Tämä perhe ottaa kohta suunnaksi Satakunnan: isä ajaa onnellisena uudella autollaan, tyttö torkkuu uudessa turvaistuimessaan ja äiti sohii epätoivoisena meikkiä naamaansa, vauvan taustapeiliä apunaan käyttäen, sillä aikomuksena on vain kipata nopeasti typy isovanhemmilleen ja lähteä aikuisten kesken jazzeille.
Saa nähdä, mitä illasta tulee, sillä tarkoituksena olisi, että isovanhemmat saisivat tytön keskenään ihan iltaunille asti. Plan B otetaan toki käyttöön, jos ilta menee ihan itkuksi: iskä porhaltaa uudella autollaan tytön luo ja äiti jää riekkumaan ystäviensä kanssa Porin yöhön. Toivottakaa onnea, ettei tarvitse siirtyä plan B:hen.
Ihanaa jazz-viikonloppua meikäläisille ja teille, joilla on samat viikonloppusuunnitelmat!
Kirjoittelin helmikuussa, että meille oli aivan yllättäen muuttanut känkkäränkkä, jota en ollut edes tunnistaa. Tuntui kuin joku olisi varastanut hyväntuulisen tyttöni ja tuonut tilalle jatkuvasti kiukuttelevan pikkuihmisen. Tilanne helpottui huomattavasti, kun typy pääsi viimein liikkeelle. Kiukuttelu oli selvästi turhautumista siitä, että joutui rötköttämään maassa paikallaan vaikka veri veti jo liikkeelle.
Nyt tuntuu, että tilanne on vähän samantyylinen. Energiaa ja omaa tahtoa alkaa olla niin paljon, ettei kohta yksivuotiaan tytön (tai äidin) pää ole pysyä mukana. Tämänkin ikävaiheen kohdalla on ilmassa turhautumista: pitäisi ehkä jo saada sanottua enemmän ja liikkua paremmin kuin vielä pystyy. Muutenkin monet asiat muuttuvat ja ihmetyttävät. Lapsi alkaa kuulemma ymmärtää, että on isästä ja äidistä erillinen henkilö ja eroahdistus nostaa voimakkaastikin päätään. Ja niitä hampaitakin varmaan pukkaa kaiken lisäksi.
Tässä kohdin muuten tieto ei lisää tuskaa vaan päinvastoin. Tahdon ahmia tietoa yksivuotiaan tunne-elämästä, jotta ymmärtäisin sellaista paremmin. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla on aika asiallista ja napakkaa tietopakettia kaikista ikävaiheista, ravinnosta, sosiaalisuudesta, temperamentista ja niin edelleen. Esimerkiksi tähän vaiheeseen kuuluva takertuvuus on ainakin omalla kohdallani aika rankkaa. Toiset nauttivat ollessaan korvaamattomia, minä en niinkään. Välillä kun tyttöä kunnolla kiukuttaa, ei lohduttajaksi kelpaa iskä vaan ainoastaan äiti. Tuntuu, että tällä hetkellä se oman ajan tärkeys korostuu. Itse asiassa Jaakon mukaan heillä menee oikein hyvin tytön kanssa kaksin – jopa täysin ilman kiukkua. Kun tulen takaisin kotiin, saatan saada kymmenen märkää moiskausta kasvoilleni, mutta sen jälkeen mielenosoituksen alkavat helposti.
Tuntuu, etten ole oikein pysyä tässä ajankulussa mukana. Vastahan minun piti vain huolehtia maidollani vastasyntyneen ravinnon saamisesta. Nytkö jo pitäisi alkaa ihan kasvattaakin tuota lasta? Opettaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Välillä tuntuu vaikealta, kun tahtoisi vain pitää hänet tyytyväisenä. Mutta nyt niitä rajoja pitää jo alkaa vetää.
Näitä soseita on muuten kulunut nyt pussitolkulla, sillä etenkin syömisen suhteen tytöllä tuntuu olevan kunnon Minä itse -meininki. Nämä tuntuvat olevan ainut keino saada lasta syömään edes hiukan. Sormiruokaakin toki menee, mutta siinä hommassa alkaa aika nopeasti taas hassunhauska Heitänpä kaiken kaaressa koiralle -meininki. Tytöstä on myös tullut melkoinen kerjääjä. Kun syön jotain, koira toljottaa ruokaani toisella puolella ja tyttö toisella puolella. Tyttö myös helposti hermostuu, ellei hän saa osaansa meikäläisen safkoista. Onneksi tässä kohdin koko perhe saakin alkaa vetää suurin piirtein samoja sapuskoja.
Viimeinen kuukausi vauvana lähti käyntiin eilen, kun typy täytti 11 kuukautta.
