Työpuupumus, burn out. Sitä ovat sivunneet monet bloggaajat viime aikoina, viimeksi Nata ja Laura. Monella meistä on päivätyö, mutta blogiakin tehdään ainakin puoliammattimaisesti. Monelle käy niin, että on vuosikausia jatkuvasti töissä. Blogista ei oikein voi olla koskaan lomalla.
Huomasin nyökkäileväni Natan tekstille, vaikka en teekään niin hurjia työtunteja viikkoon kuin tuo duracell enkä voisi koskaan pyrkiä kuuden postauksen viikkotahtiin ainakaan näin taaperon äitinä. En olisi ehkä edes tajunnut olevani aika uupunut, ellei kroppa olisi alkanut reistailla. Olen aina ihmetellyt, miten joku voi olla työnarkomaani. Siis miten joku ei rakasta jouten olemista vaan tekee mieluummin töitä, hulluhan sellaisen täytyy olla. Nyt olen kuitenkin tajunnut olevani itsekin selvästi työnarkomaniaan taipuva.
Rakastan töitäni enkä osaa luopua niistä. Olen yrittänyt miettiä, miten priorisoisin, mitä jättäisin pois, miten järjestelisin työni, että pystyisin välillä hengähtämään. Tällä hetkellä elämääni ei mahdu muuta kuin päivätyö, blogityö, eräs oma työprojektini ja tietysti vielä äitiys – se kaikista tärkein. En ole koskaan lomalla, vaikka siltä näyttäisikin. Otan vähintääkin aina kuvia ja suunnittelen tulevia projekteja. Olen miettinyt, miltä tuntuisi olla lomalla tai matkalla ilman kameraa ja nettiyhteyttä. Saisin varmasti vieroitusoireita.
Sanoin yhtenä päivänä Jaakolle, että olisipa kiva, jos elämässä olisi jokin harrastus, joka ei ole työ. Minulla on pian kymmenen vuotta ollut harrastus, joka on jo pitkään ollut samalla palkkatyö. Äidiksi tultuani on viimeistään ollut lähes mahdotonta sovittaa johonkin väliin joku puhtaasti rentoutumiseen tarkoitettu harrastus.
Siskolleni taas valitin muutama päivä sitten, miksi minulla pitää olla koko ajan joku ärsyttävä terveydellinen kremppa. Muutama vuosi sitten jatkuva tietokoneella istuminen sai aikaan pahan jännitysniskan ja huimauksen ja sitä kautta yleistyneen ahdistushäiriön. Raskaus, synnytys ja vauva-aika taas tekivät hallaa alaselälleni ja sain riesakseni jatkuvat noidannuolet. Nyt uutuutena olen saanut kontolleni kurkkurefluksin, joka aiheuttaa harvinaisen epämiellyttävän kuristumisen tunteen kaulalleni 24/7. Näissä lukuisissa vaivoissani rypiessäni aloin kuitenkin miettiä, mitä olen tehnyt oman hyvinvointini eteen? Olenko jaksanut tehdä lukuisten fysioterapeuttien määräämät jumppaliikkeet? En. Teenkö välillä töitä seisten säädettävällä työpöydälläni? En. Käynkö säännöllisesti urheilemassa, olenko aloittanut energiaa elämää tuovan (liikunta)harrastuksen ja syönkö säännöllisesti ja terveellisesti? En, en ja en. Pitäisikö kolmekymppisen istumatyötä tekevän ihmisen ihan vain maagisesti olla elämänsä kunnossa koko ajan ilman terveellisiä elämäntapoja, säännöllistä liikuntaa ja toisinaan pidettävää lomaa? Ei todellakaan. Pitäisikö minun tehdä jotain sen eteen, että voisin hyvin, olisin onnellinen ja terve? Jep.
Nyt lupaan tietoisesti pyrkiä eroon työ- ja -kännykkäriippuvuudesta ja ottaa aikaa itselleni, harrastuksille ja hyvinvoinnilleni. En vielä tiedä, mitä se tarkoittaa työrintamalla. En kertakaikkiaan ole vielä keksinyt, mitä tekisin, mutta yritän olla tässäkin asiassa itselleni armollinen ja antaa aikaa päätöksille. Tällä hetkellä olo on vähän samanlainen kuin Natalla: tiedostan kulman takana väijyvän totaalisen uupumuksen, mutten osaa enkä oikeastaan edes haluaisi tehdä mitään helpottaakseni työtaakkaani. Katsotaan, mitä keksin.
Ehkä tämä lisääntyvä valo ja lämpö jo tekevät ihmeitä 🙂
Kuvan lainaamisesta kiitos aina ihanalle rimpuilija-Lauralle.
Sama juttu. Jännitysniska, migreenit, ahdistus, paniikkihäiriö, työuupumus kotiäidin työssä, hormonihäikät. Tuli itku, kun luin toisten kokemuksia vastaavasta, ja tajusin vasta silloin olevani yhtä lailla apua vailla.
Nyt oon saanut varattua aikoja psykiatriselle sairaanhoitajalle ja fysioterapeutille. Lääkärissäkin kävin. Toivottavasti tää tästä…
Varaa säkin aikoja kehon ja mielen huoltamisen ammattilaisille. Se vähän helpottaa, kun voi jättäytyä toisten käsiin edes hiukan… oma ykkössuositukseni on osteopaattisia tekniikoita hyödyntävä fyssari. 👍
Harmi että fiilis on tämä, mutta hyvä että olet sen tunnistanut. Itselleni jooga (nimenomaan ohjatussa ryhmässä) on tuonut valtavasti mielekkyyttä elämään. Selkä ja hartiaongelmat ovat kadonneet samoin kuin ainaiset pääsäryt, rauhallinen musiikki ja hämärä joogahuone antavat mielelle rauhaa ja tunneilla tapaa ihania ja lempeitä ihmisiä. Joogatunnilla ei myös tule näprättyä sitä kännykkää ja laitankin puhelin äänettömälle aina tunnin ajaksi.