Pidinkö uuden vuoden lupaukseni?

31.12.2018

Vuosikatselmusta kootessani huomasin, että olin tehnyt tammikuussa tänne blogiin listan uuden vuoden lupauksistani. No, en edes muistanut koko listaa, mutta olin aika tyytyväinen, kuinka hyvin lupaukset ovat takaraivossa kuitenkin lymynneet. Aloin kuitenkin lunastaa joitakin lupauksiani vähän turhan myöhään (joulukuussa), mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Uutta uuden vuoden lupauslistaa tuskin tarvitsee nyt tehdä, sillä jatkan näiden parissa. Näissä riittää nimittäin edelleen tekemistä enemmän kuin tarpeeksi…

Liikun enemmän

Joo, liikun, mutta tähänkin tuli muutos vasta marraskuussa. Kevät ja kesä meni enemmän tai vähemmän lusmuillessa, kunnes vasta syksyn tullen (ja töitä vähennettyäni) aloin panostaa siihen, että liikkuisin edes pari-kolme kertaa viikossa. Satsaan hyötyliikuntaan (kävelen paljon) ja käyn uimassa. Keväällä aion yrittää raahautua myös joogaan ja salille.

Hoidan selän kuntoon

Hah! Melkein vuosi siinä taas hurahti, että asia eteni. Vasta joulukuussa nimittäin marssin FemiHealthiin äitiysfysioterapiaan erikoistuneen Ira Rissasen pakeille. Eihän tässä nyt olla kuin 3,5 vuotta kärsitty kipeästä selästä vatsalihasten erkauman vuoksi. Pelkään pahoin, etten olisi vieläkään fysioterapiassa, ellen tekisi aiheesta juttua. Mutta ei takerruta nyt siihen. Vuosi 2019 tullaan muistamaan siitä, että selätin selkäsärkyni!

Hoidan mielen kuntoon

No tämän suhteen olinkin sitten huomattavasti reippaampi! Aloitin jo huhtikuussa psykoterapian ja se oli ehdottomasti yksi vuoden (ja koko elämän) parhaista päätöksistä. Olo on kuin eri ihmisellä ja monet tunnelukot ovat pamahdelleet auki.

Syön paremmin

Tämä taas ei sitten sujunutkaan aivan muitta mutkitta. Nimittäin edelleen joulukuussa kärvistelin huonojen ruokatottumusten aiheuttamassa alhossa. Olin jo aivan varma ties mistä taudeista tai vähintäänkin kaamosmasennuksesta, kunnes terapeuttini kehotti syömään säännöllisemmin. Siitä lähtien, kun aloin syödä lounaan aiemmin kuin iltapäivällä ja välissä vielä välipalojakin, on olo ollut noin tuhat kertaa parempi. Tällä hyväksi havaitulla tiellä siis jatketaan ensi vuonnakin! Joulun jälkeen jatketaan myös vähäsokerisemmalla linjalla, tämä joulun aika on ollut aivan mahdotonta suklaan suhteen…

Luen enemmän

Tässä olen pärjännyt yllättävän hyvin! Riippuu vähän tilanteesta, kuinka paljon jaksaa lukea. Stressaavassa hetkessä kirja tulee kaivettua esiin harvemmin, mutta toisinaan sitä ahmii monia kirjoja samaan aikaan. Olen kuitenkin kuunnellut ja lukenut tänä vuonna monia hyviä kirjoja! Sähköisiä ja paperisia. Lukemattomia dekkareita, hienoja romaaneja ja muutamia tietokirjojakin. Lukuharrastus jatkuu tulevana vuonnakin!

Teen vähemmän töitä

Hah, hah ja hah. Terveisin alkava vatsahaava. Työ on tänä vuonna tuntunut kuitenkin tosi erilaiselta, aloitinhan yrittäjänä huhtikuussa. Viime vuonna tein kuitenkin päivätyötä ja blogia, joten aika tiukkaa teki silloinkin. En kuitenkaan osannut vielä ekana vuonna yrittäjänä asettaa omia rajojani ja tuli huhkittua liikaa. Loppuvuodesta jo hoksasin paremmin, mitä haluan tehdä ja mikä ei kannata. Opin sanomaan ei. En ole mikään mestari vieläkään, mutta olen ehdottomasti edistynyt. Aluksi otin vastaan aivan kaiken tarjotun työn, nyt olen myös tajunnut, etten voi tehdä alihinnalla hommia, vaikka ehtisinkin.

Tämä vuosi opetti, miten oma kroppa viestittää esimerkiksi liiasta stressistä. Opin myös, että niitä viestejä pitää kuunnella mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Uskon vakaasti, että ensi vuonna stressitasot eivät huitele taivaissa. Osakeyhtiöön liittyvät hommat ovat kutakuinkin hallussa ja mainiot asiakkaat plakkarissa. Toivoisin kuitenkin vielä enemmän mahdollisuuksia blogin suhteen!

