Pahat tavat, joista haluaisin eroon

Bongasin tämän listauksen tovi sitten Metin blogista ja koska otsikko sai minut klikkaamaan blogiin välittömästi, päätin itsekin koota samanlaisen.

Syömättömyys

Minulla on äärimmäisen hyvä nälänsietokyky enkä välttämättä aina edes tunne nälkää. Tai näläntunne menee helposti ohi, jos ignooraan sen. Jos esimerkiksi uppoudun työhön, en välttämättä muista syödä. Saatan usein syödä ensimmäistä kertaa päivän aikana vasta joskus iltapäivällä. Kaverinikin joskus piikittelevät dinnerille mennessämme, että ootko sä taas Irene syönyt tätä ennen vain porkkanan. Olen tässä asiassa täysin toista maata kuin siskoni, jonka täytyy syödä kahden tunnin välein tai muuten ei todellakaan hyvä heilu. Erikasta tulee yksi pieni piru, jos hän ei ole syönyt. Tämä tiheä ruokarytmi aiheuttaa myös sen, että hän stressaa etukäteen koska saa seuraavaksi ruokaa ja mitä se on. Minulle melkein riittäisi päivässä illallinen/iltapala, joka tosin sitten on ihan jättimäinen, ellen ole syönyt koko päivänä. Tämä ei tosiaan ole terveellinen tapa ja saattaa osaksi aiheuttaa järkyttävää sokerihimoa, josta kärsin koko ajan. Minun täytyy todella keskittyä ja yksinkertaisesti repiä itseni irti työtuolista hakemaan aamupalaa ja lounasta, jotta ruokarytmini pysyisi terveellisenä.

Sosiaalisten tilanteiden välttely

Olen sosiaalinen erakko. Tykkään viettää aika minulle läheisten ihmisten kanssa, mutta rakastan myös yksin olemista ja sosiaaliset tilanteet pusertavat minusta usein kaikki mehut. Jos takana on rankka viikko, minulle parasta rentoutumista on lukittautua kotiin kaiken sosiaalisen elämän ulottumattomiin. Hävettää myöntää, mutta saatan joskus tarkoituksella olla menemättä tervehtimään jossain julkisella paikalla näkemääni tuttua, jos en yksinkertaisesti jaksa tsempata itseäni small talk -moodiin. En tietenkään piilottele ystäviltäni, mutta saatan oikeasti kadota kulman taakse, jos huomaan jossain hyvänpäiväntutun eikä tämä ole vielä huomannut minua. En yksinkertaisesti aina jaksa jutella niitä näitä. Luulen että jotkut muutkin tekevät tätä, mutta minusta tuntuu aina ihan totaalifriikiltä, kun hyppään piiloon, ettei tarvitsisi jutella. Olen tietyllä tavalla ehkä erityisenkin herkkä ja huomaan, että sosiaaliset tilanteet väsyttävät minua ja toisaalta saavat esimerkiksi valvomaan illalla, kun analysoin tarkkaan, mitä sanoin kenellekin ja mitä muut sanoivat minulle. Löydän/luulen löytäväni aina piilomerkityksiä kaikista keskusteluista eikä sellainen rento jutustelu aina lähde minulta ihan luonnostaan vaan joudun pinnistelemään.

Sotkuisuus

Suurin ongelmani järjestyksen pidossa on se, että päästän sotkun aina ihan överiksi. Olen jatkuvasti hirveän kiireinen enkä usein yksinkertaisesti ehdi järjestellä nurkkia. Pitäisi osata, jaksaa ja viitsiä laittaa tavarat omille paikoilleen aina, jolloin sotkua ei pääse alun alkaen edes syntymään. Toisin kuin monet ehkä luulevat, en kuitenkaan siedä sotkua. Aina kun näen jälkeeni jättämän kaaoksen, ahdistun ja stressaannun tekemättömistä kotitöistä ja ainoastaan siistissä kodissa mieleni on levollinen. Yritän aina muistaa stresseissäni Maaret Kallion sanat siitä, kuinka ruuhkavuosina pitäisi oppia hellittämään periaatteista ja esimerkiksi antaa kodin olla sotkuinen, jos aikaa ja energiaa ei ole siivoamiseen. On kuitenkin vaikea olla sotkun keskellä, kun koko ajan mielessä pyörii se, että jostain jo olemattomasta vapaa-ajasta pitäisi repiä aikaa siivoamiseen ja kaikkien muiden sadan tekemättömän asian suorittamiseen.

