Katsoitko eilen viraaliksi lähteneen Girls. Girls. Girls. -lehden kampanjavideon? Jos et, katso se nyt. Se on tärkeä muistutus siitä, millaisessa maailmassa elämme.
Be a Lady They Said from Paul McLean on Vimeo.
Paul McLeanin ohjaamalla videolla Sinkkuelämää-sarjastakin tuttu Cynthia Nixon lukee Camille Rainvillen tekstin siitä, millaisia ristiriitaisiakin vaatimuksia ja oletuksia naiset kohtaavat elämässään päivittäin: ole nainen, näytä seksikkäältä, älä ole provosoiva, älä ole lihava, älä ole laiha, syö, lopeta syöminen, poista karvat, peitä raskausarvet, valkaise, meikkaa, ole viaton, ole tuhma, älä tule raiskatuksi.
Video muistuttaa myös, että meidän oletetaan pitävän erityisen tärkeänä sitä, millaisia olemme miesten näkökulmasta. Miehet eivät tykkää, jos yrittää liikaa, miehet pitävät naisista, joilla on lihaa luidensa ympärillä, miellytä miehiä, miehet eivät tykkää lutkista.
Video on kaikessa karmeudessaan totuudenmukainen. Olen kuullut näitä samoja sanoja omassa elämässäni niin kauan kuin muistan. Varhaisteininä sain jatkuvasti kuulla, että näytän pojalta, olen liian laiha ja lauta enkä ole tippaakaan naisellinen, jotta kukaan poika voisi kiinnostua minusta. Kun sitten vihdoin sain niitä kauan kaivattuja naisellisia muotoja, ajattelin että se ulkonäkö, joka nyt vihdoin kelpaa muille (erityisesti pojille) on tärkein ominaisuuteni.
Valitettavasti en ole päässyt kauhean pitkälle tuosta 15-vuotiaan ajatuksesta.
Olen tehnyt elämässäni oikeasti merkityksellisiä asioita, mutta mietin silti päivittäin lukuisia kertoja sitä, miltä näytän. Ja nykyisin sinkkuna erityisesti sitä, miltä näytän miesten silmissä, kelpaanko jollekin.
Olen julkaissut itsestäni kuvia joka viikko kymmenille tuhansille ihmisille 12 vuoden ajan. Olen poseerannut, miettinyt missä asennossa näytän parhaimmalta, photoshopannut finnejä piiloon. Julkaissut ja jättänyt julkaisematta, ellen ole näyttänyt tarpeeksi hyvältä. Ja koko ajan olen tullut epävarmemmaksi ulkonäöstäni: olen saanut lapsen, kiloja, ikää, arpia, juonteita ja lisää finnejä. Mikään näistä ei nykyisten kauneusihanteiden valossa varsinaisesti lisää naisen viehätysvoimaa.
Kaiken tämän jälkeen pamahdan sinkuksi 33-vuotiaana. Hiukan painavampana, ryppyisempänä ja väsyneempänä kuin silloin joskus, kun viimeksi olin sinkku. Ja koska olen sinkku tässä ajassa, olen myös Tinderissä, joka perustuu ainakin ensipyyhkäisyllä lähes pelkästään ulkonäköön.
Elämäni pyörii siis entistäkin vahvemmin ulkonäön ympärillä ja se on välillä aika uuvuttavaa. Olen entistä tietoisempi kauneusihanteista ja siitä, miltä näytän, miltä haluaisin näyttää ja miltä ”kuuluisi” näyttää. Ei ole peiliä tai mitä tahansa heijastavaa pintaa, jota en ohi mennessäni katsoisi. Syynään toista kymmentä vuotta kestäneiden iho-ongelmien jättämiä arpia, otsani juonteita ja muita asioita kasvoillani ja vartalollani, joista en pidä. Pääni sisäinen puhe itselleni ja ulkonäölleni ovat kaikkea muuta kuin mairittelevaa.
Terapeuttini antoi minulle tehtävän: kuuntele, mitä sisäisellä puheellani on asiaa ja keksi sille sitten vastaväite. Kirjoita vastaväite ylös. Viikon jälkeen minulla pitäisi olla paperilla realistisia toteamuksia ulkonäöstäni. Minusta tämä kuulosti kauhean vaikealta, sillä ainakin tällä hetkellä tuntuu, että sisäinen puheeni on oikeassa ja vastaväite olisi valhe. Lupaan kuitenkin yrittää.
Luulen, että ulkonäkökeskeisyys on tässä ajassa ja omassa päässäni niin vahvasti läsnä, etten pääse siitä koskaan eroon. Ainakaan täysin. Toivon kuitenkin, että tyttäreni säästyisi näiltä paineilta edes osittain ja yritän tehdä osani. Keskityn kehumaan hänen taitojaan, tekojaan ja luonteenpiirteitään ja jätän vähemmälle kommentit ulkonäöstä. Haluan muistuttaa häntä joka päivä siitä, kuinka hyvä tyyppi hän on, en aina siitä kuinka kaunis hän on. Kehun hänen vartaloaan siksi, että se toimii ja jaksaa, en siksi että se on jonkun mielestä oikean näköinen.
Sanon hänelle kuitenkin toisinaan myös, että hän on söpö. Kerran kysyin retorisesti: miksi sä oot niin söpö. Hän vastasi: koska sä rakastat mua.
Lapset tietää.
