5 outoa faktaa minusta

Minusta on hauska lukea muiden bloggaajien faktalistoja, joten keräilen aina välillä näitä semierikoisia juttuja itsestänikin ylös, kun sellaisia mieleen tulee.

1. Säälin joulukuusia

Tämä kulkee selvästikin suvussa. Äidin puolen. Isähän tässä kohdassa jylisee varmasti haudastakin katkeralla äänellä, että oi voi mitä puhetta metsänomistajan tyttäreltä. Isällä oli muutenkin tapana paheksua ominaisuuksiani sen mukaan, että olen hänen tyttärensä. Esimerkiksi hämähäkkien pelkääminen oli hänen mielestään ei-hyväksyttävää maatalon tyttäreltä. Anyway, nauroimme siskon kanssa, kun hän kertoi, etteivät hänen ystävänsä ymmärtäneet yhtään, kun hän yritti selittää, että säälii joulukuusia. Minä tietysti ymmärsin, koska säälin itsekin. Säälimme kaltoin kohdeltujen eläinten lisäksi myös kaltoin kohdeltuja kasveja ja kyllä, maasta irti raastetun ja joulun jälkeen kuivumaan unohdetun kuusiparan kohtalo on meidän mielestämme kaltoinkohtelua. Emme kauhistele ihan kaikkea puunkaatamista kuitenkaan, mutta joulukuusen lyhyt elämä on jotenkin kamalaa. Kuinka hieno, iso kuusi jokaisesta voisikin kasvaa vuosien kuluessa elleivät inhottavat joulukuusikauppiaat tulisi tappamaan nuoria puuparkoja ennen aikojaan. Haluaisin ehkä uuteen kotiimme tulevina jouluina kuusen, mutta se yksilö saa sitten olla muovinen.

2. Rakastan pakastepizzaa

Yksi lemppariherkuistani on ananaksella tuunattu pakastepizza. Pyysin kerran Jaakkoa ostamaan kaupasta lempipakastepizzaani ja hän ehdotti, että tekisimme pizzaa itse tai tilaisimme. Halusin kuitenkin nimenomaan pakastepizzaa, sillä ainakin toisinaan himoitsen sitä paljon enemmän kuin edes höyryvän tuoretta, kunnon pizzaleipurin valmistamaa pizzaa.

3. Lasken sormillani

Lasken aivan automaattisesti sormillani yksinkertaisimpiakin laskutoimituksia. Tämä tapani toki saa aikaan hyvät naurut henkilöissä, jotka tämän sattuvat huomaamaan. Jaakko esimerkiksi jaksaa pilkata tapaani ihan joka kerta, kun huomaa minun tätä tekevän. Yleisimpiä sormilaskuja ovat esimerkiksi ajat. Esimerkiksi, mitä kello on viiden tunnin päästä jostakin kellonajasta. Pääsen oikeaan tulokseen paljon nopeammin, kun käytän sormiani vs. laskisin päässäni.

kollaash

4. Mukanokkelat lehtiotsikot ärsyttävät

Ärsyynnyn oudon paljon sellaisista mukanokkelista lehtiotsikoista, joita käytetään etenkin muodin ja kauneuden saralla aikakauslehtimaailmassa. Esimerkiksi siis jos silmänrajauksesta kertova artikkeli on otsikoitu Rajansa kaikella ja niin edelleen. Ne vain on jotenkin niin nähty. Näppärinkään toimittaja ei voi enää keksiä mitään uutta sillä saralla.

5. EVK-kieli viehättää minua suuresti

Osa teistä ehkä tietääkin Facebookin suositun ELÄINVIDEOKERHO-yhteisön, sillä omintakenen ryhmä ja erityisesti sen kieli ovat saaneet huomiota medioissakin. Yhteisö taitaa olla kiinni, mutta olen onneksi tajunnut hakea sinne joskus, kun porukkaa ei vielä ollut niin paljon ja minut otettiin heti mukaan.

