamattani imetyksen aikana ja yhtäkkiä kello olikin jo lähemmäs yhtätoista. Kampesimme alas ja siskokin oli vasta herännyt.
Tytöt ja Dino loikoilivat sohvalla sillä välin, kun minä keittelin kahvit ja otin jääkaapista illalla tekeytymään jättämäni tuorepuurot. Söimme aamupalaa ja hypistelimme samalla uutuustuotteita, joita Erika oli saanut Make Up Storen pressitilaisuudesta Tukholmasta. Sipe ruokaili jälleen puolenpäivän aikoihin jumppapallolla ja lopuksi otti vielä välitirsansa, kellontarkasti kuten aina. Miniunien jälkeen aloimme tehdä lähtöä Jumboon, sillä Erikan teki mieli sushia. Mies oli lähtenyt aamulla myrskyssä pyörällä töihin, jotta me saisimme auton käyttöömme päiväksi. Podimme huonoa omatuntoa siskon kanssa 😀 Vetäisimme Hanko Sushissa kunnon lounassetit ja Sipe viihtyi jouluvaloja katsellen. Tytön päälle olivat valikoituneet Lindexiltä hiljattain saamamme pingviinipöksyt ja karvatöppöset.
Kävimme vielä pikaisesti Zarassa, mutta tässä vaiheessa tytöllä alkoi silmiä painaa. Ostimme Arnold’silta donitsit teehetkeämme varten ja Sipe simahti juuri, kun olimme maksamassa. Kipitimme pikapikaa autolle, sillä tiesin, että uniltaan turvaistuimeen revitty vauva ei todellakaan ole tyytyväinen. Ihme kyllä, siirto onnistui ihan hyvin ja uni tuli silmään vasta kotona, kun peittelin tytön ulos vaunuihinsa pitkille päikkäreilleen. Kello oli tässä vaiheessa puoli neljä.
Kun tyttö uinui vaunuissaan, me keittelimme siskon kanssa teet ja söimme donitsimme. Teehetken jälkeen bloggasin, luin sähköposteja ja kökötin muutenkin koneella. Mies viestitti saunatoiveesta, sillä aamun myrsky oli laantunut, mutta tilalle oli tullut sade. Upea työmatka siis kaikkineen, jotta tytöt pääsevät ostarille näppärästi, heh. Päätimme siskon kanssa mekin hyödyntää lämmitetyn saunan.
Herättelimme tyttöä puoli seitsemän aikoihin päiväuniltaan ja aloimme tehdä lähtöä ystäväpariskunnalle, jonne oli määrä kerääntyä muitakin tuttuja vauvaperheitä. Sipen kaverivauvat ovat jo lähemmäs vuoden vanhoja, joten tyttö joutui katselemaan sivusta muiden temmellystä. Hassua, miten ikäero tuntuu tässä vaiheessa vielä niin suurelta, mutta parin vuoden päästä sitä tuskin huomaa. Tyttö ihmetteli jälleen uusia kasvoja. Harmittelin kavereille myöhemmin, että olisin halunnut tietää enemmän muiden kuulumisia ja jutella vauvauinneista ja soseista enemmänkin, mutta vauvan kanssa liikenteessä ollessani en oikein osaa vielä keskittyä mihinkään. Kartoitan koko ajan tytön olotiloja, onko nälkä, märkä vaippa, onhan kaikki mukana hoitolaukussa. Osaisipa jo vähän rentoutua…
Kaverien luota löytyi onneksi jumppapallo, joten nälän yllättäessä pääsin imettämään tyttöä. Hän ottaa kahdeksan aikoihin ruokailun yhteydessä jälleen pienet välitirsat, mutta nyt unet jäivät vähemmälle uuden ympäristön ja äänien vuoksi. Olimme kotona yhdeksän aikoihin ja kiskaisin nopeasti pakkasesta superterveellisiä paneroituja nugetteja. Jaakolle kanaa ja meille siskon kanssa soijaa. Ehkä seuraavana päivänä jotain parempaa iltapalaa?
Tytöstä alkoi huomata illan väliunien puute ja iltaunille nukahtaminen oli hiukan tuskaisaa. Maito ei oikein maistunut muualta kuin pullosta. Neljän kuukauden hulinavaihe näkyy tytössä niin, että illalla hulinoidaan oikein kunnolla ennen nukahtamista. Yleensä hän tekee tämän hymyssä suin. Hän kiljahtelee ja juttelee ja pyörii sängyssään hyrränä ja lopulta nukahtaa itsekseen. Nyt sängyssä hyöri kuitenkin känkkäränkkä, jota ne hampaatkin ehkä vaivaavat. Yritin rauhoitella tytön unilleen niin, että hän makasi selällään pää päätyseinään päin tutti suussa. Lopulta Sipe nukahti yhdentoista aikoihin vatsalleen pää vastakkaista seinää kohti. Tällaista hulinointia siis meillä. Ihanaa kuitenkin, että tyttö osaa nukahtaa itsekseen pinnasänkyynsä. Välillä hän hän katsoo meihin päin ja hymyilee huomatessaan tutut kasvot. Välillä silittelen selkää, mutta muuten yöunille nukahtaminen sujuu ihan itsekseen. Itse en saanut unta vielä vähään aikaan, kiitos pitkälle lipsahtaneiden aamu-unien. Lueskelin vielä blogeja kännykällä ja pyörin sängyssä, kunnes nukahdin lopulta ehkä yhden aikoihin siihen ajatukseen, että oma unirytmini pitäisi saada hiukan järkevämmäksi!
Sellainen päivä siis meillä. Ei tyypillistä nähnytkään, mutta jotain erilaista välillä.
Olen 99,9-prosenttisen varma, että Sipellä pukkaa hampaita. Oikeastaan lähes kaikki oireet täsmäävät. (Jääkaappikylmistä) puruleluista tyttö ei ole hirveän kiinnostunut, mutta työntää sormiaan jatkuvasti suuhun. Myös harsorättiä työnnetään suuhun antaumuksella. Eilen oli pahin päivä: edellinen yö meni vähän huonosti eikä päiväunillekaan nukuttaminen ollut onnistua. Illalla itketti kunnolla. Lopulta vauvojen Panadol onneksi auttoi ja tuttu hymy tuli taas huulille ennen yöunille kuukahtamista.
Eilen illalla mietin, millaista kidutusta lapselle on pukata esiin kaikki hampaat. Jos lapsella on oikein hankala olla pitkiä aikoja hampaiden puhkeamishetkellä, on siinä vanhemmillakin kestämistä. Onneksi särkylääke näytti tosiaan meillä auttavan eikä tänään ole juuri kiukuttanut.
Lueskelin vähän aiheesta ja huomasin, että monen kohdalla niitä hampaidenteon oireita saattaa olla pitkäänkin, vaikka hampaat puhkeavat vasta kuukausia myöhemmin. Täytyy pitää sormet ristissä, että Sipe pääsisi tuskiensa suhteen mahdollisimman vähällä!
Vinkkejä ja tarinoita saa jättää kommenttiboksiin!
