Viimeiset viikot vauvana – parhaat jutut atm

♥ Kävely

Tyttö on osannut jo pitkään kävellä tuettuna ja on liikuskellut sohvia, tuoleja ja muita kiinteitä asioita vasten mielellään. Hän on osannut kävellä Brion kärrynkin kanssa, mutta ei ole tykännyt/uskaltanut antaa palaa liikkuvan apuvälineen kanssa. Hän ei ole innostunut kävelemään käsistä kannateltuna. Ennen kuin nyt! Täällä mummilassa ollessamme tyttö on toden totta keksinyt kävelemisen ihanuuden. Se oli aivan kuin joku ahaa-elämys. Hän lähti kävelemään samalla syöttötuolikärryllä kuin minä ihan samanikäisenä kuin hän. Ja vauhti on niin kova, että jalat pysyvät rytmissä aivan juuri ja juuri. On aika liikuttavaa katsella häntä kävelemässä ja hihkumassa samaan aikaan innoissaan. Nyt hän on hoksannut myös, että pystyy kävelemään ison talon ympäri vaikka kymmenen kertaa käsistä kannateltuna. Täällä sitten ollaan kävelty selkä vääränä vauvan kanssa. Onneksi meitä on täällä neljä aikuista. Itse asiassa tyttö otti toissapäivänä myös ensiaskeleensa. Kun iskä saapui työviikon jälkeen landelle, tyttö nousi huterasti seisomaan, otti kaksi pientä askelta ja muksahti polvilleen. Aivan kuin hän olisi keräillyt pari päivää kaikkia voimiaan, pohtinut koreografian tarkkaan ja pusertanut isäänsä varten ne kaksi askelta. Sen jälkeen hän on noussut monesti ylös tuetta mutta horjahtanut kumoon heti, kun on yrittänyt liikuttaa jalkojaan. Mutta ei taatusti mene enää kauan, kun täällä jo kävellään.

irene3

On muuten jotenkin ihan oudon ihmeellistä, että oma tyttäreni tekee samoja asioita, samassa iässä, samoissa paikoissa ja samoilla tavaroilla kuin minäkin aikoinaan. Tuntuu kuin katselisi omia vauvakuviaan, kun katsoo tyttöä istumassa saman ruokapöydän päässä samassa syöttötuolissa.

purkaminen

Parasta leikkiä juuri nyt on ehdottomasti kaikenlainen purkaminen, levittely ja penkominen. Tyttö ei välitä tuon taivaallista, millaiset tavarat ovat kyseessä, kunhan hän saa ottaa ne pois säilytyspaikastaan. Astiakaapit ja vaatelaatikot ovat kiinnostavinta ajanvietettä. Harmi vain, että tämä purkamisvimma kohdistuu usein kosteuspyyhepakettiin, jos silmä hetkeksi välttää. Kun pohdin tytön lempipuuhia, mieleeni tuli ettei hän ole oikein koskaan innostunut niin kovasti leluista. Mikä tahansa tavara kiinnostaa, kunhan hän ei ole nähnyt sitä aiemmin. Omat lelut alkavat siis kyllästyttää todella nopeasti. Meitä värikkäiden muovikrääsälelujen karttajia usein infotaan siitä, että lapset nyt vain sattuvat tykkäämään niistä rumimmista leluista eniten. Että meidän nyt vain täytyy niellä estetiikantajumme ja hyväksyä krääsä kotiimme. Olen edelleen eri mieltä. Tyttö ei ole viihtynyt koskaan leikkimatoilla eikä ole koskaan jaksanut leikkiä kauan samalla lelulla, vaikka se olisi kuinka värikäs, äänekäs ja äidin mielestä ruma. Hän on vauvasti asti tuijotellut, ihmetellyt ja pyöritellyt käsissään milloin mitäkin tavaroita. Esimerkiksi harvinaisen tylsännäköistä mustaa rullamittanauhaa. Kunhan tavara on hänelle uusi ja ihmeellinen, on aika sama, mikä tavara on kyseessä.

irene

vesi

Tyttö on käynyt vauvauinnissa jo kuukausia, mutta vasta nyt tajunnut läiskyttelyn ja pärkyttelyn ihanuuden. Koiran vesikuppi täytyisi aina muistaa nostaa pöydälle, muutoin kaikki vedet on läiskytelty ympäri keittiötä. Tyttö on myös hoksannut, ettei nokamukista ryystettyä vettä tarvitse nielaista vaan sitä voi myös päristää suustaan ympäriinsä tai ihan vain avata suu, jolloin kaikki vedet valuvat rinnuksille. Tällä taidolla oli muun muassa mukavaa hauskuuttaa ravintolassa viereisen pöydän ihmisiä.

pudottelu

Vähän samaa sarjaa purkamisen kanssa. Tämä on erityisen mukavaa, jos samalla saa äidin noukkimaan pudotetut tavarat. Esimerkiksi tutin lattialta, kun ollaan menossa nukkumaan. Myös koiraa on hauskaa hyppyyttää ympäriinsä pudottelemalla sormiruokaa lattialle. Olemme muuten huomanneet, että Dino on lihonut, koska se on syönyt tytön lattialle heittelemiä ruokia niin paljon.

