2nd hand

Rakastan haahuilla kirppareilla, mutta tytölle en ole vielä hankkinut vaatteita 2nd handina. Olen vasta nyt lähiviikkoina löytänyt aikaa koluta kirpputoreja kunnolla. Käväisin keskiviikkona Hobby Hallissa ihan kotimme lähistöllä hakemassa tilaamani maton ja päätin samalla vähän googlailla alueen kirppistarjontaa. Tammiston Kontin käyn usein kahlaamassa läpi, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, että muutaman kilometrin päässä sijaitsisi Suomen suurin itsepalvelukirppis! Olin ihan taivaassa, kun saavuin Lanttilaan ja edessä avautui valtava määrä itsepalvelumyyntipöytiä.

En siis todellakaan ole mikään hamstraaja vaan punnitsen tarkkaan ostoksiani kirpputorillakin, vaikka hinnat eivät olekaan korkealla. Lähinnä juuri siksi, etten kestä ylimääräistä tavaraa kotonani. Jos jotain ostan, lähtee samalla jotakin vanhaa puolestaan kierrätykseen. Yleensä ostan kirpputoreilta astioita ja sisustustavaraa, mutta joskus teen hyviä vaatelöytöjäkin. Tällä kertaa tein ehkä koko elämäni parhaan kirppislöydön: miesten uudet Timberlandin buutsit 38 eurolla (!) Myyjä ei ehkä ihan ollut kartalla siitä, kuinka arvokkaat kengät ovat kyseessä. Sattumalta olivat vielä kokoa Jaakko, joka on himoinnut noita klassikkokenkiä ikuisuuden! Oli muuten aika muikeana pari päivää lahjani jälkeen. Ostin myös Sipelle ekat kirppiskuteet (mummi ja mummo ovat tosin hankkineet vauvanvaatteita 2nd handina jo aiemmin): ihan uutta vastaavat Zaran pöksyt ja Lindexin pilkkupaidan.

kirppis1kirppis3 kirppis2

Tämä pikkuneiti täytti muuten eilen yhdeksän kuukautta! Kirjoittelen viikonlopun aikana vähän tasakuukausikuulumisia. Ihanaa viikonloppua ja muistakaahan kotijoogaretriitti!

Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka

Tuplatyyli

Kesän lähestyessä alkaa boheemi tyyli taas kiinnostella. Ostoslistalla olisi itselle ainakin leveälahkeiset farkut, mutta tiedä häntä, osaisinko ollenkaan olla sellaisissa. Pillifarkkutrendi olivat pitkille koivilleni nimittäin aikoinaan niin suuri riemuvoitto, etten aio niistä hevillä luopua.

Äidille

kollaass2

Tunika Lindex // laukku ja kengät Mango // farkut Zara // aurinkolasit Stella McCartney // korvikset H&M

Tyttärelle

kollaas3

Mekko H&M // aurinkolasit, kengät, farkut ja panta Lindex // laukku Zara

Viime aikoina

kollaasi1 copy

Aika huikeaa, että Sipe on tavannut isomummiaan ja itse asiassa toinenkin on vielä olemassa, mutta asuu valitettavan kaukana. Oli aika ihmeellistä hoksata, että tuon kuvan tyypeillä on välissä 90 vuotta elämää. Siinä ajassa ehtii tapahtua aika paljon. // Olen viime aikoina hurahtanut ihan totaalisesti vanhaan kunnon avokadopastaan. Niin älyttömän hyvää ja helppoa. // Lindexiltä saadut eläinpöksyt ovat olleet jalassa aika tiuhaan. Supersöpöt!

kollaasi22

Olimme Sipen kanssa hurraamassa iskän ja kummisedän kauden vikan pelin voittoon. Pojat nousivat kakkosdivariin äidin ja kummitädin kauhuksi. // Yritämme ehtiä siskon ja hänen puolisonsa kanssa tehdä kunnolla ruokaa ja istua rauhassa pöydän ääreen syömään kerran viikossa. Näin opetamme tyttöäkin jo pienestä pitäen siihen, että ruokapöydässä istutaan nätisti ja keskustellaan kuulumisista. Ja että ruokailuhetket ovat tärkeää, perheen yhteistä aikaa. Viimeksi sapuskana oli vähän pikaisempaa tex mex -salaattia, mutta välillä teemme ruokaa ihan pitkän kaavan mukaan. // Olen päättänyt pistää keittiökamat ihan uusiksi ja projektiin kuului myös vanhojen huonojen paistinpannujen kierrättäminen uusiin. Olin ihan todellinen mainonnan uhri, kun pistin tilaukseen täysin tv-mainoksen inspiroimana Cerafit-pannut Tvinsiltä. Uhri siis, mutta varsin tyytyväinen sellainen. Halusin keraamiset pannut, joista saa kahvan irti, joten nämä ovat ihan täydelliset.

kollaasi4

Lähdimme viettämään pääsiäistä tuttuun tapaan Harjavaltaan. Siskon Papi-koira on helisemässä, kun ei saa enää mummin jakamatonta huomiota, kun kuvioissa on vauva. // Äiti oli teetättänyt kylppärirempan ja innostuin kuvaamaan kunnon muodonmuutoksen saanutta huonetta. Laitan kuvat teidänkin nähtäväksenne huomenna! // Pitkäperjantaina houstailin tyttöjeniltaa meillä, erillisessä saunarakennuksessa ja vitsit, että oli virkistävää! Myönnän, että kotiäitinä helposti lipsahtaa siihen, ettei oikein tule lähdettyä mihinkään, kun jotenkin kuvittelee, ettei mistään tule mitään ilman sitä kaikkivaltiasta äitiä. Mutta ei se niin mene eikä saa mennä! Kuvittelin ihan oikeasti, että Sipe kiukuttelee, kun äiti ei ole läsnä eikä varmasti ainakaan nukahda ilman minua! Vielä mitä. Kaikki meni hyvin ja nukkumaankin mentiin mukisematta. Tiedostan itsekin kuinka hölmö olen muistuttamalla muita ottamaan sitä elintärkeää omaa aikaa, mutta sitten helposti itse kuitenkin kökötän kotona ja kuvittelen itsestäni liikoja. N Y T aion ihan oikeasti lähteä enemmän pois, tehdä o m i a juttuja ja antaa sitä vastuuta enemmän isällekin.

kollaasi5

Nyt alkaa näyttää ihan keväältä. Ihanaa! Kevät on ylivoimaisesti paras vuodenaika. // Selailin taas vanhoja albumeita Harjavallassa ja huomasin itsekin, että kyllä meidän tytössä taitaa aika paljon olla meikäläisen näköä. Noista lapsuudenkuvistani ei välttämättä voisi sanoa, kumpi on kyseessä: minä vai Sipe.

kollaasi33

Olen ihan koukussa superkestäviin mattapuniin. Erika lahjoitti minulle yhden Soft Matte Lip Creamin sävyssä Copenhagen. Tekisi mieli keräillä näistä kaikki sävyt. // Olen tuijottanut (mahdollisen) tulevan talomme pohjapiirrosta varmaan yhteensä tuntitolkulla. Kuvassa on kolmen huoneen versio, mutta taidamme kuitenkin kallistua siihen neljän huoneen malliin, vaikka huoneista tuleekin pieniä. Kolmen huoneen pohja olisi ollut puhtaasti tunneratkaisu, mutta kyllä me taidetaan se yksi lisähuone tarvita. Järki edellä siis. // Tämä hurjapää nyt siis kävelee kärryjen kanssa huimassa 8 kuukauden ja yhden viikon iässä. Huhhui, miten kehitys kehittyy.