Ryhmässä jaetaan siis hauskoja, liikuttavia ja kaikin tavoin ihania eläinvideoita, -kuvia sekä -meemejä, ja meininki pyritään pitämään pelkästään positiivisena. Ainutlaatuisen ryhmästä tekee siellä käytetty kieli, joka on niin kiinnostavaa, että jos olisin vielä opiskelija ja graduni tekemättä, tekisin sen ehdottomasti EVK-kielestä. Kielen pääpointtina on siis se, että eläimistä ei käytetä niiden oikeita nimityksiä vaan yleensä e-kirjaimeen loppuvaa nimitystä: kissa esimerkiksi on kisse. Muista poiketen koira on kuitenkin koiro. Kieli on kehittynyt vuosien varrella aivan huikeasti ja nimimuunnoksista tullut yhä ihmeellisempiä. Esimerkiksi hevonen on aina suurpone ja ihminen hooman. Liikuttavat videot aiheuttavat sibule-reaktiot ja aika monet ilmoittavat videoiden jakoteksteissä että kesteminen loppui, mikä siis tarkoittaa että video on niin ihana, etteivät kestä sitä. Vannoutuneimmet kerheleiset käyttevet e-päätteisyytte kaikesse mite puhevet. Kuulostaa varmaan aivan pähkähullulta ulkopuolisen korvissa näin selitettynä, mutta ilmiö on aivan älykiinnostava – ainakin näin vanhan kielentutkijan näkökulmasta.

Aika ajoin muuten joku uusi ryhmäläinen ei tajua mitä tekee ja kritisoi yhteisössä käytettyä kieltä. Minun tekisi mieli tosikkona sanoa, että oletko vähän taukki: tulla nyt yhteisöön ja kyseenalaistaa sen perimmäinen identiteetti. Yleensä pidän kuitenkin suuni kiinni ja annan positiivisempien ryhmäläisten kiusoitella avautujaa täyslaidallisella EVK-kieltä.

Kuvituksena lähivuosien kivoja kuvia, jotka toivat hymyn huulille ♥


PS. Huomasin, että Booztilla on supersunnuntai eli Osta 4 Maksa 3 -kampanja, joka sisältää myös ale- ja uutuustuotteita. Tuotteet, jotka sisältyvät kampanjaan on merkitty 4 for 3 -ikonilla. Kampanjaan pääset näistä linkeistä: NAISET, MIEHET ja LAPSET. Teitä kiinnostanee etenkin tuo lasten puolen ale, tsekkasin et siellä on vaikka kuinka paljon kaikkia ihania Molon vaatteita, jotka kuuluvat tuohon kamppikseen!

postaus sisältää mainoslinkkejä

 

Kielisyydestä

Tunsin isänmaallista ylpeyttä Nico Rosbergin voitettua Formula-maailmanmestaruuden ja taisin tokaistakin, että mahtavaa, kun suomalainen voitti. Vaikka tiedän, ettei Nico geneettisestä puolisuomalaisuudesta huolimatta taida olla käytännössä ollenkaan suomalainen. Wikipedia särki juuri sydämeni kertoessaan, että Nico puhuu sujuvasti viittä eri kieltä, mutta suomi ei kuulu näihin kieliin.

Good to have a best friend 👊🏻🐶 Schön, einen besten Freund zu haben 👊🏻🐶

A post shared by NICO ROSBERG (@nicorosberg) on

Omisin mielelläni tän tyypin suomalaiseksi ♥

En tunne perheen taustoista tarkemmin mutta täytyy myöntää, että olen miettinyt, miksi joku ei haluaisi lapsensa tuntevan vanhempiensa juuria ja kieltä. Joudun loksauttamaan napaan asti valahtaneen leukani takaisin paikoilleen, kun kuulen ettei joku isä tai äiti puhu omaa äidinkieltään lapselleen. Vaikka kieli olisi muualla elävälle suhteellisen turha, kuten pikkuinen suomi missä tahansa muualla asuvalle. Tiedän, että käytäntö voi olla hankala, jos esimerkiksi suomalainen ihminen asuu perheineen muualla ja molempien vanhempien pitäisi puhua lapselleen pelkästään yhtä kieltä puolikielisyyden välttämiseksi. Tuntuisi silti oudolta ajatella, että puhuisi itse jotakin toista kieltä kuin suomea omalle lapselle.

Suomenruotsalainen kaverini kertoi, ettei aio puhua lapselleen (ainakaan pelkästään) toista kieltään ruotsia, koska suomi on hänen äidinkielensä. Nopea ensireaktioni oli, että voi ei, mikset, lapsi oppisi niin helposti ruotsin, jos se olisi äidin ja lapsen yhteinen kieli. Tajusin kuitenkin heti, että tekisin itse aivan samalla tavalla. Totta kai haluaisin puhua omalle lapselleni omaa kieltäni. Jos kieliä olisi kaksi, puhuisin sitä vahvempaa. Sitä, jolla voisin osoittaa välittämistäni kaikista parhaiten.

