Olimme eilen kaksivuotisneuvolassa ja sain taas itseni kiinni ottamasta paineita siitä, onko kaksivuotiaani nyt neuvolatädin silmissä ikäisensä tasolla, tekeekö hän niitä yksinkertaisia tehtäviä, joita neuvolahoitaja pyytää tekemään: osaako laittaa sellaisen muotopalapelin palat oikeisiin paikkoihin, rakentaako palikoista tornia, tunnistaako eläimiä kirjasta ja niin edelleen.
Pidän neuvolakäyntiä testinä, vaikkei sitä sellaiseksi ole tarkoitettu ja vaikka oma hoitajamme on ystävällinen ja auttavainen. Huomasin melkein selittäväni, että tyttö kyllä tietää, mitä possu sanoo, mutta kiinnitti nyt huomion toisaalle – vaikka neuvolassa ei varmastikaan mitata kaksivuotiaan imitointikykyä vaan lähinnä pyritään luomaan kevyttä keskustelua pienen kanssa.
Toisaalta taas tunsin pakahduttavaa ylpeyttä, kun hoitaja sanoi lapseni olevan toista ääripäätä, mitä tulee puheen kehittymiseen. Että hän puhuu enemmän ja monimutkaisempia lauseita kuin ikäisensä yleensä. Kertoilin innoissani, millaisia lauseita hän jo muodostaa ja kuinka hän osaa käyttää jo kieltä vitsailuun.
Onneksi paineiden ottaminen vähenee hiukan joka neuvolakerralla – enää en ylianalysoi neuvolahoitajan sanoja aivan samalla tavalla kuin vielä vuosi sitten. Puhumattakaan ihan vauva-ajan neuvoloista. Silloin saatoin itkeä illalla neuvolan jälkeen, kun ajattelin tehneeni jotain ihan peruuttamattoman väärin. Vaikkei kyseessä edes ollut mikään isompi juttu. Sellaista se vanhemmuus kai vain tekee, ainakin alussa.
Ottaako joku muu paineita neuvolassa? Sana on vapaa!
Pituutta tytöllä olikin muuten jo 90 senttiä (tiedoksi myös sille lukijalle, joka kyseli pituutta ja Aarrekidin Bubble-hupparin kokoa, vastasin ihan väärin). Hänestä on siis tulossa sellainen noin äitinsä mittainen nainen 🙂
T-paita Aarrekid (saatu). Paita on juuri nyt muuten reilussa alessa TÄÄLLÄ!
Takki ja housut 2nd hand
Paineita täälläkin! Meillä kanssa 2v synttärit kulman takana parin kuukauden päästä ja meidän tyttö on sit vissiin se toinen ääripää, ei nimittäin puhua pukahda kun ihan pari yksinkertaista sanaa. Hauva, kakka ja kukka. Siinäpä ne. On kyllä sit muuten liikunnallisesti ja motorisesti erittäin etevä ja ymmärtää kyllä kaiken. Oon ajatellu että puhe jää liikkeen jalkoihin ja toisinpäin, meillä on just niin. Ei ehdi puhua kun pitää olla _kokoajan_ menossa 😀
Ihana tyttö teillä! 🙂
No just näin, meillä sitten taas tyttö aika varovainen ollut aina liikkeissään joten selvästi puhe mennyt liikkumisen edelle 🙂 plus että parissakin kuukaudessa ehtii tapahtua vielä vaikka mitä! Eikä sillä että siitä edes tarvisi mitään stressiä ottaa, nää erot tasoittuu nopeasti 🙂
Meidänkin kaksivuotias oli nyt neuvomassa 90cm ja on sitä toista ääripäätä puheenkehityksessä. Puhuu kyllä aika paljon, mutta käyttää tavuja tai omia äänteitä ja äänenpainoja, selkeitä sanoja ei kovin monia vielä ole, mistään lauseista puhumattakaan.
Ja meillä ei olla motorisestikaan mitenkään lahjakkaita, varmaan aika perustasoa. Ärsytti kun hoitaja yritti korostaa sitä liikunnallisia puolta ja laittaa sen piikkiin puheen puuttumista, vaikka sanoin ettei meillä siinäkään mitään edelläkävijöitä olla, vaan poika on liikkeissään ja toimissaan aika varovainen.
