Huuuh, laittelen täällä selkä vääränä (kirjaimellisesti, noidannuoli iski taas liian kovakouraisen hieronnan päätteeksi) kotia kuntoon: meillä on sunnuntaina eka näyttö. Pitäkää peukkuja!
Yksinäisyyspostauksesta tykättiin tosi paljon ja otettiinpa Iltalehdestäkin yhteyttä. Innostuin jatkamaan aihetta lisää ja palaan asiaan viimeistään sunnuntaina. Olkaa kuulolla.
Ihanaa viikonloppua!
Kiitos että kirjoitit aiheesta, yksinäisyydestä. En ehtinyt aiemmin postausta kommentoida niin kommentoin nyt :). Kirjoitat muutenkin niin hyvin niin tuntui jotenkin vapauttavalta lukea hyvin kirjoitettu teksti omista sekavista tunteistani joita en ole oikein osannut jäsennellä. On tosiaan raskasta kun on tuntunut että kukaan ei tajua minua ja ei näin saa tai pitäisi tuntea koska kaikkihan on hyvin, elämähän on mennyt niinkuin pitikin. Mutta enhän minä todellakaan ole yksin näiden tunteideni kanssa! Lohduttavaa. Hienoa että aihe sai enemmänkin julkisuutta. Kukaan ei tosiaan etukäteen sanallakaan maininnut miten hormoonit voi vaikuttaa tai millaisia tuntemuksia vauvan kanssa olo voi tuoda mukanaan. Yllätti ja säikäytti kovasti. Ja tuntuu että valloillaan on tietynlainen äitimyytti, jonka mukaan vauvan tuo mukanaan jotain elämääkin suurempaa onnea. No sitäkin mutta myös muitakin tunteita joita on tosiaan sallittua tuntea.