Työnarkomania

Minun on hirveän vaikea olla tekemättä mitään. Tekemättömät työt kummittelevat koko ajan mielessäni. Kotona suhaan koko ajan tekemässä jotakin ja jopa illalla tytön nukahdettua ja sohvalle Netflixin pariin päästyäni saatan vielä päivittää somea tai etsiä aiheinspiraatiota. Yksi unelmani olisi matkustaa paikkaan, jossa ei olisi nettiä, jotta osaisin olla läsnä hetkessä eivätkä aivoni kävisi koko ajan ylikierroksilla. Minun pitäisi ihan todella opetella läsnäoloa ja meditaatiota, mutta uskon olevani aivan liian kärsimätön mihinkään mindfullness-harjoituksiin. Kun joogatunnilla muut tyhjentävät mieliään, minä listaan päässäni uusia juttu- ja postausaiheita ja mietin mitä lähipäivinä pitää muistaa tehdä. Minun on myös todella vaikeaa sanoo millekään työprojektille ei. Ihan viime päivinä on ollut pakko opetella sivuuttamaan kiinnostavia juttuja, koska vuorokauden tunnit eivät millään tästä lisäänny vaikka kuinka toivoisin.

Valikoiva laiskuus

Vaikka minussa on työnarkomaanin piirteitä, osaan olla myös ihan järkyttävän laiska. Työasioissa en pinnaa koskaan, mutta joitakin muita asioita en saa tehdyksi sitten millään. Esimerkiksi joku kadonnut S-kortti on miltei mahdotonta saada tilattua ja ulkokalusteiden pehmusteet saattavat jäädä viikkokausiksi homehtumaan sateeseen (varsinkin kun talouden toinen aikuinen on täsmälleen yhtä valikoivan laiska kuin minäkin). Harva ihminen on ehkä niin reipas, etteivät mitkään asiat jää roikkumaan, mutta luulen että olen kyllä melkoinen mestari asioiden roikottamisessa.

Kiroilu

Tämä asia on aika vahvasti tapetilla juuri nyt, kun tyttö imitoi aivan kaiken kuulemansa. Ihmettelen todella, ettei hänen suustaan ole vielä kuulunut yhtäkään kirosanaa. Voi pahkana hän välillä sanoo, koska mummilla on tapana kiroilla näillä sanoilla. Tuota sanontaa tuskin voi kuitenkaan kiroiluksi nimittää. Ehkäpä olen osannut sen verran tsempata. En siis kiroile ihan muuten vain, mutta jos hermostun yhtään, alan paiskoa tavaroita ja sadatella kuin merimies. Jaakko on välillä ollut ihan helisemässä kanssasi ja torunu ihan tosissaan, etten saa tartuttaa tytöllemme puhetapaani. En ole ihan varma, miksi olen niin kova kiroamaan, koska lapsuudenkodissamme ei koskaan saanut kiroilla. En ole varmaan koskaan kironnut vanhemmilleni.

Valvominen

Minulla on taipumusta valvomiseen ja liian myöhään nukkumiseen. Lapsi on tosin pelastanut minut tältä tavalta, sillä enää ei niin vain nukutakaan puoleen päivään viikonloppuisin. Olen aamuisin melkein aina kauhean väsynyt, vaikken olisi varsinaisesti valvonutkaan. Aina aamuisin vannon itselleni, että menen kahdeksalta nukkumaan välttääkseni seuraavan aamun väsymyksen, mutta lähes poikkeuksetta notkun vielä kännykän tai kirjan parissa huomattavasti myöhempään kuin lupaamani kahdeksan – mikä nyt on muutenkin vain toiveajattelua. Olen aina ollut aika huono nukahtamaan ja tähän auttaisi tietysti hyvin tarkka unirytmi. Mutta samalla tavalla kuin tarkasta ruokarytmistä, minun on vaikea pitää kiinni unirytmistä. Jos en kävisi töissä eikä mikään muukaan pakottaisi minua aikaisempaan rytmiin, heräilisin todennäköisesti puoliltapäivin ja kukkuisin yömyöhään. Olen huomannut, että nyt kun lapsi pakottaa heräämään suhteellisen aikaisin myös viikonloppuna, nukun ja nukahdan paljon paremmin. Unirytminhän pitäisi olla tutkimusten mukaan melkein minuutintarkka: aina täsmälleen samaan aikaan nukkumaan ja herätys samaan aikaan. Niin arkena kuin pyhänäkin.

Onko lukijoiden joukossa muita pahatapaisia?