Ei siis sillä, että neuvolassa oltaisiin oltu huolissaan enkä mä itekään, mutta kyllä mäkin kieltämättä paineita itselleni luon. Vaikka kuinka tiedän, että lapset kehittyy tosi eri tahtia. Toivoisin vaan, että puhetta alkaisi tulla kun turhauttaa meitä molempia kun ei olla samalla aaltopituudella.
Hoitaja varmasti yrittänyt vain hyvällä tsempata, mutta ymmärrän kyllä, että ärsyttää, jos on itse eri mieltä ja sellainen väkisin tsemppaaminen on läpinäkyvää 🙁 Tiedän myös todellakin tuon tunteen, että ottaa paineita vaikka teoriassa tietää, ettei mitään hätää ole. Uskon, että kaikista rankinta puheen viivästymisessä on just se, ettei pääse kunnolla kommunikoimaan ja ymmärtämään, mitä lapsi milloinkin tarkoittaa. Mutta kyllä se puhe sieltä alkaa kohta pulputa, se on varma 🙂
Mä varmaan olisin muuten, mutta lapsi on opettanut. Muistan vastailleeni sun 1v neuvolapostaukseenkin että onneksi meillä on hyvä neuvolan täti. Meidän 2v ei nimittäin puhu kun muutamia sanoja ja aikanaan kävelemäänkin lähti vasta 1v4kk. Eli meillä ei kyllä yhtään pidä paikkaansa sekään että puhe tai liike dominoisi. Oon mä viettänyt unettomia öitä pohtien mitä oon tehny väärin, varsinkin kun kaikki samanikäiset ja nuoremmatkin lapset tuntuu olevan valovuosia edellä. Mutta ei se mitään auta. Rauhotan itseäni aina sillä kun lastentarhanopettajana työskentelevä ystävä sanoi, että nää hitaat kehittyjät on niitä fiksuja. 😅
Voi ei, tuo muihin vertaaminen on kyllä varmaan meidän vanhempien, ehkä useimmin vielä äitien ikuinen vaiva. Onneksi lapsen kasvaminen tuo koko ajan varmuutta siitä, että ne erot tasaantuu koko ajan. Se että kaksivuotias ei vielä juuri puhu, on mun kokemuksen mukaan tosi yleisestä. Ja mun mies muuten lähti kävelemään 1 v 5 kk ja siitä tuli supersporttinen 🙂 hehe 🙂
On niin tuttua tuo paineiden luominen neuvolakäynneistä. Ressaan aina neuvolaa edeltävänä iltana, että ”onkohan kaikki kunnossa” vaikka normi arkena en ikinä mieti semmosta. Jotenki pienestäki terkkarin sanomasta tuntee ittensä huonoksi äidiksi, vaikka kysseessä ois ollu joku ihan normi juttu. Mulla on siis ollu aina tosi mukava terkkari. 🙂
Meillä oli vasta 4v terveydenhoitajan tarkastus ja oli kyllä ensimmäinen kerta kun oli mukava hoitaja vastassa.Kovasti kehui miten ollaan tehty iso työ pojan kanssa (muksu lähti kävelemään kunnolla itsekseen ilman tukea liki 2 vuotiaana ja puhetta rupesi tulemaan kunnolla 2,8v iässä). Hitaasti mutta varmasti on siis meillä kehittynyt lapsi mutta nyt 4v kirinyt kovasti ikäisiään.Takana vuosien fysio-ja puheterapiat jotka jatkuvat edelleen.Mutta fiksu lapsi on ja liikkumisessa nykyään taitava.Puhetta tulee nyt niin ettei vuoroa saa! Ja mielikuvitus on mahtava. Aiemmin otin kovasti itseeni neuvolan ohjeet mutta nykyään on jo varmuus siitä että lapsi kehittyy kuitenkin omaa vauhtiaan niin sitä luottaa kyllä itseensä äitinä.Oma rakas poika joka on juuri täydellinen sellaisena kuin on.❤️