Lomailen enemmän

Heh, vähän hihittelin, kun luin viime vuoden pyhiä lupauksiani: ”Minulla on viikkokausia pitämättömiä lomia ja niilläkin lomilla, jotka pidän, teen kuitenkin jotain toista työtä. Pyhä lupaus, käsi sydämellä: tänä vuonna pidän loman, johon ei kuulu yhtään työntekoa.” Not happened. Kosin reissulla en tainnut tehdä muuta kuin Instagramia, mutta muuten olin kyllä töissä koko vuoden. Kun muut pitivät kesälomiaan, minä otin vastaan kesätyön. Katsotaan uudestaan ensi vuonna…

Vähennän maitotuotteita

Tämä on kyllä ollut mielen päällä koko ajan, mutten ole aivan kauhean kiitettävästi tässäkään onnistunut. Ensi vuonna riittää kirittävää tässä(kin) asiassa.

Summa summarum: ensi vuodelle on isot odotukset! Uskon että voin paljon paremmin kaikin puolin vuonna 2019. Opin syömään, liikkumaan ja lepäämään. Perusjuttuja, jotka eivät ole vielä näin aikuisenakaan hanskassa.

♥ Hyvää uutta vuotta kaikille! ♥

Lihakset kramppiin naurattava peli ja muut viikon parhaat

6.5.2018

Paras sarja

Netflixin The Letdown vei sydämeni heti ensimmäisestä jaksosta lähtien. En ole vielä katsonut montakaan jaksoa, mutta uskallan jo suositella tätä lämpimästi. Fiktiivisessä ja komediallisessa sarjassa seurataan australialaista kaksikuisen vauvan äitiä Audreyta kamppailemassa lapsen tuoman elämänmuutoksen keskellä. Audrey liittyy uusien vanhempien tukiryhmään, jossa äidit ovat kaikki keskenään tosi erilaisia. Sarjassa kuvaillaan hauskasti ja koskettavasti erilaisia haasteita, joita vauvan tulo voi esimerkiksi parisuhteelle ja sosiaaliselle elämälle aiheuttaa.

Vaikka sarja keskittyy tiukasti vauva-arkeen, se ei selvästi ole vain äideille tai vanhemmille, tiedän nimittäin myös lapsettomien tykkäävän tästä laadukkaasta sarjasta. Itse asiassa Erika miehineen tätä meillekin suositteli.

Paras duuni

Pidän tietysti kirjoitustöistäni valtavasti, mutta niitä tosi pitkään jo puurrettuani, vaihtelu virkistää kummasti. Siksi olen ollut erityisen innoissani pienestä stailauskeikasta, jonka teen Iltalehden ylioppilasnumeroon. Ylipäätään on virkistävää, kun pääsee työpäivän aikana liikkumaan ja tekemään muutakin kuin kököttämään koneella. Ja muutenkin tietysti rennot stailauskeikat ovat sellaisia, joita tekisin mielelläni enemmänkin. Tällä viikolla siis suunnittelin asuja ja kävin etsimässä mieluisia mekkoja ja muita vaatteita sekä kenkiä ja asusteita kaupoista ja showroomeilta. Olin niin liekeissä, että unohdin erään tärkeän tapaamisenkin, kun suhasin menemään kaupungilla.

Paras peli

Pidimme vappubileet meillä ja bailuihin osallistuivat Johanna ja Aurora miehineen. Johanna on ihan pelihirmu, kun taas minä melkein kammoan kaikkia seurapelejä. Yleensä vetäydyn jopa perheen keskellä sivuun, kun muut alkavat pelata Trivialia puhumattakaan Aliaksesta. Aliasta en suostu pelaamaan missään tilanteessa. Joudun siitä pakokauhuun.

Johanna halusi kuitenkin nyt vappuna esitellä meille erään pelin ja lopulta olimme kaikki sen pauloissa. Kyseessä on siis kuin piirrä ja arvaa -pelin ja rikkinäisen puhelimen sekoitus. Siinä kaikille jaetaan kynät ja paperit ja kaikki keksivät mielessään (teeman mukaan) jonkin sanan/lauseen/leffan/mitä ikinä, kirjoittavat sen paperiin ja antavat paperin ringissä seuraavalle. Seuraava taas piirtää kirjoitetun asian mahdollisimman tarkasti. Piirtäjä antaa paperin ringissä seuraavalle, jonka tehtävä taas on kirjoittaa, mitä kuvassa näkee. Seuraavan vuoro on taas piirtää. Paperia taitellaan niin, ettei piirtäjä/kirjoittaja näe kuin edellisen piirustuksen/kirjoituksen. Kun kierros on käyty tällä tavalla läpi, katsotaan onko alkuperäinen aihe pysynyt samana vai lähtenyt rönsyilemään mihin sattuu. Nauroin tätä peliä pelatessamme niin paljon, että sain melkein krampin poskiini ja seuraavana päivänä vatsalihakset olivat kipeät. Pelasimme aamuneljään saakka ja papereita kertyi iso pino. Aika pienestä sitä revittiin huumoria tuntikausia. Iso suositus tälle pelille.