Onko muilla beibeillä samoja harrastuksia?

irene2

10 kk

Olen taivastellut nyt parin päivän aikana ehkä tuhat kertaa, että meidän kotona asustaa enää kaksi kuukautta vauva. Tyttö täytti viikonloppuna kymmenen kuukautta ja vauvavuosi alkaa olla loppusuoralla. Ihan uskomatonta…

Mitään ihmeempiä kehitysaskeleita tässä kuukauden aikana ei ole otettu. Tyttö vaikuttaa tyytyväiseltä liikkumismahdollisuuksiinsa eikä osoita kiinnostusta esimerkiksi tuetta kävelyyn. Hän testailee tosin välillä kykyään seisoa tuetta. Ehkä liikkuminen on nyt jäänyt vähän taka-alalle ja tyttöä kiinnostaisi enemmän ilmaista itseään sanoilla. Hän matkii mielellään kaikenlaisia ääniä, joita ihmiset ja koirat päästelevät ja yrittää toisinaan tapailla sanoja.

epa

Illat ovat taas lipsuneet valvomisen puolelle ja esimerkiksi eilen tyttö meni 23 jälkeen nukkumaan ja heräsi klo 11. Minulla on tapana valvoa vielä tytön mentyä nukkumaan ja herätä sitten hänen kanssaan samaan aikaan. Ei mitään järkeä, tiedetään. Mutta en nyt jaksa stressata rytmin aikaistuksesta, sillä nukumme kaikki kuitenkin ihan hyvin. Keksimme viikonloppuna Harjavallassa nukkua niin, että Jaakko ja Sipe nukkuivat kaksistaan toisessa huoneessa (lapsiturvallisemmassa, pienemmässä sängyssä, joka on seinän vieressä) ja minä sitten yksin viereisessä huoneessa. Taisimme saada kaikki parhaimmat unet miesmuistiin. Tyttö ei selvästikään kaipaa maitoa, kun en ole hänen vieressään ja nukkuu tyytyväisenä koko yön. Kotiin tullessamme vaihdoimme Jaakon kanssa paikkoja sängyssä niin, että hän nukkuu pinnasänkysivuvaunun vieressä ja minä toisella laidalla. Tyttö nukkuu selvästi rauhallisemmin isänsä vieressä. Päiväunia hän nukkuu vielä pari kertaa päivässä.

Ruokailutottumuksiinkaan ei ole nyt tullut muutoksia. Olen nyt varmaankin jo kolmatta kuukautta imettänyt vain toisesta rinnasta. Olipa muuten helpottavaa jättää toinen pois pelistä! Ei tarvitse stressata, että molempien tulisi tyhjentyä. Yritin miettiä, montako kertaa imetän vuorokaudessa, mutta en oikein itsekään pysy laskuissa. Ehkä 7-8? Soseet ja sormiruoat uppoavat edelleen hyvin tytölle. Hampaita on tullut näkyviin muuten jo kolmisen kappaletta sekä ylä- että alaleukaan.

Parhaita juttuja kymmenkuisen elämässä:

– Ulkoilu! Rattaissa viihdyttäisiin vaikka koko päivän. Jännittävintä on tietysti, kun pääsee jo itse tutkailemaan ruohonkorsia ulkona. Tämänikäisen kanssa ulkoilu tosin on jatkuvaa valvomista, sillä kaikki käteen osuvat on tietty laitettava suuhun.

– Uudet paikat! Tyttö nauttii edelleen suuresti, kun maisemat ja paikat vaihtuvat. Uusia ihmisiäkään hän ei juuri vierasta.

– Tanssiminen. Aina kun jostain kuuluu vähänkin rytmintapaista, tyttö alkaa tanssia. Hervottomasti heiluva vaippapylly on kyllä hauskinta katsottavaa ikinä.

– Uiminen. Viimeinen vauvauintikerta koittaa sunnuntaina. Sen jälkeen on kesätauko ja syksyllä onkin perheuinnin vuoro. Olemme nauttineet hirveästi vauvauinnista, ihana harratus! Sipekin sai ihan uusia ulottuvuuksia uimiseen, kun otimme käyttöön lötköpötkön, jonka avulla tyttö voi uida ”itse”.

112

Millaisia teidän vauvat olivat samassa iässä?

Sotkevat lapset hus pois ravintoloista (?)

