Päivän asu

asua

Neule H&M // body Lindex (saatu) // housut Zara // kengät Minna Parikka // purulelu Sophie the Giraffe

Ihanasta Erikan antamasta Sophie-purulelusta on irronnut jo pari kulmaa, eikä tokikaan Sipen pureskelun jäljiltä. Dino on jättänyt, yllättävää kyllä, kaikki muut tytön lelut rauhaan paitsi tämän ihanan kumikapistuksen. Haaveissa on myös se kaikista klassisin kirahvilelu, joka sitten ainakin täytyy muistaa pitää kaukana koiran torahampaista…

Tuossa Lindexiltä saamassamme bodyssa tuo kuva jatkuu vaatteen takapuolelle – en tajunnut kuvata sitä. Siellä on tietysti loput karhusta – lempparibodymme tällä hetkellä vaikka ei kietaisumallia olekaan.

Päivän asu

Lindexin vauvanvaatteet ovat ihan yliedustettuina Sipen vaatekaapissa. Johtuu osaksi siitä, että ovat niin suloisia ja osaksi siitä, että meikäläisen vauvanvaateshoppailut ovat kaavaa nopsasti yhteen kauppaan samalla, kun hoidan muita asioita ja yhtä nopsasti kotiin. Odotan jo kovasti, että tyttöä saisi alkaa kantaa kantorepussa kasvot menosuuntaan ja että hän voi matkata rattaissa istuvammassa asennossa. Sitten häntä voisi paremmin ottaa vaikka mukaan kauppoihin. Hän on nimittäin niitä tyttöjä, jotka mieluummin katselevat uusia maisemia kuin äidin naamaa tai vaunujen kattoa.

asuu

Sukkikset, mekko ja karvaliivi Lindex // kengät Minna Parikka