Kuvasta näkee ehkä vähän paremmin pelin ideaa. Meillä oli teemoina muun muassa julkkikset ja Seiska-aiheet. Toisesta lapusta huomaa, miten Cheekin salarakasavautuminen voi vaihtua lopulta siihen, että Bull Mentula synnyttää. Tuossa toisessa taas oli aiheena se, että Matti ja Mervi menevät ties kuinka monennetta kertaa naimisiin. Huikeista piirroksista huolimatta lopputulos oli kuitenkin se, että Jukka Poika menee naimisiin. Muina teemoina meillä oli esimerkiksi historialliset tapahtumat, kirjat, elokuvat, tv-sarjat ja sananlaskut. Tässä pelissä on muuten hyvä, jos pelaajia on pariton määrä. Silloin peli sekä alkaa että loppuu kirjoitukseen. Jos pelaajia on parillinen määrä, kannattaa aloittaa piirustuksesta.

Paras laite

Minun on pitänyt kertoa tästä elämänlaatuani parantaneesta vempeleestä jo aiemmin, mutta olen unohtanut. Clasun varsi-imuri ostettiin meille siis puolisen vuotta sitten, ja se on mullistanut täysin kotimme siivoamisen. Siinä missä ennen jaksoimme kaivaa normaalin imurin kaapista kerran kuussa, nyt imuroin aina ohimennen vähäsen parhaimmillaan päivittäin. Olen aina ennen vihannut imuroimista aivan joka solullani: vihaan sitä perässä vedettävää painavaa pömpeliä, vihaan johtoa joka aina junnaa jossain ja sitä saa repiä perässään hikisenä. Varsi-imurin kanssa näiden kummankaan minussa eniten vihaa aiheuttavan asian kanssa ei tarvitse taistella. Se on kevyt ja johdoton. Toki siinä on omat haasteensa: pienempi säiliö ja se pitää muistaa ladata, mutta nämä ovat huomattavasti pienempiä pahoja. Ainakin toistaiseksi imuteho on aivan riittävää, jopa tässä halpis-Clasussa. Olisi kiinnostavaa päästä testaamaan, kuinka imurikuningas Dysonin kalliit varsi-imurit eroavat tähän meidän halpikseen nähden. Aluksi ajattelin, että käytämme varsi-imuriamme vain sellaiseen pieneen ylläpitoimurointiin ja kaivamme edelleen aina siivouspäivisin perässävedettävän Dysonin kaapista, mutta Dyson-parka on nyt joutunut melkein tyhjänpantiksi. Käytän sitä ainoastaan samettisen daybedin imurointiin, johon varsi-imurista ei oikein ole. Kun maanantaina imuroin daybedin, päätin samalla vaivalla imuroida olkkarin ja keittiön Dysonilla. Hermothan siinä menivät saman tien siihen painavaan pömpeliin. Sanonpahan vain, ettei ole varsi-imuria voittanutta. Paitsi ehkä robotti-imuri.

2 Comments

Ensimmäinen päivä yrittäjänä!

19.4.2018

Eilen oli tunteikas päivä: viimeinen päiväni Iltalehdessä. Olin aika tyyni koko päivän, tein hommia aivan normaalisti (kiirettä piti!) ja sanoin kaikille, että ei tässä mitään. Mutta samalla sekunnilla, kun pomo aloitti iltapäivän palaverissa jäähyväispuheensa kukkapuska ja Irene-lööppi kourassaan, aloin vollottaa kuin pieni lapsi. Joissain tilanteissa toivoisi, että voisi hallita tunteensa vähän paremmin. Mutta toisaalta: paheksunko koskaan kenenkään itkemistä. En todellakaan. Miksi siis suomin itseäni siitä, että näytän tunteeni?

Tunteet olivat ristiriitaiset. Toisaalta olen valtavan innoissani uudesta työstäni. Olen itseni pomo, vastuussa oikeastaan vain itselleni. Olen vapaa: voin tehdä töitä missä ja milloin haluan. Voin tehdä paljon sellaista, jota en voinut päivätöitä tietokoneen takana paiskiessani tehdä. Mutta tietysti haikeus iski, kun oli oikeasti aika heittää hyvästit. Rakastin niin pitkään joka solullani iltapäivälehden toimituksen jokapäiväistä pöhinää ja huippuja työkavereita.

Aivan epätoivoiseksi en ikävissäni kuitenkaan heittäytynyt, sillä teen jatkossakin töitä Iltalehdelle. Esimerkiksi Perjantaipurkit jatkuvat tavalliseen tapaan. Asetelma kuitenkin muuttuu: jatkossa lehti on asiakkaani. Ja se jos joku on aika kutkuttavaa. Että olen oikeasti BOSS yrityksessä Irene Naakka. No, okei yritysmuoto tulee olemaan toiminimi mutta kuitenkin.

Ensimmäinen (loppu)viikkoni yrittäjänä tulee olemaan aika kiireinen ja kalenteri täyttyy muutenkin uhkaavasti. Tänään aloitin tohinalla suuntaamalla erään podcastin nauhoituksiin, sitten tekemään haastattelua. Huomenna nakutan taas konetta kuin heikkopäinen ja lauantaina nappaan lapsen kainaloon ja suuntaamme Lapsimessuille. Tule nykäisemään hihasta, jos törmätään!

1 Comment

Lue myös

Lue myös

Lue myös