Voi v mitä Suomi-meininkiä taas, ajattelin kun luin jutun syömään opetelleen lapsen äidin tylystä kohtelusta ravintolassa. Helsinkiläinen äiti oli siis mennyt syömään 16 kuukauden ikäisen poikansa kanssa sushiravintolaan ja antanut lapsen syödä itse. Tarjoilija oli sitten ottanut asiakseen kertoa äidille, että tämän tulisi syöttää lastaan. Tarjoilija oli tullut vielä uudelleen vaatimaan syöttämistä ja sanomaan, ettei lapsi saa sotkea ja leikkiä ruualla. Äiti oli yrittänyt sanoa, ettei lapsi koskaan opi syömään, ellei hän saa opetella. Äidin vastaväitteiden jälkeen tarjoilija oli napannut lautasen lapsen nenän edestä.

Voihan pyhä sylvi. No, toki ravintolat voinevat itse valita asiakkaansa. Jos joku ei halua lasta sotkemaan ravintolaansa, se on sitten varmaan ravintoloitsijan asia. Itse tosin en moiseen ravintolaan halua jalallani astua, kertokaa siis jos tiedätte, mikä rafla on kyseessä. Mutta! Oletin, että Iltalehden kommenttiboksiin olisi sadellut äitiä ja lasta symppaavia kommentteja, mutta vielä mitä. Syömään pitäisi kuulemma opetella ensin kotona ja vasta sitten kokeilla, josko lapsi osaisi käyttäytyä ravintolassa. Uskallanpa väittää, että vain Suomessa jauhetaan tällaista sontaa. En edes pystynyt lukemaan jatkojutun kommentteja, sillä jo pari ensimmäistä mielipidettä saivat vereni kiehumaan pahanpäiväisesti. Minäkään en siis tunnetusti ole erityisen lapsirakas noin yleisesti, mutta kuvittelevatko ihmiset ihan oikeasti, että muksut pitäisi piilottaa johonkin koloon siihen, asti että käyttäytyvät kuin aikuiset? Eivätkö lapset kuulu aika luonnollisena osana tähän elämään siinä missä täysi-ikäisetkin olennot?

rafla

Hartain haaveeni on, että eurooppalainen (ravintola)kulttuuri saapuisi edes joskus hamassa tulevaisuudessa Suomeenkin. Ja ylipäätään suhtautuminen lapsiin. Uskon, että ranskalaiset lapset käyttäyvät ravintoloissa (ja ylipäätään missä tahansa) paremmin kuin suomalaislapset, eikä syy ole se, että heillä on tiukempi kuri. Vaan koska ravintolat ja illanistujaiset ovat heille arkipäivää.

Sipe taisi olla ensimmäistä kertaa ravintolassa kolmen kuukauden ikäisenä. Voi olla, että olin vain hormoneineni yliherkässä tilassa, mutta olen melko varma, että saimme osaksemme pari paheksuvaa katsetta, kun saavuimme rattainemme illalliselle. Suomessa taitaa olla vallalla ajatus, että äänekkäät ja sotkevat lapsiperheet kuuluvat koteihinsa. Ravintoloissa saa mekastaa vain kännissä kaveriporukassa. Kanarialla tuntui suorastaan vapauttavalta, kun lapset ravintolassa olivat ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tosin en ole enää muutenkaan niin herkkänä, että välittäisin tuon taivaallista, jos joku silmäilee paheksuvasti vauvamme saapumista ravintolaan.

rafla2

Ja ravintoloissa käymmekin, tuon tuosta, erilaisilla kokoonpanoilla. Tyttö napostelee omia ruokiaan, kun me aikuiset höpötämme ruokiemme ääressä. Kotona syötän hänelle myös soseita, mutta ravintoloissa annan nimenomaan sormiruokaa, sillä silloin aikakin kuluu rattoisammin, kun tyttö saa puuhastella oman ruokansa kanssa. En halua koskaan tehdä mitään numeroa ulkona syömisestä; toivon että se on ihan normaalia arkeamme ja tyttö oppii siihen pienestä pitäen.

Toivon, että muutkin vanhemmat lähtevät rohkeasti tekemään kodin ulkopuolelle niitä juttuja, joista nauttivat – lastenkin kanssa. Eivätkä pysäytä elämäänsä lapsen/lasten tultua kuvioihin ja jää neljän seinän sisälle ”opettelemaan tavoille”. Mitä enemmän lapsia ravintoloissa, harrastuksissa ja milloin missäkin pyörii, sitä helpommin tämä nipottajien Suomikin heihin tottuu. Toivon myös, etteivät vanhemmat välittäisi paheksuvista katseista tai edes tuon puheena olleen sushiravintolan ”asiakaspalvelusta”. Saavat moiset tuta ainakin tämän äidin raivosta, jos uskaltavat kyseenalaistaa meidän perheemme ulkona syömiset.

Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka