Voisi kuvitella, että kun on julkaissut kokonaisen kirjan hulluksi tulemisistaan, olisi tosi helppoa jatkossakin kertoilla kaikenlaisista mielenterveydellisistä ongelmistaan. No, ei se koskaan taida olla. Mutta hammasta purren yritän olla näissä asioissa avoin, koska yritän myös näyttää mallia. Jos on flunssa, voi kertoa ihmisille, että on flunssa. Jos masentaa tai ahdistaa, voi senkin kertoa ihmisille.
Olen käyttänyt muutamia kertoja elämässäni mielialalääkkeitä, aina noin parin vuoden jaksoissa. Näin jälkikäteen ajatellen uskon, että ne on aina määrätty melko heppoisin perustein. Liukuhihnalta. Uskon oikeastaan, että niistä on ollut pidemmän päälle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Olin ennen tosi pro-lääke-ihminen. Uskoin, että kaikkia vaivoja kannatti hoitaa helposti ja näppärästi lääkkeellä. Kaikkeen on joku ihana lääke, joka pelastaa! En edelleenkään ole mikään lääkkeiden vastustaja, mutta kieltämättä ajatukseni mielialalääkkeitä kohtaan ovat muuttuneet.
Lienee aika selvää, että mielialalääkkeitä tarvitaan. Ne tekevät olosta paremman. Niille on varmasti paikkansa monien erilaisten mielenterveysongelmien hoidossa. Mutta omalla kohdallani luulen, että ne ovat vieneet ojasta allikkoon. Synnytysmasennukseeni ne eivät edes tehonneet! Kumma etten kyseenalaistanut nappejani edes siinä vaiheessa.
Minulla on omat tunnelukkoni ja perustavaa laatua olevat ongelmani, jotka ovat olleet ahdistuksieni taustalla. Aina kun ahdistus on pompannut pintaan, lääkäri on työntänyt eteeni rasti ruutuun -testin, jonka perusteella olen lievästi tai keskivaikeasti masentunut. Ja sitten olen saanut mielialalääkereseptin.
Olen käynyt erilaisissa terapioissakin vuosien varrella, mutta luulen, etten ole koskaan (ennen) saanut terapiasta tarvitsemaani apua, koska lääkkeet ovat tehneet kaikesta suurin piirtein tasaista enkä ole lopulta edes kokenut tarvitsevani terapiaa. Todellisuudessa olisin varmasti säästynyt monilta vaikeilta ajoilta (ja niiltä mielialalääkkeiltä), jos olisin heti ensimmäisten mielenterveysongelmien ilmaantuessa avannut lukkoni ja selvittänyt ongelmani terapeutin kanssa ilman tunteita turruttavia lääkkeitä.
taustakuva: Unsplash
Olen muistaakseni aina lopettanut mielialalääkkeet omin päin, ilman lääkäriä. Painotan, ettei näin saisi tehdä! Sain tästä juuri vakavan ripitykset lääkäriltä. Lopetin nimittäin jälleen lääkkeet vuoden vaihteen tienoilla. Unohtelin niitä jatkuvasti ja unohtelu aiheutti inhottavaa huimausta. Tunsin olevani hyvinvoiva ja ajattelin, etten tarvitsisi enää lääkkeitä. Söin pitkään puolikasta annosta ja sen jälkeenkin vielä pitkään puolikkaan puolikasta, joten arvelin, ettei mitään vieroitusoireita tulisi. Olin väärässä.
Olin kuukauden ajan aivan ihmisraunio. Tunteet heittelivät laidasta laitaan. Olin kirjaimellisesti yhdessä hetkessä täysin masentunut ja sitten kuin naps vain taikaiskusta iloinen. Pinnani oli niin kireä, että raivoistuin sekunnissa nollasta sataan. Olo oli kammottava. Onneksi pohjimmiltani ymmärsin, että kyseessä olivat vieroitusoireet vaikka aallonpohjalla toki ajattelinkin, että tämä on nyt se normaalioloni, jonka lääkkeet pitävät poissa. Se oli aika pelottava ajatus. Vieroitusoireet on itse asiassa huono sana kuvaamaan tuota tilaa, koska mielialalääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta. Parempi sana on lopetusoireet. Lopetusoireista voi lukea virallista infoa täältä.
