Kauniista lasiverannasta tulee kesäisin lempihuoneeni lapsuudenkodissani. Vanhalla maatilalla on lukemattomia vanhoja huonekaluja, jotka näyttävät vuosien mittaan vuorotellen ajankohtaisilta. Nuo lastutuolit ja tietysti kaikki rottinkinen ovat taas pinnalla, kun trendit kiertävät radallaan…
Haaveilen vähän siitä, että saisin laittaa verannan lattiasta kattoon oman mielen mukaisesti. Maalaisin seinät ehkäpä vaaleanpunaisiksi ja hankkisin huoneeseen jotkut ihanat löhötuolit – tai katosta roikkuvan rottinki-istuimen! Hempeän pinkit seinät muuten muistuttaisivat kotitalomme aiemmasta väristä. Talo maalattiin nimittäin 80-luvulla vaaleanpunaiseksi. Väri vähän hävetti minua lapsena, se oli niin erikoinen talon väri. Ruinasin isää maalauttamaan talon keltaiseksi, kun kaikilla muillakin oli sen värinen talo. Jännä muuten, miten lapsena halusi tehdä kaiken aivan niin kuin muutkin tekivät ja näin aikuisena taas yrittää monessa asiassa vältellä valtavirtaa. Persoonallisuus on parasta! Vaaleanpunainen talo saikin aina huomiota osakseen ja sen värikoodia kysyttiin usein. Muistelisin, ettei koodia myöhemmin löytynyt mistään ja äiti ja isä joutuivat tuottamaan pettymyksen kyselijöille.
Sittemmin talo maalattiin pintarempan yhteydessä sinisen harmaaksi.
Nämä kuvat sinun lapsuudenkodistasi ovat kerrassaan ihania. Tuo tunnelma, joka kuvista huokuu, on oikein käsinkosketeltava. Paljon kauniita esineitä, huonekaluja ja tekstiilejä kerätty yhteensopiviksi kokonaisuuksiksi. Sinä ja äitisi taidatte olla varsinaisia keräilijöitä ja aarteiden etsijöitä.