Tunnen aina jopa pienen kateuden piston rinnassani, jos jonkun etuoikeus on tulla monikieliseksi. Se on valtava rikkaus! Siksi on vaikea ymmärtää, miksi kukaan päättäisi olla puhumatta omaa äidinkieltään lapselleen. Minulla tosin ei ole parasta mahdollista kompetenssia lausua mielipiteitäni aiheesta, koska olen täysin yksikielisen perheen ja jopa kaupungin kasvatti enkä ole koskaan asunut missään muualla.  Siksi olisikin mielenkiintoista lukea kokemuksia monikielisyydestä perheessä! Erityisesti, jos joku ei puhu lapselleen omaa äidinkieltään: millä perusteilla teit valintasi? Kertokaa kokemuksistanne!

suomenkielivaikea

Ai että, rakastan suomea. Naurettiin tätä Erikan kanssa pitkään. Kuva otettu täältä

Äiti palaa töihin

Eilen oli hoitovapaani viimeinen päivä ja tänään ensimmäisen työpäiväni sitten kesäkuun 2015. Olin ollut samalla työpaikalla viisi vuotta ennen äitiyslomaani ja toimituksessamme vaihtuvuus on aika vähäistä, joten lähdin töihin hyvillää mielin: siellä odottaisivat monet tutut työkaverit ja työt, joihin olin vuosien varrella jo hyvin rutinoitunut.

Ennen äitiyslomaani ajattelin, että palaisin todennäköisesti töihin aika haikeana, mutta täytyy myöntää, että miellyttävä jännitys kihelmöi vatsanpohjassa maanantaina. On ihanaa palata töihin iltapäivälehden toimitukseen, missä ei koskaan tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Odotin etukäteen veropäivän vauhdikasta ilmapiiriä ja Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeistä hullunmyllyä. On mieletöntä, kun jotain jännittävää tapahtuu, koko toimitus kohahtaa, uutispäälliköt alkavat jakaa käskyjä ja toimittajat sinkoilevat töihinsä. Se kutkuttava jännityksentäyteinen atmosfääri on koukuttava! Olen itsekin ollut tilanteissa, joissa adrenaliini sihahtaa elimistöön, kylmät väreet ravistelevat kroppaa ja tajuaa, että nyt on tosi kyseessä: juttu pitää saada julki niin nopeasti kuin vain suinkin pystyy. Olisi todella vaikeaa lähteä tästä työpaikasta, jos se joskus tulisi eteen.

työt

Olen kaivannut jo pitkään omien hommieni pariin ja potenut siitä välillä huonoa omatuntoa. On maailman ihaninta viettää aikaa lapsen kanssa, katsella hänen riemuaan leikkipuistossa ja hassutteluaan kotona. Pitkään nukkuminen ja hitaat aamut sängyssä yhdessä loikoiluineen ovat olleet ihania. Ja meidän yhteiset rutiinimme, leikit ja vaunukävelyt. Miksi sitten kaipaan pois kotoa, kyselen itseltäni välillä ja ristiriita kalvaa mieltä.

En ole nähnyt aiemmin itseäni uraorientoituneena ihmisenä ja olen siksi arvellut, että viihtyisin kotona lapsen kanssa pitkäänkin. Nyt olen huomannut, että olen käsittänyt itseni ihan väärin. En ole mikään uratykki, en haaveile esimiesasemasta, mutta rakastan töitäni ja toisinaan olen ehkä jopa vähän työnarkomaani. En ole ollut pitkään aikaan lomalla enkä edes varsinaisesti äitiyslomalla. Palasin kirjoitustyöhöni, tämän blogin pariin muutama päivä synnytyksen jälkeen. Ilman tätä toista työtäni, olisin varmasti tullut ihan seinähulluksi. Jos en kirjoita, kuvaan. Olen aina ollut luova, eikä ainoa työni melkein puoleentoista vuoteen olisi voinut olla kotiäitiys.

En koskaan antaisi itselleni anteeksi, jos hukuttautuisin töihin perhe-elämäni kustannuksella. Perhe menee ihan kaiken edelle, erityisesti työn. Mutta viihdyn arjessa, jossa kaikki minulle tärkeät asiat ovat tasapainossa. Minun on saatava tehdä työtäni tai tulen hermostuneeksi. Olen ilman muuta parempi äiti, jos pääsen toteuttamaan itseäni ammatillisesti ja antaa sen jälkeen kaikkeni kotona. Tuon tasapainoasian tajuaminen on auttanut käsittelemään niitä huonon omatunnon tunteita ja päässä pyöriviä ristiriitoja. Tarvitsen tasapainoa elämääni ja olen siihen oikeutettu. Tunne on varmasti yleinen ja luonnollinen. Kotiäitinä oleminen sai nyt riittää.

Millaisilla fiiliksillä te palasitte töihin äitiysloman/vanhempain- / hoitovapaan jälkeen?