Kysymys, joka ei ihan vielä ole ajankohtainen meidän perheessä, mutta jota huomasin pohtivani, kun työkaveri valitteli alakouluikäisten lastensa kesähoitopaikkaongelmaa. Kysymys, jota en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, koska lapsuuden perheessämme tätä ei jouduttu miettimään, koska äiti oli koko lapsuutemme kotiäiti. Olen huomannut, että ihmisillä on tästä (ja siitä, missä lapsia voi työaikana säilyttää) hyvin erilaisia mielipiteitä.
Ilmeisesti kysymykseen ei ole yhtä ainutta vastausta eikä ongelmaan ole oikein mitään kunnollista ratkaisuakaan. Perheissä, joissa on kaksi vanhempaa, voidaan lomittaa lomia, mutta mitä tekevät yksinhuoltajat? Ja aika kurjalta ne eriaikaiset lomatkin kuulostavat – minä ainakin ajattelen loman aikana, jolloin koko perhe voisi olla yhdessä.
Klikkasin innoissani auki Iltalehden aihetta käsittelevän artikkelin, muttei siinäkään anneta mitään yksioikoista ikärajaa, jolloin vanhempien kokonaisen työpäivän voisi olla vain itsekseen kotona.
”Tarkkoja ikärajoja ei voi antaa. Lapset ovat yksilöllisiä. Erilaisia tilanteita on harjoiteltava. Kannattaa muistaa, että hätätilanteessa ohjeet eivät aina muistu mieleen”, perhetutkimuksen dosentti Mirjan Kalland sanoo haastattelussa.
Itse en kokemuksen puutteen vuoksi osannut sanoa ollenkaan edes noin-ikärajaa yksin olemiselle. Artikkelin mukaan alakouluikäisen lapsen tulisi pääsääntöisesti olla aikuisen seurassa. Eli onko aikuisen työpäivä aina liian pitkä aika alakouluikäiselle olla yksin tai sisaruksen kanssa kotona?
Lapset ovat yksilöllisiä -ajatuksen ymmärrän hyvin omastakin kokemuksesta: muistan kun aikoinaan teini-ikäiset kaverini viihtyivät öitäkin yksin kotona, mutten itse ollut yötä yksin kertaakaan asuessani vielä kotona. Ison maalaistalon nurkkien rasahdukset pelottivat ihan liikaa. Olen muutenkin herkkä ja minulla on vilkas mielikuvitus, josta ei ole kauheasti hyötyä yön pimeinä tunteina. Vanhemmat olivat joskus pois öitä, mutta silloin sain seuraksi isosiskon, isovanhemmat ja myöhemmin kaverit.
Olisi kiinnostavaa kuulla, miten lapsuuden perheissänne tai nykyisissä perheissänne ratkaistaan ongelma nimeltä alakoululaisten piiitkä kesäloma.
Meidän kylässämme iltapäiväkerho järjestettiin vain 1.-2. luokkalaisille. Olin siis 8-9-vuotias, kun aloin mennä suoraan koulusta kotiin, vaikka vanhemmat pääsivätkin töistä noin iltakuuden aikoihin. Meillä oli kotona sääntö, että sisarusta ei saa jättää yksin: 2 vuotta vanhempi siskoni lähti kavereidensa luokse vasta, kun edes toinen vanhemmista tuli kotiin. Sama koski minua. Ei se ollut ollenkaan pelottavaa olla kahdestaan, päinvastoin. Meillä oli ihanat naapurit, joilla oli samanikäisiä lapsia. Alaluokista asti suhasimme kesälomapäivät ihan keskenään: omassa pihapiirissä, ja jonkun muun kaverin luokse sai lähteä vain vanhemman suostumuksesta. Tottakai äiti soitteli pitkin päivää varmistaakseen, että kaikki on hyvin, mutta kuten arvata saattaa: aina kaikki oli hyvin. Tiesimme mistä löytyy laastaria, osasimme tehdä itse ruokaa, tiesimme kodin säännöt (ja tiesimme että jäisimme varmasti äitille kiinni, jos emme niitä noudattaisi). Siihen aikaan meillä oli jopa sääntönä, että tietokonetta saa käyttää vain tunnin päivässä. Noudatimme myös sitä, sillä iskä valvoi kirjautuneenaoloaikaa tietokoneen pääkäyttäjänä. 😀 Meille lapsenvahti tuntui lähes rangaistukselta: muistan yhdenkin kesäpäivän kunnan lapsenhoitajan kanssa ja se oli juuri sellaista ”valvon teitä silmä kovana ettei teille vaan tapahdu mitään pahaa” -tyyppistä paapomista, yök. Meillä oli luotettava aikuinen naapurissa, jolle olisimme uskaltaneet mennä milloin tahansa pyytämään apua. 🙂
Tää on todella hankala ja alakouluikäisten vanhempien keskuudessa yleinen huolenaihe. Meidän ratkaisuna tähän oli tehdä vielä se Iltatähti :)!
Ei vaiskaan…Mutta nyt on jo kolmas (ja viimeinen..) kesä menossa niin, että olen äitiyslomalla/hoitovapaalla. Meillä isommat siis päättivät juuri kolmos- ja kakkosluokan ja nuorin on teidän tyttöä parisen kuukautta nuorempi.
Kun odotin tätä nuorinta, jäin töistä pois jo juhannuksena, mutta sekin merkitsi jo kolmea viikkoa järjestelyitä. Meillä isovanhemmat oli vielä työelämässä ja kaukana, joten heistä ei esimerkiksi ollut tässä apua. Muistan jo sen kevään vähän stressaavana, kun yritti kovasti hakea tietoa leireistä, kysellä kaverien suunnitelmia, ilmoittautua ja miettiä, miten hommat järjestyisi. lopulta meni toki kivasti, hän oli yhden viikon tanssileirillä ja kaksi viikkoa seurakunnan kesäkerhossa.
Nämä leirit ovat tosi hienoja, mutta toki myös kustannuskysymys. Viikko maksaa esim 150-220 euroa. Siinä on toki ruoka mukana, mutta jos ajattelee että kesälomaa on 10 viikkoa ja vanhemmilla esimerkiksi neljä viikkoa. Vaikka osan aikaa olisi lomittain, jää siinä tyhjää. Siinä mielessä tuo seurakunnan kerho oli kuin lottovoitto, se oli tosi hyvin järjestetty ja käytännössä puoli-ilmainen. Sekin tosin oli vain osan päivästä, joten käytimme miehen kanssa kyllä työaikaa lapselle soitellen ja viestitellen, että olihan hän muistanut lähteä ajoissa jne.
Ensi kesänä on sitten tosiaan uudet kuviot, kun nyt lapset ovat saaneet viettää huolettomasti lomaa, kun äiti on ollut tarvittaessa saatavilla ja toki tehty paljon yhteisiä retkiä yms. Aiemmin ajattelin, että toki (silloin) 9- ja 11-vuotiaat pärjää hyvin työpäivien ajan, mutta nyt jotenkin ei enää tunnu siltä…
Ja tää nuorin saa sitten toivottavasti olla isojen sisarusten vahdinnassa, ainakin osan aikaa..:).
Tää on kyllä hyvä aihe! Ekaluokkalaisena muistan kyllä pelänneeni yksinoloa ja menin aina koulun jälkeen kerhoon. Kesät oli sitten toinen juttu; Itse olin siskon kanssa kotona, eikä se pelottavaa ollut. Varmaan aikamoista sumplimista monelle tämä :S