Saanen viimein esitellä meidän vauva- ja taaperoarkemme tärkeän helpottajan: kantorepun. Saimme jo ennen tytön syntymää Stokkelta heidän MyCarrier-reppunsa testiin. Olin päättänyt jo aiemmin erilaisia kokemuksia lueskelleena ja kavereiden kertomuksia kuunnelleena, että kantoreppu on varmasti asia, jota meidänkin perheessä tarvitaan. Ja oikeassa olin.
Tiesin heti, että kantoreppumme pitää olla sellainen, jossa vauva kulkee kasvot menosuuntaan. Kaikissa repuissa tätä mahdollisuutta ei ole. Happy hips -asento on tietysti myös hyvä ominaisuus repussa, varsinkin jos sitä käyttää yhtään enemmän. Vanhanaikainen rintareppuasento tuskin aiheuttaa harvakseltaan käytettynä mitään hirvittäviä ongelmia, vaikka sellaisistakin kuulee puhuttavan, mutta lienee ihan totta, että mieluummin sitä itsekin roikkuisi ilmassa peppunsa kuin pimppansa varassa. (Stokken sivuilla asiantuntevampaa infoa kantorepun ergonomiasta).
Testasimme MyCarrieria jo ihan vastasyntyneellä Sipellä, mutta kasvot kantajaa kohti -asento ei ollut missään vaiheessa hänelle mieleen. Emme antaneet periksi, koska tiesin, että heti, kun ikä mahdollistaa kasvot menosuuntaan kantamisen, tyttömme alkaa viihtyä repussa. Ja olin taas oikeassa 🙂 Tyttö on kiikkunut repussaan isänsä kantamana pitkät pätkät kaupoissa, matkoilla, metsässä ja lentokentillä. Edessä vaihtuvat koko ajan kiintoisat maisemat, joten ei ole ollut vauvalla valittamista. Kertaakaan emme ole joutuneet nostamaan itkevää tyttöä repusta. Siinä on ollut poikkeuksetta mukava olla – ainakin siis, kun kasvot ovat olleet menosuuntaan.
Kreikan-reissulla siirsimme tytön matkaamaan selkäpuolella ja siinäkin taapero tuntui viihtyvän, vaikka suoraan eteen ei ollutkaan näköyhteyttä. Kymmenkiloista on toki jo mukavampi kantaa selässä ja nyt pystyimme patikoimaan pitkään rannalla ja esimerkiksi ylös Plataniaksen kylään. Kantoreppu on tietysti erityisen ylivertainen maastoissa, missä rattaat tai vaunut kulkevat huonosti tai eivät ollenkaan.
Ensimmäisellä matkallaan isänsä selkäpuolella tyttö muuten jopa nukahti. Seuraavalla kerralla tajusimme ottaa repusta esiin kätevän kangaskaistaleen, joka suojaa pientä nukkuvaa päätä retkahtamasta outoon asentoon. Loistava lisäosa!
Tämä selkäpuolella kantaminen huomattiin käteväksi myös lentokentillä: Jaakko pystyi roudailemaan painavia kantamuksia, vaikka kantoi samalla tyttöäkin. Monet kuljettavat lapsia lentokentällä rattaissa, mutta onhan se näppärä saada molempien vanhempien kädet vapaaksi lapsen kuljettamiselta. Tyttö on roikkunut kantorepussa myös esimerkiksi kauppareissuilla silloin, kun hän ei vielä osannut istua (ostoskärryissä).
Nämä kasvot menosuuntaan -kuvat on otettu jo alkukesästä. Selkäkantamiset kuvattu Kreikassa viime viikolla.
Meidän reppumme on hengittävää meshiä, joka lienee aika ässä meidän kuumaverisessä perheessämme. Reppua saa myös luomupuuvillamatskussa.
Plussaa Stokkelle myös repun nätistä ulkoasusta. Tällä hetkellä tuota meidän vaalean beigeä väriämme ei näyttäisi uudessa mallissa olevan, mutta punaista, ruskeaa, sinistä ja mustaa löytyy.
MyCarrierissa on tosi tukeva tuo selkäosa, joka helpottaa kantamista selvästi. Käytimme lainarintareppua asuntomessuilla ja Jaakko valitti selkäänsä heti ensimmäisen talokierroksen jälkeen.
Kantorepun parhaita puolia on vanhemman näkökulmasta tietysti se, että kädet jäävät vapaaksi muuhun. Itsehän olen käyttänyt reppua kerran esimerkiksi imuroidessa 😀 harmi, ettei tuosta ole videomateriaalia.
Tässä kuvassa näkyy tuo esiin otettu unisuoja, vaikka juuri tuolla hetkellä tyttö ei nukkunutkaan.
Reppu tuntuu välillä hiukan monimutkaiselta vehkeeltä, mutta paketin mukana tulee ja netistä löytyy tarkat ohjeet sen käyttöön. Lisäksi YouTubesta löytyy näppärä käyttöohjevideo, jota meilläkin on katseltu muutamat kerrat, kun reppua on viritelty uuteen asentoon.
Millaisia kokemuksia muilla on kantorepuista?
Lue myös
Meillä oli ihana tyttöjen viikko maalla, kun Erikakin oli lomailemassa lapsuudenkodissamme. Yksi odotetuimmista jutuista aina Harjikseen tullessani ovat lähialueet ihanat kirpputorit, jotka haluaisin koluta oikein ajan kanssa kunnolla läpi. Erika ei valitettavasti jaa tätä kirppisinnostustani kanssani, mutta sain hänet houkuteltua kuskikseni lupaamalla, että matkan varrelta löytyy varmasti Pokemoneja. Minä en ole vielä innostunut jättimäisen suosion saaneesta pelistä, mutta sen sijaan harrastan Pokemonin-bongaajien bongaamista. Missä ikinä kulkeekaan törmää kännykät kädessä kulkeviin ihmisiin tai ryhmiin. Heistä ei voi erehtyä, ihan selvästi Pokemoneja etsimässä. Ihan loistoharrastus, jos minulta kysytään. Mahtavaa, että tuollainen sovellus on saanut nuoret telkkareiden äärestä ulkoilmaan liikkumaan!