Meillä menee oikein hyvin! On mukavaa, kun on kesä ja voimme ulkoilla joka päivä. Nähdä melkein päivittäin uusia juttuja. Viikonloppuna kävimme Haltialassa katsomassa kotieläimiä ja toissapäivänä pyörimme Pakkalan urheilupuiston laitamilla, kun iskä oli pelaamassa rullalätkää. Tuntuu, että näkee itsekin kaiken ihan uusin silmin, kun tutkailee ympäristöään ja miettii, mitä haluaisi näyttää tytölle. Yleensä kuitenkin vain loikoilemme pihanurmella, tyttö nyppii ruohoa ja keräilee kiviä.
Sipen persoonallisuus on alkanut saada ihan uusia ulottuvuuksia ja on ollut jännittävä huomata, että lapsen tunnekavalkadiin on tullut mukaan esimerkiksi pelko. Hän ei tuntunut aiemmin välittävän mistään maisemanvaihdoksista ja oli ihan pokalla naamalla kaikissa uusissa tilanteissa ja paikoissa. Nyt ainakin tunnelit ja hissit saavat aikaan hätääntyneisyyttä. Myös keinu osoittautui niin pelottavaksi, että ehkä kokeilemme sitä vasta vähän myöhemmin. Ihmisiä hän ei kuitenkaan edelleenkään juuri jännitä. Kummitädin syliinkin hän heittäytyi innokkaasti, vaikkeivät olleet nähneet pitkään aikaan.
Omaa tahtoa on tullut aimo annos lisää. Kun tyttö haluaa jotain, joka häneltä kenties kielletään, hän puree leuat ja nyrkit yhteen ja ynisee vaativasti. Olen aika varma, että hän on perinyt isältään tyytyväisen luonteen mutta myös ison kourallisen äitinsä temperamenttia. Mutta kiltiltähän tuo muuten vaikuttaa. Suuhun kulkeutuu jatkuvasti ihan kaikki, mitä kädet löytävät ja kun pyydän käsi ojossa anna äidille, tyttö avaa suunsa ja antaa sinne kuulumattoman asian minulle.
Vähemmän kiltti puoli tytöstä on löytynyt, kun hän on huomannut saadessaan ihan itse, omilla käsillään kipureaktioita ihmisissä. Etenkin iltaisin hän alkaa kiskoa päästäni hiuksia ja ihan hermostuu, jos kiellän. Hän tykkää myös ottaa lujasti kiinni kasvoistani ja puristaa kaikilla voimillaan. Kun kiellän ja selitän, että tuollaiset otteet sattuvat äitiä, hän tapittaa minua hetken suoraan silmiin ja nappaa kiinni kasvoistani uudelleen. Minusta hän kokeilee jo selvästi rajojaan.
Syömiset ja nukkumiset sujuvat totuttuun tapaan hyvin. Ainut ero on se, että olen alkanut ehkä imettää pidempään (!) Tyttö viihtyy rinnalla pitkään, kun on hoksannut, että voi syödä eri asennoissa. Hän saattaa esimerkiksi istua sängyllä tai sohvalla ja katsella sivusilmällä mitä ympärillä tapahtuu. Imetys on pidentynyt myös aamuvarhaisella ja se alkaa jo vähän kyllästyttää. Uskomatonta, että tyttö on kohta vuoden ja imetän edelleen öisin. Tai siis käytännössä aamulla, mutta tytön rytmi on niin myöhäinen, että ihan keskellä yötähän tuo ruokailu hänellä tapahtuu. Ja itsellänikin on yö, koska valvon vielä pitkään sen jälkeen, kun vauva nukahtaa ja nukun yhtä pitkään kuin hän. Ihan tavan vuoksi tuo yöimetys on jäänyt ja sen voisi ihan hyvin lopetella, jos vain viitsisi unikouluttaa. Imetystä en muutoin halua lopettaa vielä pitkään aikaan.
Olen miettinyt nyt usein sitä, kuinka uskomattoman upeaa on se, kun on saanut lapsen. Se, että meillä on oma lapsi. Illalla, kun kömmin pinnasängyn vierelle ja katson pikkuinen vaippapeppu pystyssä nukkuvaa lasta, en malta odottaa uutta päivää hänen kanssaan. Otan nukkuvaa tyttöä usein kädestä ihan varovasti kiinni, kun en malttaisi odottaa aamuun.
Tässä kohdin muuten tieto ei lisää tuskaa vaan päinvastoin. Tahdon ahmia tietoa yksivuotiaan tunne-elämästä, jotta ymmärtäisin sellaista paremmin. Mannerheimin lastensuojeluliiton 
