Pääsimme tänään Sipen kanssa kurkkimaan vuoden 2016 äitiyspakkaukseen ensimmäisten joukossa tulevan blogiyhteistyön tiimoilta. Uuden pakkauksen sisältö julkistetaan perjantaina ja minäkään en saa siitä hiiskua etukäteen mitään muuta kuin että hyvältä näyttää!
Tapasimme Kelan pääkonttorilla myös lempibloggaajani Kasper Strömmanin, jonka kirjoituksia jaan Facebookissa varmaankin joka toinen päivä. Kasperilla on vajaan viikon vanhempi poika kuin meidän Sipe. Olen sanonut jo pitkään, että Vuoden vauvassa on jotakin samaa kuin ulkonäöllisesti kuin meidän tytössä ja minusta oli hauskaa, että Kasperkin huomasi saman, vaikken siitä mitään sanonutkaan.
En muuten tiennyt, että Kelan pääkonttori on ihan turistinähtävyys. Rakennuksen ja sen sisustuksen on suunnitellut Alvar Aalto.
Muistakaa olla kuulolla perjantaina: silloin Kela tekee Periscope-lähetyksen uudesta pakkauksesta (Kela Periscopessa, aika edistyksellistä) ja minäkin postailen teille ajatuksia siitä heti aamulla.
Ps. Täältä löytyy omia mietelmiäni meidän viime vuoden pakkauksesta.
Sipen mittariin pamahti sunnuntaina seitsemän kuukautta. Nyt alkaa ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että synnytyksestä onkin kulunut jo jonkin verran aikaa. Silti jaksan edelleen ihmetellä, miten se meidän ihan hetki sitten vastasyntynyt tyttömme on jo ihan lapsi. Missä on meidän vauva? Lapsi liikkuu, jopa kiipeää, kihertää, nauraa vitseille, innostuu ja osoittaa jo omaa tahtoakin selvästi.
Keräilin vähän alle, mitä seitsenkuukautinen tyttömme jo osaa ja tekee.
Seitsemän kuukautta vanha Sipe:
– ryömii päättäväisesti eteenpäin jo aika vauhdillakin, oppii nopeasti liikkumaan entistä sukkelammin. Sipen ryömintä sai jopa kehuja Facebook-videoon, sillä se on kuulemma säntillistä. Ei siis toispuoleista vaan ihan kuin oppikirjasta, hehe.
– kiipeää sängyllä äidin/isän kropan yli.
– on saanut puskettua esiin yhden hampaan alas oikealle.
– tuntuisi olevan flunssasta huolimatta jälleen oma iloinen itsensä, mutta todennäköisesti juuri kun saan tämän sanottua päiväunilta herää tyttö, joka on taas kiukkuinen kuin ampiainen. Todennäköisesti ryömimisen oppiminen vei turhautumisen mennessään ja ehkä flunssakin on paranemaan päin.
– syö hyvällä ruokahalulla vähän kaikkea, myös sormiruokaa. Tykkää istua syöttötuolissa pöydän ääressä ja napostella maissinaksuja, kun muutkin syövät. Syö aamuisin hedelmäsosetta, päivällä kasvissosetta (olemme maistelleet myös luomulihasosetta), iltapäivällä sormiruokia ja illalla vielä puuroa. Viihtyy rinnalla vaihtelevasti. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Itse imettäisin mielelläni enemmänkin. Flunssa vei selvästi ruokahalun.
– nauttii suuresti kyydittävänä olemisesta. Viihtyy rattaissa ja kantorepussa, kun saa katsella maisemia. Myös autolla liikkumiset sujuvat nykyisin hyvin.
– hakee vähän unirytmiään. Päiväunet ovat aikaistuneet selvästi, mutta yöunille on silti vaikea nukahtaa ajoissa. Ei ota enää aiempia pieniä välinokosiaan. Nukkuu päivällä kolmisen tuntia putkeen ulkona. Heräilee tiuhaan öisin, mutta ei kaipaa maitoa. Oikeastaan en ole edes varma, herääkö hän varsinaisesti, vaan havahtuu kevyempään uneen, itkeskelee ja nukahtaa heti uudelleen, kun äiti/isä tajuaa tarjota tutin mahdollisimman nopeasti suuhun. Ei siis onneksi varsinaisesti herää oleilemaan ja kaipaamaan viihdytystä keskellä yötä eikä halua kokeilla uutta ryömimistaitoaankaan. Ehkä uudet taidot ja flunssa kuitenkin tekevät ajatuksista levottomampia.
– suuttuu, jos joku ottaa tavaran pois hänen kädestään.
– viha pukemista kohtaan on vain yltynyt. Myös vaipanvaihto on nykyisin ihan tosi ikävää kuulemma.
– rakastaa uusia kasvoja ja viihtyy ollessaan huomion keskipisteenä. Olimme käymässä Iltalehden toimituksessa viime viikolla ja ympärille kerääntyi parhaimmillaan varmaan kymmenen uutta naamaa pällistelemään täysiveristä IL-vauvaa. Sipe tutkaili uusia ihmisiä mielenkiinnolla ja taisi hurmata kaikki hymyllään.
– kommunikoi jo alkeellisesti. Heiluttelee päätään puolelta toiselle, kun joku koskettaa nenällään hänen nenäänsä. Tapailee selvästi suussaan äidin-tapaista sanaa, mutta en osaa oikein tulkita, mitä se tarkoittaa. Äeitih. Eikä tämä ole siis itse äidin mielikuvituksen tulosta, sillä yleensä se olen juuri minä joka toppuuttee, kun kaikki muut kuulevat/ovat kuulevinaan sanan. Ilmeisesti seitsenkuinen voi jo sanoa sanoja tietämättä niiden tarkoitusta?
– harmistuu, jos äiti häviää yhtäkkiä näköpiiristä ja ymmärtää jo hiukan, jos joku on ollut pois. Yleensä Sipe ilostuu aivan hirveästi, kun näkee isän ensimmäistä kertaa työpäivän jälkeen. Huonotuulisena saattaa kuitenkin alkaa itkeä tajutessaan, että isä on nyt tuossa mutta oli tosi pitkään poissa sitä ennen.
Blogin puolella on nyt hiljaista (pahoittelut siitä), mutta kotona aika levotonta. Sipe täytti eilen 7 kuukautta ja oppi päivää aikaisemmin ryömimään. Samaan syssyyn iski tytölle tosi inhottava flunssa. Vauva on kuumeinen, räkäinen ja etenkin iltaisin tosi pahantuulinen. Yöt ovat rikkonaisia ja kaikki väsyneitä. Yritän palailla kirjoittelemaan heti kun täällä helpottaa. Pitäkää peukkuja, ettei se karsea kurkunpääntulehdus iske uudelleen.
