Mekkoherkkuilta! Leffa- ja sarjasuosituksia lapsille

Mainos: Viaplay & Indieplace

Kun muutimme viime kesänä Ellin kanssa uuteen kotiin, meille kehittyi aika pian uusi viikonloppuiltojen perinne. Elli itse kehitteli konseptin nimeltä mekkoherkkuilta. Mekkoherkkuilloissa katsellaan elokuvaa, syödään herkkuja ja pukeudutaan mekkoihin. Kerran mekkoherkkuiltaan osallistui mekkoasuinen kummitätikin, ja kerran myös iskän on vaadittu kehittelemään huivista mekko itselleen.

Sittemmin mekkoherkkuiltoihin tuli pieni upgreidaus, kun askartelin Ellin puoliparvisängyn alaosasta kunnon leffankatselumajan. Majassa on verhot ja sen katossa koristevalot. Iso telkkari roudataan leffan ajaksi majan suuaukolle.

Tänään perjantaina me aiotaan katsoa mekkoherkkuillassa Frozen 2, joka tulee tänään vuokrattavaksi Viaplaylle, jonka kanssa tämä postaus on toteutettu kaupallisena yhteistyönä (näissä kuvissa katsomme vuokraamaani Frozenin ekaa osaa). Kävimme katsomassa elokuvan vuodenvaihteessa leffateatterissa ja se teki kyllä vaikutuksen minuunkin. Herkkuillan mekko on tietysti olemaan Frozen-mekko, johon Elli pukeutuu välillä päiväkotiin ja kauppareissuillekin. Elli on myös halunnut vaihtaa nimensä Elsaksi.

Onpa muuten ilahduttavaa, että nykyajan rakastetuin Disney-hahmo ei ole prinssin pelastusta itkevä prinsessa vaan voimakastahtoinen ja itsenäinen kuningatar. Tähän aiheeseen löytyy muuten hauska ja itseironinen viittaus niin ikään Viaplaylta löytyvästä Disneyn Räyhä-Ralf valloittaa internetin -leffasta. Häkellyttävän moni entisaikojen Disney-prinsessa kun on hankalasta isäsuhteesta kärsivä, äiditön ja miestä elämäänsä epätoivoisesti kaipaava.

Katsomme suuren osan leffoista juuri Viaplaylta, josta löytyy aina kiinnostava kattaus niin lastenleffoja kuin -sarjojakin. My Little Pony on tällä hetkellä suursuosiossa sarjoista eikä muita oikeastaan katsota ollenkaan. Ennen ponihurahdusta Elli katsoi mielellään Seikkailija Doraa, joka oli minunkin mieleeni, sillä siitä oppii englantia. Seuraavaksi aion ehdottaa hänelle katsottavaksi myös opettavaisia Fixi Playlandissa -sarjaa ja Mian maagista maailmaa.

Elokuvista suosittelemme Räyhä-Ralfin lisäksi Angry Birds -elokuvaa sekä kaikki Itse ilkimys -leffoja (Viaplaylla kaikki kolme). Aladdinin ja Dumbon näytellyt versiot ovat tietysti myös ihan ehdottomat! Viaplaylta löytyy myös esimerkiksi Madagascar-leffat, Kung Fu Pandat, Shrekit, Egyptin prinssi sekä Barbie-elokuvia.

Vuokraa ja osta -osastosta löytyykin sitten koko joukko vaikka mitä ihanaa. Muun muassa ylivoimainen animaatiosuosikkini. Tai oikeastaan voisi sanoa, että tämä on yksi kaikkien aikojen lempielokuvistani, ei vain animaatioelokuvista. Nimittäin Disney Pixarin Coco. Se sai sekä Oscarin että Golden Globen parhaasta animaatioleffasta, joten kannattaa ehdottomasti katsoa. Ihan vaikka ilman lapsia!

Vuokrattavista löytyy myös sellaisia klassikkoja kuin Tuhkimo, Lumikki, Pieni merenneito, Leijonakuningas, Pocahontas, Notre Damen kellonsoittaja ja Nemoa etsimässä. Mun omia suosikkeja on myös Ihmeperhe ja Toy Storyt. Näytelty Kaunotar ja hirviö oli muuten upea! Seuraavaksi katseluun täytyy ottaa Vaiana sekä tosi paljon kehuttu Inside out.

On ollut ihana palata lapsuuden elokuvasuosikkeihin nyt Ellin kanssa. Tosin jos katsoisin lastenleffoja ilman Elliä, katsoisin niitä alkuperäisillä äänillä. Aladdin on mun lapsuuden Disney-suosikki ja katsoin sen näyttellyn version ilman Elliä alkuperäisillä äänillä. Myös yksi suosikkini on Viaplaylta löytyvä Hain tarina, joka kannattaa ehdottomasti katsoa ei-dubattuna. Siinä nimittäin animaatiohahmot on tehty ääninäyttelijöidensä näköisiksi (huomaa esim. Will Smithin korvat, Martin Scorsesen kulmakarvat ja Angelina Jolien huulet).