Järkyttävät lopetusoireet vahvistivat ajatuksiani siitä, etten haluaisi enää jatkossa käyttää mielialalääkkeitä. En siis ainakaan niihin ongelmiin, joihin ne on aiemmin määrätty. Käyn psykoterapiassa pian toista vuotta ja haluan oppia pääsemään ongelmieni niskan päälle, käsittelemään vaikeat tunteet. Enkä oikein usko, että pääsen sinne ongelman ytimeen, jos taion ongelmani piiloon lääkkeillä.
Korostan, että puhun vain omasta kokemuksestani. Maallikon on vaarallista alkaa puhua lääketieteen asioista, mutta toivottavasti osasin muotoilla tekstini niin, että kaikki ymmärtävät tämän olleen minun henkilökohtainen kokemukseni. Enkä missään nimessä kehota ketään lopettamaan lääkkeitään tai edes suhtautumaan niihin kielteisesti. Mielialalääkkeitä tarvitaan, se on aivan selvä. Kaikki eivät saa niistä helvetillisiä lopetusoireita. Toisille ne ovat pelastus. Jotkut ovat niin masentuneita, ettei ehkä edes terapiaa voida aloittaa ennen kuin pahin lamaannus on taltutettu lääkkeillä. Puhumattakaan kaikista muista mielen sairauksista, joihin niitä määrätään ja joista minulla ei ole tietoa eikä kokemusta.
Minä en kuitenkaan koskaan ole ollut vakavasti masentunut ja tunnen, etten ole saanut lääkäreiden vastaanotoilta apuja ongelmiini. Vasta psykoterapiassa koen kehittyneeni siihen suuntaan, etteivät elämän vastoinkäymiset kaada välittömästi venettä.
Terapia-ajatuksistani voi lukea lisää täältä.
Olisi mahtavaa kuulla muiden kokemuksia mielialalääkkeistä! Onko joku muukin saanut lopetusoireita ja millaisia ne ovat olleet?
Mä söin lääkkeitä noin kaksi vuotta. Aluksi lääkkeet auttoivat pääsemään sängystä ylös, sillä olin hyvin masentunut ja huonossa kunnossa. Pahimmassa masennusvaiheessa oli siis lääkkeistä apua jossain määrin mutta pidemmän päälle en kuitenkaan huomannut mitään merkittävää positiivista vaikutusta. Pääsin onneksi psykoterapiaan samaan aikaan kun aloitin mielialalääkkeet ja siitä oli suurin apu. Kolme vuotta terapiassa muutti elämäni 🙂 Lopetin mielialalääkkeet vähitellen, mutta vieroitusoireet oli kuitenkin jäätävät. Aivot oli ihan jumissa, ja päähän tuli ”sähköiskuja” eli ihmeellisiä nykimistuntemuksia. Olin tosi järkyttynyt vieroitusoireista ja kummallista oli ettei kukaan lääkäri varoittanut niistä mitenkään.
Mielialalääkkeillä tuntuu olevan vähän todellisuutta huonompi maine. Monessa tapauksessa ne ovat ihan paikallaan, kuten itsekin kirjoitit. Suomessa on se ongelma, että oikeanlaiseen ja tarpeeksi pitkäjänteiseen terapiaan pääsy on tehty todella vaikeaksi. Silloin mielialalääkkeet ovat enemmän kuin tarpeellisia, sillä muita hoitomuotoja ei terapian lisäksi juuri ole. Yksittäisellä lääkärillä on myös kädet aika sidotut kun terapiaa ei ole saatavilla ja jotenkin potilaan tilaa pitäisi kuitenkin helpottaa. Tutkimusten mukaan paras tulos masennuksen hoidossa saavutetaan yhdistämällä lääkitys ja terapia ja varsinkin terapian alussa lääkkeiden ”turruttava” vaikutus on myös potilaan parhaaksi, sillä terapiassa nousee helposti esiin vaikeita ja kipeitä asioita, joiden kanssa pitää pärjätä yksin ollessa terapia-istunnon päätyttyä. Tottakai kun terapia etenee, tavoite on oppia pärjäämään näiden asioiden kanssa ihan ilmankin lääkkeitä, varsinkin jos diagnoosi on ”vain” keskivaikea masennus. Yksi tehokas hoitomuoto, jota Suomessa ei taida ainakaan laajalti olla saatavilla, on päiväklinikat. Nämä ovat todella hyvä apu varsinkin terapian alkuvaiheessa ja varmasti jos olisi mahdollista lisätä tälläistä terapiatarjontaa, niin se vähentäisi lääkehoidon tarvetta huomattavasti.
