Kolme vuotta sitten aurinkoisena syyskuisena lauantaina meidät vihittiin. Myöhemmin illalla vietettiin sellaisia bileitä, ettei paremmista väliä.
Näihin kolmeen vuoteen on todellakin mahtunut myötä- ja vastoinkäymisiä. Meille perheen perustaminen ei ollut niin helppoa. Oli vaikea raskaus ja vauvavuosi, tulivat ruuhkavuodet, jotka olivat rikkoa ison särön meihin.
Koskaan en luovuttaisi, sillä sinä olet se oikea – siitä ei ole koskaan ollut epäilystä. En kadu elämässäni mitään, koska kaikki sydänsurut, tuska, vastoinkäymiset, ilon hetket, pieneltä tuntuneet päätökset ja suuret mullistukset ovat kaikki tuoneet minut lähemmäs sinua. Ja vahvistaneet sitä tunnetta minussa, etten koskaan haluaisi olla ilman sinua.
Vielä seitsemän yhdessä vietetyn vuoden jälkeenkin sinä saat perhoset lepattaman vatsanpohjassani, melkein samalla tavalla kuin silloin, kun olin tulossa ensimmäistä kertaa sinua tapaamaan. Kun join ihan liian paljon viiniä Johannan kanssa, koska olin niin hermostunut. Sinä saat vieläkin minut hermostumaan, katsomaan sinua ihaillen, kun en et huomaa, meikkaamaan nopeasti, kun olet tulossa kotiin, pakahtumaan onnesta ja ilosta, kun kehut minua.
Sinä olet monesti kömpelö näyttämään tunteitasi, avaamaan sisintäsi ja valitsemaan oikeita sanoja. Välillä toivon, että olisit toisenlainen: romanttisempi ja avoimempi. Mutta lopulta en muuttaisi sinussa mitään, koska silloin et olisi se mies, jota vieläkin niin palavasti rakastan.
Meilläkin oli tänään miehen kanssa 3-vuotishääpäivä ☺️