Mulla on Instagramissani (irenenaakka) arvonta, jossa voi voittaa kaksi kuukautta ilmaista katseluaikaa Viaplay Leffat ja Sarjat -pakettiin. Käy siis ihmeessä osallistumassa!

Kerro myös parhaat Viaplay-katseluvinkit lapsille (ja aikuisillekin) tämän postauksen kommentteihin! Vinkit on aina tervetulleita – jossakin vaiheessa aina kaipailee uutta sarjaa iltoihin tai leffoja viikonlopuiksi!

Leffasuositus ja ajatuksia seksuaalisesta häirinnästä

Olin eilen Bombshell – Hiljaisuuden rikkojat -elokuvan ennakkonäytöksessä. Suosittelen isosti sekä feministeille voimaantumiseen että niille, jotka väittävät, että tasa-arvo on valmis.

Leffa sekä sen jälkeen nähty paneelikeskustelu herättivät paljon ajatuksia. Elokuva perustuu tosielämän skandaaliin, jossa yhdysvaltalaisen konservatiivisen Fox News -uutiskanavan naistoimittajat syöksivät heitä ahdistelleen toimitusjohtajan vuosikymmeniä kestäneestä vallasta. Roger Ailes erosi tehtävistään vuonna 2016, kun uutisankkuri Gretchen Carlson nosti häntä vastaan syytteet seksuaalisesta häirinnästä. Myöhemmin myös useat muut naiset nousivat esiin häirintäkokemusten kanssa.

Elokuva toi esiin, kuinka monilla eri tavoilla seksuaalinen häirintä ilmenee. Se ei ole aina fyysistä käsiksi käymistä, vaan alentavia sanoja ja toimintatapoja. Ahdistelu voi jatkua pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä, ellei siihen puututa.

Leffa nosti kiinnostavalla tavalla esiin myös sen, kuinka ahdistelija ikään kuin omistaa uhrinsa. Tämän koko ura voi olla ahdistelijan käsissä, jolloin sitä vastaan voi olla mahdotonta taistella, jos haluaa pitää työnsä ja toimeentulonsa.

Leffan jälkeen seurasimme vielä Kirsi Alm-Siiran vetämää paneelikeskustelua, jossa mukana olivat Pirjo Airaksinen, Mikael Jungner ja Lola Odusoga. Keskustelusta jäi ristiriitaiset tuntemukset. Entinen tv-pomo Airaksinen esimerkiksi totesi, että kovassa mediamaailmassa on pitänyt vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä viesti on täysin ristiriidassa leffan viestin (hiljaisuus pitää rikkoa) kanssa ja lisäksi todella haitallinen, joskin aika tyypillinen. Odusogan asennoituminen vaikutti sekin hieman yliolkaiselta: miesten maailmassa nyt vain pitää osata pitää puolensa ja sanoa vastaan.

Olen törmännyt tähän samaan asenteeseen useasti. Naiset sanovat, etteivät he voi yhtyä me too -sanomaan, sillä he eivät ole kokeneet häirintää. Samaan hengenvetoon he kuitenkin sanovat, että totta kai heitä on tytötelty, huoriteltu ja kourittukin, mutta eivät he ota sitä niin vakavasti.

Minusta huolestuttavinta ei ole se, että miehet vähättelevät naisten kokemaa häirintää. Tietenkin osa heistä pitää mielellään asetelman sellaisena, kuin se on aina ollutkin. Kuten Mikael Jungner paneelissa mainitsi, valta turmelee aina. Kukapa siitä ei pitäisi kiinni, kun sen kerran saa. Huolestuttavinta sen sijaan on se, että tämä asetelma, nämä rakenteet ovat meille niin tuttuja, ettemme edes huomaa niitä! Huolestuttavinta on se, että naiset ovat niin tottuneita vallitsevaan tilaan, ettei heitä kiinnosta muuttaa sitä mitenkään. Emme aina edes tunnista häirintää.

On laiskaa ja puhtaasti typerää kohautella olkia ”pikkujutuille” ja muka-harmittomalle kielenkäytölle. Toki se voi olla myös reitti poikien kaveriksi, mikä tietysti on toinen keino selviytyä miesten maailmassa. Harvinaisen paska sellainen, mutta käsitän kyllä motiivit. On kenties nopeampi tapa saada itse naisena hyötyjä ja valtaa, kun osoittaa, ettei ole hankala akka, joka suuttuu tyhjästä. (Ilmiölle on nimi, cool girl, siitä lisää esim. Lilyssa)

Olisi kuitenkin järkevää tiedostaa, että se ”harmiton” läpänheitto on täsmälleen samaa sarjaa vakavamman häirinnän kanssa. Niin kauan kun kehumme, kuinka emme ota niin tosissamme seksistisiä vitsejä ja ehdottelua ja kuinka annamme sellaisten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tuemme kulttuuria, joka on aina mahdollistanut kaiken tämän ja paljon vakavamman.

Se kulttuuri pitää murentaa puuttumalla myös ”pikkujuttuihin”. Joten nainen, ole kiltti äläkä enää väitä, ettei me too koske sinua. Se koskee meitä kaikkia niin kauan, kunnes kaikki maailman rogerailesit on kukistettu.