Todella hyvä, että kirjoitat näistä asioista rehellisiä omia kokemuksia. Aivan liian vähän näistä puhutaan, vaikka tilastojen mukaan jokaisen tuttavapiirissä on montakin samojen teemojen kanssa painivaa.
Sairastuin keskivaikeaan masennukseen 4 vuotta sitten, kun kihlattuni vaihtoi lennosta toiseen. Puoli vuotta kävin terapiassa, mutta se yksinään ei riittänyt katkaisemaan jatkuvaa itkutulvaa ja henkistä pahoinvointia. Terapia vei itsemurha-ajatukset kyllä ja antoi surun käsittelyyn keinoja, mutta puolen vuoden jälkeen psykologi varovaisesti ehdotti lääkäriaikaa ja lääkitystä ja kun lääkärikin oli samaa mieltä, niin aloitin lääkityksen. Onneksi. 6kk lääkitystä ja oloni oli suht normaali, enää ei tarvinnut itkeä päivittäin tuntikausia. Vielä 1v oireettomana ja sitten lopetin masennuslääkkeet ohjeistetusti. Tyhmänä ajoitin lopetuksen niin, että viekkarit iski atlantin yllä New Yorkin matkalta palatessa 😀 Hikoilutti, näkökenttä pyöri ja oksetti. Pahinmat oireet lähti parissa päivässä, mutta 2-3vko ajan tuli yllättäviä huippauskohtauksia ja välillä tuntui, että kun kuunteli ja katsoi ihmisiä, niin maailma pysähtyi sekunniksi ja pikakelasi eteenpäin, tuli tavallaan pykäliä ajan kulkuun.
Minulla masennus oli lyhyt vieras, koska sillä oli selkeä ja yksiselitteinen syy. Lääkkeet olivat suureksi avuksi ja olen iloinen, että aloitin ne psykologin ja lääkärin suosituksesta. Pelkkä terapia ei minun kohdallani auttanut yksinään.
Hienoa että olet avoimesti uskaltanut kertoa suhteestasi terapiaan ja mielialalääkkeisiin. Uskon että moni muukin hyötyy kirjoituksistasi vertaistuen muodossa. Aurinkoa, voimia ja jaksamista kevääseen!
Olen alas ajamassa masennuslääkkeitä ja lääkäri ei kyllä varoittanut vieroitusoireista mitenkään. Pahimpana päivänä olin ihan kuin jossain huumeissa, pää jäässä ja tarkkaavaisuus huono, epätodellinen olo, kummia vihlaisuja eri puolella kehoa, kuumeinen olo, itkuinen. Iiduliinu hyvin kuvasikin että välillä aika ikäänkuin pysähtyi päässä ja sitten pikakelattiin eteenpäin. Toivottavasti pahin olisi jo takana, lääkkeiden vähentämisestä nyt reilu viikko aikaa, eli ei kovin kauaa vielä..
Todella epäammattimaista lääkäriltä, ettei mainitse mahdollisista lopetusoireista. Ne tuskin ovat niin harvinaisia. Koita nyt kestää, viikko on vielä todella lyhyt aika! Voivat kestää yli kuukaudenkin. Yritä keksiä kivaa tekemistä, mikä veisi ajatuksen pahimmasta. Se menee ohi, I promise!!
Tosi hyvä että kirjoitat aiheesta.. potilaan mielipidettähän harvoin kuunnellaan, reseptinkouraan ja seurava potilan sisään.
