Täällä kiukutellaan niin maan paljon, että melkein voisin luulla, että joku on varastanut meidän hymytytön ja tuonut tilalle jonkin kummallisen äkäpussin. Olen diagnosoinut ongelman turhautumiseksi. Siltä ainakin vaikuttaisi. Samalla tavalla minäkin ähkisin, puhkisin ja itkeskelisin, jos makaisin lattialla esimerkiksi puoliksi halvaantuneena. Tyttö ei osaa vielä liikkua ihan niin paljon kuin haluaisi. Hän ei malttaisi olla hetkeäkään paikallaan, mutta eteenpäin ei pääse sitten millään ja sekös harmittaa. Lattialla hän ei välillä tunnu viihtyvän ollenkaan, vaikka sieltä se olisi pakko ponnistaa liikkeelle jos jostakin. Sylissä hän roikkuu kuin mikäkin pieni apina kokeillessaan uusia liikkeitä. Pientä eroahdistustakin tuntuisi olevan ilmassa. Kitinä alkaa heti, kun äidin kasvot siirtyvät pois näköpiiristä. Vierastamista ei onneksi ainakaan vielä ole ilmaantunut.
Onneksi kitinään on kuitenkin lääke: jatkuva liikkeellä oleminen. Mikä tokikaan ihan koko ajan ei vain onnistu. Teen nykyisin kotitöitä tyttö kantorepussa kiikkuen ja ulkoilemme enemmän. Rattaissa hän viihtyy kasvot menosuuntaan ja nythän meillle avautuu aivan uusi maailma, kun voimme lähteä liikkeelle tytön ollessa hereilläkin. Ihan ensimmäisinä kuukausina en uskaltanut lähteä vaunuilemaan oikein mihinkään, ellei ollut tytön päikkäriaika. Huomenna olisi tarkoitus käydä viimein toimituksessa näyttämässä vauvaa työkavereille.
Turhautuminen siitä, ettei pääse liikkeelle, on varmasti osasyy vauvan mielialaan, mutta yhtenä syynä voi olla myös väsymys. Muistatteko, kun kerroin kuinka tyttö nukkui reissussa ollessamme aivan ennätyksellisen hyvin. Noh, eipä nuku enää! Hän heräilee öisin itkeskelemään ja välillä ihan vain olemaan hereillä ja juttelemaan. Ei kuitenkaan enää syömään. Täytyy katsastella rauhassa, menisikö tämä vaihe itsestään pois vai täytyykö alkaa opiskella unikouluasiaa vieläkin enemmän. Minua heräilyt eivät kovasti rassaa, mutta tyttöä mahdollisesti sitäkin enemmän. Jaakko puolestaan on aivan zombie, muttei suostu nukkumaan vierashuoneessa. Monesti puhutaan, kuinka yöheräilyt väsyttävät vanhempia ja unikoulu tehdään vanhempien vuoksi. Kannattaa kuitenkin varmasti pitää mielessä myös se, että vauvankin pitäisi oman hyvinvointinsa vuoksi yöllä nukkua eikä kukkua. Ja usein vauvoja täytyy opettaa nukkumaan.
Tsemppiä muillekin turhautuneiden ja heräilevien beibien vanhemmille! Kyllä tämä tästä.
Selailin Jaakon vauvakuvia ja huomasin, että aika monessa kuvassa on tämä ilme. Mahtoiko kärsiä hänkin turhautumisesta? Toivottavasti meidän tyttömme ei ole perinyt äitinsä temperamenttia (tulta ja tappuraa) ja isänsä kykyä lähteä liikkeelle (käveli vasta 1,5-vuotiaana). Se lienee vähän paha yhdistemä.
Täälläkin esiintyy ajoittain ”turhautumis maximusta”, tosin kohta jo kaksivuotiaalla neidillä. Liikkumaan toki pääsee jo vaikka juosten, mutta sitä aktiviteettia pitäisi olla koko ajan hirmuisesti. Ilmeisesti olen liian tönkköä seuraa näin viimeisilläni seuraava asukki masussa. 🙂 Onneksi nyt on olleet kivat ulkoiluilmat ja taapero nukkuu taas ulkona vaunuissa päikkäreitä sitten varmaan vuoden iän. Helpottaa kyllä paljon, kun ei tarvitse kuin vähän lykkiä vaunuja ja pikkuneiti on jo unessa, toisin kuin sisällä hyöritään ja pyöritään välillä tuntikin ja nukahdetaan päiväunille paljon myöhemmin. Nyt rytmi on aikaistunut mukavasti ja neiti nukahtaa illallakin paljon helpommin.
Mahtaako olla teidän tyttö isäänsä tullut? Niin on mahtava ilme isukilla tuossa kuvassa. ;D
Oih varmasti pitäis olla menoa ja meinikiä enemmän kuin mamma jaksais. Raskaana ollessani mietin, miten ikinäikinäikinä kukaan voi hoitaa taaperoa raskaana ollessaan. Itse en olis pystynyt pytyn reunalla roikkuessani kyllä moiseen 🙁 huh, tsemppiä sinnekin! Joo kyllä tytössä on paljon samaa kuin isässään. Riippuu vähän että kuka katsoo. Monet omat tuttuni/sukulaiset sanovat mun näköiseksi 🙂
Muistan meidän tytön saman vaiheen, ai että sitä kitinää ja turhautumista. Liikkelle ois pitäny päästä keinolla millä hyvänsä. Samoihin aikoihin oli noita yövalvomisia. Mutta oli onneksi vaan vaihe muiden joukossa eli älä huoli, kyllä se helpottaa:)
Voi kiitos vertaistuesta! Toivotaan että helpottais pian 🙂
Mulla myös vauva 6kk ja oikeastaan meillä ollut känkkäränkkää tässä aikaisemmin melkoisesti, nyt vasta se on oikeastaan väistynyt, kun poitsu osaa istua. Nyt siis viihtyy hyvin omissa leikeissää istuskellen. Monta kuukautta, siitä asti kun oppi kääntymään selältään mahalleen vajaa 4kk iässä, meni juuri tuossa ähinässä ja puhinassa, kun heti kääntyi mahalleen ja siinä alkoi hirveä punnerrus eteenpäin, joka ei kuitenkaan vieläkään onnistu. Taaksepäin menee ja napansa ympäri pyörii mahallaan, mutta edelleen viihtyy niin todella huonosti.
Meillä on ollut ihan samanlaista turhautumista ilmassa. Lattialla maatessa hirveä sätkiminen, ähellys ja kitinä. Ja voi sitä riemua, kun ryömiminen tällä viikolla onnistui. Tyttö virnuilee naama rypyssä. Ähäkutti, pääsenpäs tuonne ja tuonne. Mä olen niin iloinen sen puolesta!
Meillä tää 6,5-kuukautinen on ryöminyt nyt 2 vkoa, muta vain jonkin tavaran perässä. Ei siis vielä ollenkaan niin, että ”onpas tylsää, käyn keittiössä”. Turhautumis- ja tylsyysitku on tuttua.