Kirjoittelin aiemmin, mitä puoli vuotta terapiassa on saanut aikaan. Huvittaa, että olin mukamas jo niin muuttunut tuolloin. En ollut tajunnut vielä mitään!
Nyt, vuosi Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa takanani, ymmärrän että olen edelleenkin vasta alussa, mutta sentään vähän edennyt vuodessa. Tällaisia asioita nousi mieleen, kun pohdin, mitä olen oppinut vuodessa.
Itsetuntemus parantunut
Tämä on tietysti se pääjuttu, johon terapiassa pyritään. Että oppisi tuntemaan itsensä. Tätä ei välttämättä tule ajatelleeksi – tietääkö todella millainen itse on. Moni varmasti sanoisi, että no tottakai itseni sentään tunnen, mutta lopulta ei ehkä kuitenkaan.
Yksi suurimmista ahaa-elämyksistä itselleni oli se, kun tajusin, ettei minulle saa suuttua. Minusta en tee koskaan mitään sellaista, että minulle voisi vihastua. Olen itse asiassa aina oikeassa. Vihastun takaisin, jos minulle suututaan. En ansaitse sellaista, koskaan. Aina on joku perustelu sille teolleni tai sanomiselleni, josta joku on minulle perusteetta suuttunut. Vielä en tiedä, mistä tämä johtuu, mutta olen petrannut tässä paljon jo lyhyessä ajassa. Olen tajunnut, että vaatimukseni suuttumattomuudesta on saanut ihmiset käpertymään kuoreensa seurassani. Minulle ei ole voinut kertoa rehellisesti tunteistaan. Onneksi jo se, että tajuaa tällaisia juttuja itsestään, auttaa paljon. Toivoisin oikeastaan, että ihmiset suuttuisivat nyt minulle enemmän, että pääsisin harjoittelemaan oikeanlaista lähestymistapaa 😀
Kehuin viimeksi sitä, että terapeuttini on ratkaisukeskeinen. Hänellä on ratkaisuja, mutta totta kai joudun pähkäilemään ongelmiani ja ratkaisuja niihin myös omassa päässäni. Huomaankin, että oivallan jatkuvasti asioita, kun olen saanut pohtia niitä hetken itse. Terapeuttini osaisi varmasti kertoa minulle heti paljonkin itsestäni, mutta hän odottaa kyllä, että hoksaan itse.
Hyvästä itsetuntemuksesta on tietysti paljon erilaisia hyötyjä, kuten se että osaa asettaa rajoja. Terapiaan mennessäni keikuin uupumuksen rajamailla ja osasin mielestäni tosi hyvin selittää terapeutilleni, etten vain yksinkertaisesti voinut vähentää työntekoa. Jännästi sitten kuitenkin pystyin enkä ole enää uupunut ja jatkuvasti stressaantunut.
Itseen keskittyminen
Vaikka terapeutti ei ratkaise asioita puolestani, yhdestä asiasta hän kyllä joutuu minua muistuttamaan. Nimittäin siitä, etten voi lopulta vaikuttaa keneenkään muuhun kuin itseeni. Olen todella taitava syyttämään kaikkia muita ihmisiä kaikesta ja käytän samalla aivan turhaan energiaa muiden ihmisten tekemisten ja sanomisten vatvomiseen. Kaikki lähtee kuitenkin itsestä. Jos johonkin toiseen ihmiseen haluaa jotenkin vaikuttaa, senkin pitäisi lähteä vain ja ainoastaan itsestä.
Tämä on joskus turhauttavaa. Haluaisin valittaa terapeutille toisesta ihmisestä ja tehdä omia oletuksiani. Terapeuttini kääntää kuitenkin välittömästi puheen takaisin minuun ja siihen mitä, minä voisin tehdä, jotta asia toimisi jotenkin paremmin.
Hän muistuttaa usein myös, että oletukseni ovat vain oletuksia. Ja usein vaarallisia sellaisia. Jos en tiedä, on turha pyöritellä asiaa omassa päässä ties mihin sfääreihin. Jos haluaa olla selvillä toisen ihmisen mielenliikkeistä, pitää puhua avoimesti. Oletuksille ei saisi antaa tilaa.
Näissä on vielä tehtävää
Itsemyötätunto ja itsensä hyväksyminen. Näihin on vielä matkaa. Olen aika kova täti moittimaan itseäni virheistä ja vaatimaan täydellisyyttä. Kun tiukat standardini ja todellisuus eivät kohtaa, olen tyytymätön.
Pitäisi osata hellittää ja toisaalta hyväksyä tietyt piirteet itsessäni. Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat säilyttää tyyneytensä ja positiivisuutensa vaikeissa tilanteissa. Olen kuitenkin herkkä – se on ominaisuus, josta en koskaan pääse eroon vaikka haluaisin. Ja miksi haluaisin, se tekee minusta minut? Tähän pisteeseen en ole kuitenkaan vielä päässyt – että osaisin arvostaa ominaisuuksiani ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Huomaan edelleen usein toivovani, että olisin toisenlainen. Parempi siinä ja siinä.
Minulla on taipumusta vaipua synkkyyteen nopeasti elämän potkiessa päähän. Tämäkään ominaisuus ei ehkä minusta koskaan katoa, mutta terapian avulla onnistun ehkä joskus säätelemään paremmin tunteitani ja pääsemään ainakin nopeammin ahdistuksen niskan päälle.
Jossakin vaiheessa terapiavuotta mietin, olisinko jo valmis, oppinut kaiken tärkeän enkä tarvitsisi enää terapiaa. En todellakaan, olen todellakin vasta alussa.
Hyvä ja kiinnostava kirjoitus! Se on jännä juttu, miten sitä voi pitää omia olettamuksiaan totena, joille vaan ei voi mitään. Ja miten omista ajatusmalleista pois pääseminen on niin vaikeaa. Tsemppiä jatkoon ja mahtavaa, että olet jo paljon oppinut 🙂
Todella mielenkiintoisia ja hyviä pointteja! Kiitos kun jaat. Tuli myös itselleni hyvään saumaan kun olin juuri keskellä mahtavaa oletuksen oletuksen ja vielä oletuksen vyyhtiä koskein yhtä ystävääni. Ei vatvomisia yksin, vaan rehellistä kommunikaatiota!
Paras neuvo minkä ole saanut koskee juuri olettamista, ”älä koskaan oleta mitään”. Itse asiassa mieheni sanoi tämän kerran. Neuvo toimii parisuhteessa erittäin hyvin! Tämän avulla on selvitty monesta riidanalusta ja väärinymmärryksestä.