Kyllä, minäkin olen käyttänyt Ssri-lääkitystä 14vuotta, en masennukseen vaan jännittyneisyyteen, lääkeestä oli iso apu ja ilman sitä en olisi pystynyt työskentelemään ja somaattiset oireet olisivat vain pahentuneet ilman lääkitystä. Mutta se suurin paha alkoi tapahtua lopetuspäätöksen jälkeen, lääkäri ohjeisti lopetuksen, lopetin ja laskin annosta ohjeistusta hitaammin, viekkarit iski päälle todella voimakkaasti, alkoi vaikea unettomuus joka ei ole korjautunut ahdistuneisuus oli kestämätön ja jouduin jäämään sairaslomalle, vieroitusoireet psykiatri tulkitsi sairauden uusiutumiseksi ja määräsi uusia lääkkeitä jolloin tilanne huononi entisestään, tätä lääkkeiden kokeilua arpomalla seuraava ja sitä seuraava lääke. Hermostoni oli sekoitettu ja vaurioitunut lääkityksistä niin että hermostoni ja psyyke oli seuraavan vuoden kuin kaasu pohjassa, päätin että enää ei mitään lääkkeitä muuta kuin sen verran että saan nukuttua ja lisäsin liikuntaa vieroitusoireita helpottaakseni ja se auttoikin mutta vain sen hetken kun olin ulkoilemassa/liikkumassa, tämä johti siihen lopulta keho petti noiden pitkään kestäneiden vieroitusoireiden ja fyysisen kuormituksen seurauksena ja sairastuin vakavasti Me/Cfs/Seid (systeeminen rasitusintoleranssi sairauteen/ krooniseen väsymysoireyhtymään) ja olen tämän seurannaisena syntyneen sairauden vuoksi täysin toimitakyvytön sänkypotilas 24/7 koska elimistöni ei kestä minkäänlaista vähääkään rasitusta. Kokemuspohjaisesti syy on näiden lääkitysten aiheuttana hermoston yliherkistyminen ja fyysinen lisärasitus jolla vaikeisiin viekkareihin sain helpotusta (varsinkin SSRI lääkkeet on vaarallisia jos aiot joskus ne lopettaa.’). Kaiken lisäksi Ssri lääkkityksen lopetus jätti pysyvät seksuaali puolen häiriöt lopetuksen jälkeen,, (libido hävisi lopetuksen jälkeen) nyt 3v lopetuksen jälkeen libidon puute on edelleen ongelma. Lääkärit ei tätä usko mutta aiheesta löytyy ulkomaisia artikkeleita sekä myös esimerkkejä löytyy useita suomestakin. Me/Cfs/Seid sairastuneilla usealla on ssri lääkityksen jälkeen puhjennut tämä vakava sairaus.
Lääkityksestä oli hyötyä, mutta jos olisin tiennyt seuraukset lopetuksen jälkeen en olisi lopettanut.
Nyt voin ilman lääkitystä jo paremmin mutta stressin sietoa ei ole ja me/cfs/seid vain pahenee, koska suomessa ei saa hoitoa siihen.
Ystävä on nyt lepäämässä mullan alla, koska hän ei apua saanut, mutta lääkkeet sai. Sellaiset lääkkeet joita hänelle ei olisi saanut määrätä lääkkeen valmistajankaan mukaan… Eikä muutenkaan missään nimessä antaa vaan tk- lekurilta käteen, ilman seurantaa.
Terapiaan ei käytännössä pääse jos sitä ei ole itse varaa maksaa.
Ressursit ei riitä ja masentunut ja ahdistunut potilas on hankala potilas josta halutaan päästä eroon. Mikä siinä on että niitä rauhoittavia ei voida määrätä tarpeeseen otettavaksi oikeaan tarkoitukseen julkisella puolella vaan pitää ihan tahallaan pilata nuoren ihmisen elämä noilla mielialalääkkeillä? Lääkärit kyllä tietää haittavaikutukset mutta silti niitä kirjottavat hyvin kevyin perustein niinkun mun kohdalla paniikkihäiriöön. Ilman mitään seurantaa määräävät mieliaalaläkkeitä yhden käynnin perusteella terveyskeskuksesta ja jättävät potilaan oman onnensa nojaan. Kukaan ei ota vastuuta mitä potilaalle tulee tapahtumaan jos määrätään väärä lääkitys tai liian suuri lääkeannos. Miksi niitä suositellaan aloittamaan kun kyse on oikeasti myrkystä? Mikä salaliitto tässä on taustalla? Apua et saa mutta tappavat lääkkeet kyllä mitkä aiheuttavat itsemurha ajatuksia. Miten voi olla niin vaikeata kirjoittaa lähete niin että potilas voisi hakea kelan korvaavaa psykoterapiaa? Ja näin saisi tarvitsevansa avun.
Moi..en tiijjä.onko.tää blogi enää olemassa?itse söin 15kk keskivaikeaan masennukseen ahdistukseen ja työuupumukseen.puolitin 15mg jo marraskuussa 2020 ja huhtikuussa 21 vielä sen 7.5mg puoliksi.lopetin 15.7 kokonaan ja nyt oon kärvistelly kuukauden vieroitusoireissa.päähän sähköiskuja ja huimausta yms..mutta myös selviä tuokioita..olen 50v mies pohjois-savosta ja ehkä väärää kohderyhmää täällä..mut anyway tälläistä itekkin kokenut ja kiva ollut lukea näistä toisten vieroitusoireista