Mitkä päätökset lapsi sai pyörtämään?

Äitini oli lukenut postaukseni, jossa ihmettelin Hanna Sumarin blogitekstiä huonosti käyttäytyvistä lapsista ja aikuisista ravintolassa. Äiti oli Sumarin kanssa samoilla linjoilla ja ihmetteli kantaani. ”Vielä vähän aikaa sitten sanoit kasvattavasi ranskalaisilla opeilla”, hän kummeksui muuttuneita mielipiteitäni. Olen edelleen sitä mieltä, että lapsia kasvatetaan (eikä siis vain esimerkillä näytetä, kuinka eletään ihmisiksi) ja että lasten kuuluu oppia käyttäytymään. Kirjoitukseni Sumarin blogitekstistä liittyi lähinnä siihen, miten minusta kenenkään vanhemman valintoja ei pitäisi teilata julkisesti ainakaan tietämättä tilanteesta sen syvemmin. Vanhemmuuteen pitäisi muutenkin liittää enemmän armoa, ymmärrystä ja auttamista kuin tuomitsemista ja paheksumista.

Olen siis ilman muuta saanut enemmän perspektiiviä kaikkeen tullessani itse vanhemmaksi, vaikka monissa asioissa olenkin samoilla linjoilla kuin ennen lapsen saamista. Luen edelleen mielenkiinnolla ranskalaisten oppeja kasvattaa lapsia, mutta toisaalta toivoisin esimerkiksi, että perheet voisivat käydä ravintoloissa ilman huolta tuomitsevista katseista, jos lapset ovatkin juuri sinä päivänä huonolla tuulella.

Huomaan kyllä ajattelevani joistakin asioista eri tavalla kuin ennen, nyt kun olen saanut omakohtaista kokemusta perhe-elämästä, lapsista ja vanhemmuudesta. Vaikken sitä aina haluaisi itselleni myöntääkään. Imetin paljon pidempään kuin olin etukäteen ajatellut, lapsi sai nukkua kanssamme samassa sängyssä paljon pidempään kuin olin ajatellut ja, herra paratkoon, nukuimme toisinaan Jaakon kanssa eri huoneissa tytön nukkuessa vanhempien sängyssä. Puen tytölle usein pinkkiä väriä ja lipsun toisinaan siitä johdonmukaisuudesta, joka lapsen kasvattamisessa on tärkeää.

Yksi tärkeä ajankäyttöön liittyvä asia on nyt hyvin eri tolalla kuin miten lapsettomana päätin. Vapaa-aikamme kuluu nimittäin aika vahvastikin lapsen ehdoilla. Ajattelin ennen, että lapsi vain sujahtaa jo olemassa olevaan elämäämme ja kulkee sujuvasti mukana, kun teemme samoja juttuja kuin aina ennenkin. Olemme kuitenkin tehneet hirveästi sellaisia asioita, joista emme ennen tienneet mitään. Viikonloppuisin käymme leikkipuistoissa, eläintiloilla, trampoliinipuistoissa ja Hoplopissa. Emmekä tee näitä juttuja siksi, että ajattelisimme että näin meidän nyt täytyy taaperon vanhempina tehdä. Minusta on maailman parasta viedä tyttöä uusiin paikkoihin tietäen, että hän kohtaa ihan uuden elämyksen ja seurata sivusta, miten hän reagoi aivan uudenlaisiin kokemuksiin.

Minusta on ihan ok pyörtää päätöksensä, jos saa enemmän tietoa jostakin asiasta ja perspektiivi laajenee. Toisaalta oman identiteetin kannalta on tärkeää, että omat arvot säilyvät, vaikka elämä muuttuu. Minä vannoin, etten päästä parisuhteemme lipsumaan toisarvoiseksi, vaikka saamme lapsen. Ja etten  anna itseni kadota äitiyden syövereihin niin, etteivät edes läheiseni enää tunnista minua. Niistä pidän kiinni. Ja niistä ajattelen olevan tärkeää pitää kiinni.

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että odotas vain -kommentit lapsettomalle ovat edelleen tahdittomia eikä niitä kannattaisi viljellä ainakaan ihan syyttä suotta. Muistan, että raskausaikana oli rasittavaa yrittää tuoda esille mielipiteitään, koska niillä ei ollut mitään arvoa jo lapsen saaneen silmissä. Jo vanhemmaksi tullut pystyy kumoamaan halutessaan jokaisen lapsettoman etukäteen asettaman päätöksen omiin kokemuksiinsa tukeutuen. Ymmärrän tämänkin, ajattelen toisinaan itsekin lapsettomien puheista, että voi, voi sinä et tiedä vielä mistään mitään. Niitä ajatuksia ei vain kannata sanoa ääneen.

Mitä päätöksiä sinä olet pyörtänyt tultuasi vanhemmaksi?

Follow my blog with Bloglovin